KIRJA-ARVIO
1.7.2015
Äänen löytäminen voi olla
helppoa ja hauskaa
Maija Hapuojan kirja "Koko kroppa laulaa"
on innostava ja havainnollinen opas
luontevaan ja soinnikkaaseen
laulamiseen. Runsasta tietomäärää
tukevat harjoitukset ja CD-levyt.

Voiko blueslaulua oppia, siis harjaantua siinä
– niinhän viihdelaulajat ja klassiset solistitkin
oppivat oman tekniikkansa? Väitetään usein,
että erityisesti valkoihoisella bluesin
laulamisen lahja on ”raspikurkku” tai jokin
muu luonnonoikku, josta muodostuu karhea
ja rosoinen bluessoundi – muut ovat
tuomittuja keveään lauluun tai karjumaan
kurkkuäänellä. Edellinen kuulostaa kamalan
löysältä jajälkimmäinen mylvii äänensä piloille tavoitellessaan maskuliinista
vimmaa. Niin minäkin mylvin nuorena, ja vähältä piti, etten pilannut koko
äänikoneistoa saman tein.

Vanhat asenteet ja keinot joutavat romukoppaan, kun perehtyy
Maija Hapuojan
oppikirjaan "Koko kroppa laulaa" (Gummerus). Blueslaulu on opittavissa – kuten
rock & roll, jazz, bossa nova, tango ja muutkin musiikinlajit – mutta on toimittava
oikeitten periaatteiden mukaan. Kokenutkin laulaja voi hioa taitojaan, päästä
oppien avulla parempaan tulkintaan ja samalla säästää ääntään. Maija sanoo,
että stretch-laulutekniikka on helposti omaksuttavissa ja tuottaa nopeasti tulosta.

Maija Hapuoja tunnetaan erityisesti jazzlauluistaan (
Heikki Sarmanto -sessiot
1970-luvulta) ja laulelmistaan. Oulunkylän Pop & Jazz Konservatoriossa kokenut
pedagogi on työuransa aikana opettanut satoja laulajia ja treenannut
huippuammattilaisia sekä valmentanut kuoroja ja kuoronjohtajia. Kirja "Koko
kroppa laulaa" edustaa toivottua opetusopillista suplementtia luovan
lauluilmaisun haasteellisella saralla. Teos on lajissaan ensimmäinen, kattava
suomenkielinen rytmilaulutekniikan opas. Tekijä on kehitellyt stretch-
laulutekniikaksi kutsuttua menetelmää, jonka avulla oppilas omaksuu helposti
kehon mielekkään käytön laulun perustekijänä.

"Koko kroppa laulaa" on merkittävä musiikkioppikirja, ehkä tärkein opastaja
pitkiin aikoihin rytmimusiikin alalla, niin harrastajille kuin ammattilaisillekin.
Hapuoja on yhdistellyt keskeiset lauluopit kirjaksi, täydentäen sitä kahdella
CD:llä.

Maija on tehnyt lupaavista lahjakkuuksista alansa tähtiä. Muiden muassa
jazzsolisti
Aili Ikonen, Essi Wuorela, Mikko Herranen, tangokuningas Tommi
Soidinmäki
ja Jari Sillanpää ovat olleet laulumestarin opissa.

Venytellen: stretch-metodi

Blueslaulajan ja yleensä rytmimusiikin esittäjän on opeteltava perusasioita;
esikuvia mallintaen pääsee vauhtiin, muttei etene kovin pitkälle, jos
laulutekniikka ei riitä. Lauluääntä ja koko ilmaisua rakennetaan tässä
systeemissä järjestelmällisesti, ottamalla vartalo mukaan. Evästykset ja
menettelytapa kokonaisuudessaan perustuvat tekijän valtavaan
opettajankokemukseen ja rytmimusiikin syvälliseen tuntemukseen.
Oikea hengitystekniikka on äärimmäisen tärkeä Maijan laulumallissa. Lauluääntä
ei muodosteta pelkästään suun ja kurkun alueilla, vaan otetaan esittäjän koko
keho mukaan äänen muodostamiseen. Se on kuitenkin eri asia kuin vetää
keuhkojen pohjasta. Tekniikan yksi etu on juuri saada äänet soimaan vahvoina
kaikilla laulajan hallitsemilla sävelkorkeuksilla.  

Stretch-metodi perustuu ihmiskehon venyttelyyn leveys- ja pystysuunnassa
(fyysisesti ja mielikuvaharjoituksin). Keho yleensäkin otetaan tietoisemmin
hallintaan ja mukaan lauluäänen muokkaukseen (englannin ”stretch”; venyttely,
kimmoisuus). Fysiologinen lähtökohta tässä suoritustavassa on niin sanotun
h-pisteen löytäminen laulajan rinnan alueelta.

Lauluääntä ei siis kohdenneta kurkkuun tai nenään. Treenaaminen on
välttämätöntä, ja oppia tarkentavatkin mainiosti laulu- ja hengitysharjoitukset
CD-levyn opastamina. Ensin keskitytään välttämättömien perusasioiden
kohennukseen. Hengitys-, intonaatio-, resonanssi- ja rytmitehtävät ovat
perusharjoituksia, jotka on tärkeää opetella. Treeniä tehdään kokeneen
opettajan ohjauksessa ja bändin säestyksellä.

Toinen CD tarkastelee eri laulutyylien tunnuspiirteitä. Blueslaulun lisäksi muun
muassa rock & roll, jazz, beat, soul ja bossa nova tutkitaan pääpiirteissään.
Eteneminen on järjestelmällistä, kuten kunnon opelle kuuluukin. Maija ja muut
huippulaulajat esittävät versioita eri tyyleistä, minkä jälkeen opiskelija saa
harjoitella saman säestyksen tukemana omaansa. Mallitoteutuksia esittävät
muiden muassa
Anssi Känsälä (blues), Mirja Mäkelä (jazzballadi), Heini Ikonen
(funk), Aili Ikonen ja tietenkin Maija itse.

Lennokas oppikirja

Tiivis oppikirja on tarkoitettu jatkuvaan käyttöön. Perusasioita saa jo tällä
aineistolla kuntoon, ja tarvittaessa oppeja voi syventää rytmilaulun opettajan
ohjauksessa. Muodikkaat tekniikat (Estil, Complete Vocal Technique ja niin
edelleen) tai blues-jazzsolistien suosima scat-sooloilu oikeastaan vaatisivatkin
pohjaksi juuri tällaisen peruskurssin.
Kuiva opettajamaisuus on Maijan tyylistä
kaukana. Tyyli on vauhdikas ja kiskaisee
oppilaan heti mukaansa. Maijan kirjoitus- ja
esitystapa on johdonmukainen, ja hän osaa
olla leikillinenkin. Markku Mäkelän
myötäelävä piirrossarja on valaiseva. Hän on
myös luontuvasti hauska.

Rytmimusiikin säveltäjien parhaimmisto on
tuottanut harjoitusaineistoa. Nuotit ja
sointumerkinnät helpottavat myös opitun
transferiä yhtyeiden käyttöön, joten solisti ei
jää yksin. Levykuuntelusuositukset
leventävät uusien esityskappaleiden hakua.

Oman, luontevan soundin löytäminen ja sen
vaivaton tuottaminen – ilman klassisille
laulajille tyypillistä puserrusta – sekä
sanojen oikea ääntämys (kielestä
riippumatta) ovat tarpeellisia myös blues- ja
kantrilaulajalle. Rytmiopin keskeisyyttä ei kai
voi riittävästi korostaa meidän musiikkimme
yhteydessä.
Maija Hapuoja
Tämä kaikki ja paljon muutakin on sisällytetty kirjan ja CD-levyjen harjoituksiin ja
kirjan opastettuihin harjoituksiin. Itseopiskelua voi täydentää henkilökohtaisen
lauluvalmentajan kanssa, kun perusasiat on laitettu kuntoon.

Hyötyä monille

Tunnusmerkki oikeasta laulutekniikasta on, että laulajan ääni ei mene käheäksi
rajussakaan ohjelmistossa. Muutoinhan
David Lee Rothin tai Sammy Hagarin
kaltaiset ääniakrobatiat ilta illan jälkeen eivät olisi edes mahdollisia,
puhumattakaan hevitenorien huikeista ylä-äänistä. Stretch-metodilla suojaa
ääntään, mutta jos sattuu innostumaan liikaa, karhentuneen äänen
parannusneuvot on myös annettu kirjassa.

"Koko kroppa laulaa" on orientoitu juuri rytmimusiikin opiskelijoille ja harrastajille,
mutta se sopii monille muillekin. Kuka tahansa, joka diggaa bluesin tai kantrin
laulamisesta, saa runsaasti neuvoa ja kehitysideoita tästä mainiosta teoksesta.
Kirjan 11 lukua sisältävät paljon muutakin tietoa kuin kehon laulullista käyttöä;
on improvisaatio-ohjeita, pointteja mikrofonitekniikasta, lava- ja
esiintymistaidoista ja niin edelleen.

Runsas tietomäärä ja levyjen 84 tiivistä harjoitusta sopivat solisteille aina
yhtyejäsenistä mieskuoroihin ja vaikka karaoken intohimoisiin harrastajiin.
Stretch-tekniikasta olisi merkittävää hyötyä myös meille puhetyöläisille, joilla
nuotit eivät ole tärkeitä, mutta äänen varjelu on.

Luontevan ja soinnikkaan lauluäänen löytäminen voi olla helppoa – ja Maijan
opinsaunassa myös hauskaa! Opettaja kuljettaa oppilaan tutustumaan uudella
tavalla ääneen ja vartaloon – nuotteihin perehtymisen, tehtävien systemaattisen
tekemisen ja äänitteiden kuuntelun avulla perusasiat laitetaan kuntoon.

Hyvä bluessolisti hakeekin inspiraatiota ja teknisiä ratkaisuja muista
musiikinlajeista. Kannattaa kuunnella mestarien ääntä. Muiden muassa
Joe
Bonamassa
tai Gary Moore ovat ratkaisseet äänenkäytön ongelmat
persoonallisella tavalla.

Vannoutuneena kuorolaulajana aloin puuskuttaa CD-harjoituksia, ja löytyihän
sitä parantamisen varaa heti perusasioissa. Hengästyin kuitenkin melko pian ja
vähän huimasikin, mikä Maijan mukaan on merkki liiasta hapenotosta;
hyperventilaatio syntyy, kun sisään otetaan enemmän happea kuin laulussa
palaa.

Annetaan siis palaa!

ANTTI SUVANTO


Maija Hapuoja: Koko kroppa laulaa – Opi uusi huippuartistien tekniikka.
Gummerus, 159 sivua, 2 CD-levyä


Linkit: Maija Hapuoja, Koko kroppa laulaa
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2015
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats