Blues-Finland.com - Kolme tapaa tehdä suomalaista bluesia, Osa 12

LEVYKATSAUS

8.12.2015
Kolme tapaa tehdä
suomalaista bluesia, Osa 12
Nyt pyöritetään Maisteri T:n, Frim-Fram
Quartetin ja Bluesberriesin hengentuotteita.
Kolme erilaista levyä, joilla on kuitenkin
jotakin tärkeää yhteistä.

Tämänkertainen Suomi-bluesin valikoima
edustaa kolmea toisistaan huomattavasti
poikkeavaa tyyliä. Nämä kolme hyvin erilaista
yhtyettä ja levyä todistavat, että blues elää ja
voi hyvin Suomessa, ja sen harrastajia löytyy
hyvin eri-ikäisistä ja eri puolilta maata kotoisin
olevista muusikoista.

Etusivu: 3 tapaa...

Tuore helsinkiläinen kokoonpano Frim-Fram Quartet esittää monipuolista, jazz-
vaikutteista, postmodernia bluesia. Kuopion kunnianarvoisa äijäkööri
Bluesberries omintakeisine soittimineen kyntää country bluesin
spirituaalisempaa sarkaa. Niin ikään pääkaupungista kotoisin oleva Maisteri T.
yhtyeineen tarjoaa älyköille modernia, sähköistä bluesia suomenkielisin tekstein.
Jotain yhteistä tällä kolmikolla on: kaikki ovat sisäistäneet bluesin syvimmän
olemuksen ja versioivat sitä kukin omalla persoonallisella tavallaan.

Kuun kanssa väittelevä mies

Maisteri T. on yhtä kuin näyttelijä-laulaja-huuliharpisti Teijo Eloranta yhtyeineen.
Eloranta on maamme bluesmuusikoista lähes ainoa, joka soveltaa kaunista,
ilmaisurikasta kieltämme blues-kaavaan ja tekee sen hyvin! Erästä tunnettua,
edesmennyttä poliitikkoamme mukaellen voisi sanoa, että sanoittaminen on
vaikeaa, varsinkin laulujen sanoittaminen. Maisteri T. kuitenkin onnistuu siinä,
olipa kyseessä sitten käännöskappale tai omaehtoinen runous. ”Voodoo-mies”
on ehkä vähemmän pessimistinen mutta ei yhtään vähemmän itseironinen kuin
Elorannan edellinen levy ”Turpa kii ja tanssi”. Viihdyttävän musiikin lisäksi tarjolla
on taitavaa riimittelyä Reino Helismaan, M. A. Nummisen ja Tuomari Nurmion
viitoittamalla tiellä.

Muut yhtyeen jäsenet ovat Sammeli Palovaara (kitara), Petri Loikala (basso), ja
Juho Ranta (rummut). Taneli Tuovisen urkuja ja pianoa kuullaan usealla raidalla.

Levyn kappaleista osa on Elorannan omia ja osa bändin yhteistyönä tehtyjä.
Levyltä löytyy myös Rick Estrinin ja Steve Guygerin kynistä lähtöisin olevia
lauluja. Tekstit käsittelevät aikuisten asioita lipeämättä kuitenkaan kertaakaan
niin sanotusti isojen poikien jutuiksi. Tällaiselta ohuelta nuoralta voi pudota
koska vain, mutta Maisteri T. pysyttelee tyylikkäästi asiassa. Hän mennä
porskuttaa eteenpäin itseruoskinnan syövereissä jaellen siinä sivussa sivalluksia
tasapuolisesti muillekin. Oman osansa saavat niin petolliset ja vaativat naiset
kuin terveydenhoitohenkilökunta ja ilmeisen epäoikeudenmukainen
maailmankaikkeus.

Aloituskappale ”Kuu” on reipas huuliharppublues, jossa väitellään vaikka kuun
kanssa, kun ketään muutakaan ei ole saatavilla. ”En bonjaa espanjaa” on
käännös Rick Estrinin laulusta ”I Can’t Speak No Spanish (No hablo espanol)”.
Vaikka yhteistä kieltä avioparin välillä ei ole, ongelmat ratkotaan ikiaikaisella
tavalla, ja hyvin sujuu. Kertosäekin lainailee meksikolaista kansansävelmää
musiikillisen vaihtokaupan merkeissä.

Petri Loikalan rokkisävellys ”Liikaa oot” kulkee Jerry Lee Lewisin jalanjäljissä.
Pianoboogieta kuullaan, mutta hurjimman pianosoolon korvaa tässä huuliharppu.
”Uneton” on Palovaaran ja Elorannan alakuloinen sävellys, joka kuulostaa
lohduttomalta kuin työttömän marraskuu. Levottomat ajatukset pyörivät päässä,
eivätkä mitkään tropit tai happihyppelyt auta. Katumuskin nostaa päätään. Urut
ja huuliharppu ovat pääosissa. Kaiken takana on nainen, tietenkin.

”Kuu taivaalta” on ajankohtainen kaikille, joiden mieli on vielä nuori, mutta
kroppa ei enää niinkään. Keski-ikäisen miehen viimeinen irtiotto ei voi päättyä
kuin yhdellä tavalla. Mutta minkäpä ihminen itselleen voi? Kypsempään ikään
ehtineiden tematiikkaa pohtii myös ratkiriemukas ”Et saa”, joka on onnistunut
käännös Rick Estrinin ”Don’t Do It”-kappaleesta. Kaikki kiva on kiellettyä. Jos ei
lääkärin, niin jonkun toisen määräyksestä. Bassovetoinen rock & roll kieltäytyy
itsepintaisesti alistumasta varoitteluun ja siirtymästä kiikkutuoliin.

Lisää henkilökohtaisia tunnustuksia tarjoaa painava ”Syntisäkki” – eli miten käy
rokkarin sielulle taivaan portilla? Siinäpä ikuisuuskysymys. Chicago-blues -
osastoon kuuluva ”Mietin päällä väärällä” kuuluu miehisten tositarinoiden piiriin.
Onhan se ymmärrettävää, eikä niin tuomittavaakaan. Sammelin kitara on
pääosassa.

Mystinen ”Voodoo-mies” hoitaa kaikki hommat pienimmästä suurimpaan.
Taikakeinon näyttää... Kaikkiin ongelmiin löytyy vastaus, pienellä rahalla.
Nimikappale on kieli poskessa tehty tarina nykyajan viidakosta ja siellä pyörivistä
ihmemiehistä. Kahden soinnun blues ”Estoton” kertoo perusjutuista, mä oon
miehes sun, ja sä nainen mun... Ei mitään lisättävää.

Steve Guygerin hidas blues ”In the Cool of the Evening” on saanut suomalaiseksi
nimekseen ”Kuuman päivän ilta”. Surullista tarinaa leimaa melankolinen
alistuvuus. Näin tässä taas kävi, yksin jäin. Kitara, piano, rummut ja huuliharppu
muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Maisteri T. ei yhtyeenä varmaankaan
jää yksin, vaan maine ja kunnia vain lisääntyvät tämän levyn myötä. Suositeltava
hankinta.

Lupaava ensilevy

Frim-Fram -kvartetin nimi viittaa suloiseen sekamelskaan, kastikkeeseen, jossa
on monenlaisia aineksia. Tästä päästäänkin itse asiaan: Frim-Framin ohjelmisto
sekoittelee eri tyylejä, mutta on ehdottoman uskollinen B-flatille, siniselle nuotille.

Mukaan mahtuu perusbluesia ja vahvoja
jazzvaikutteita. Improvisaatiovoittoinen skaala
vaihtelee bebopista swingiin ja aina
delta-bluesiin saakka.

Yhtyeen kokoonpano ei ole aivan
tavanomainen. Soolosoittimina toimivat
enimmäkseen kitara ja saksofoni,
rytmiryhmänä rummut ja kosketinsoittimet.
Frim-Framin jäsenet eivät ole mitä tahansa
pillipiipareita, vaan rautaisia ammattilaisia.
Yhtyeen sielu on eittämättä musiikin
monitoimimies Juki Välipakka (laulu, kitara,
huuliharppu). Nouseva tähti Sirpa
Suomalainen soittaa altto- ja
tenorisaksofonia. Harri Taittonen
kosketinsoittimissa ja Thomas Törnroos

rummuissa takaavat tasaisen laadun. Kaikilla kvartetin jäsenillä on muitakin
projekteja, ja he soittavat useissa kokoonpanoissa. Frim-Framin ytimen
muodostavat Sirpa ja Juki, jotka esiintyvät usein myös Frim-Fram -duona.

Kaikki levyn kappaleet ovat Juki Välipakan sävellyksiä. Hän hoitaa myös kaikki
lauluosuudet, ja on ilmeikäs huuliharpistikin. Levy on äänitetty studiolivenä, vain
joitakin laulu- ja huuliharppuosuuksia on lisätty. Juki Välipakka soittaa rytmiä ja
sooloa suvereenisti samoilla virityksillä, joten erillistä bassoa ei kaivata. Fonisti
Sirpa Suomalainen on uusi tuttavuus, ja miellyttävä sellainen. Harvoin kuulee
nuorelta muusikolta näin rentoa ja samalla puhdasta improvisaatiota. Sirpa onkin
ammatiltaan musiikkipedagogi; hän opettaa huilun ja saksofonin soittoa.

Hauskasti nimetyssä bebop-kappaleessa ”Let’s Talk” Juki Välipakka esittelee scat-
laulutaitojaan. Huuliharpputaituroinnilla maustettu tasatahtinen blues ”I Can’t
Afford You, Baby” edustaa klassista linjaa. ”Key to Your Heart” erottuu joukosta
keinuvan rytminsä ja erinomaisen saksofonityöskentelyn ansiosta. Jälleen jotain
erilaista tarjoaa tunnelmallinen jazzkappale ”That Ain’t Right”. Saksofonin
jutustelu ja pitkä urkusoolo säestävät Välipakan surumielistä laulantaa.

Hauska, nopearytminen ”Stick with Me Baby”, joka sisältää kitaran ja saksofonin
vuoropuhelua, muistuttaa siitä, että onhan niitä muitakin hyviä kitaristeja, mutta
minä olen paras juuri sinulle. Persoonallinen ”You’ve Been Had” on yksi levyn
helmistä. Se on mietiskelevä blues siitä hetkestä, jolloin huomaa olevansa
kasvokkain tosiasioiden kanssa. Slidekitara ja urut korostavat melankoliaa.

”Life Would Be Great” on klassista valitusta sisältävä hidas blues. Asiat olisivat
oikein, jos ne eivät olisi niin väärin. Tätä kuunnellessa kuvitteelliset kyyneleet
putoilevat kuvitteelliseen kaljalasiin. Veikeä ”Give Me a Chance” nousee esiin
tarttuvan riffinsä ansiosta. Sirpa ja Juki vuorottelevat sooloissa. Swingiksi
luokiteltava ”Just a Fool for You” ja jump-blues ”You Really Hurt Me Bad” kuuluvat
sarjaan ’hyvän tuulen musiikkia’, joka sopii hyvin tanssittavaksi. Levyn päättää
traditionaalinen Delta-blues ”You Make Me Howl”. Välipakan raastava laulu ja
minimaalinen säestys antavat autenttisen vaikutelman.

”Let’s Talk” on lupaava ensilevy osaavalta porukalta. Tämä yhtye kannattaa
katsastaa livenä mitä pikimmin.

Mukavia väristyksiä

Kuopiosta kotoisin oleva Bluesberries-ryhmä on soittanut yksissä ja kuluttanut
maanteitä kunnioitettavat 17 vuotta. Taas kerran täytyy ihmetellä, että
Suomesta, Savon sydämestä, löytyy tällainen traditionaaliselle bluesille
vihkiytynyt yhtye. Esimerkiksi komean spirituaalin ”I’ve Been Changed” kohdalla
pitää kääntää esiin levyn kansikuva varmistuakseen siitä, että tässä esiintyvät
laulajat ovat todellakin suomalaista alkuperää (eivätkä siis esimerkiksi
tummaihoisia kirkkokuorolaisia Mississippin osavaltiosta).

Yhtyeen jäsenet ovat Johnlee Ulmanen (laulu,
huuliharppu, akustinen kitara, pyykkilauta),
Kai Laitinen (slidekitara) ja Marko Kulhomäki
(soikkobasso). Levy on kokonaisuudessaan
äänitetty kuopiolaisen omakotitalon
yläkerrassa. Tuloksena on 13 kappaletta,
joissa ’good feeling’ säilyy ensimmäisestä
viimeiseen. Laulut voivat muuttaa muotoaan
tai loppua tuosta vain, miltä milloinkin tuntuu.

Alaotsikkona on sen tarkemmin erittelemättä
”Blues Standards”, mikä onkin hyvä ratkaisu,
koska alkuperäistä tekijää on usein blues-
klassikoiden yhteydessä vaikea selvittää.

Riittänee, kun mainitsee, että levyllä kuultavia kappaleita ovat tehneet
tunnetuiksi muiden muassa Robert Johnson, John Lee Hooker, Elmore James,
Big Joe Williams ja Muddy Waters.

Bluesberries harrastaa omatekoisia soittimia. Osaavissa käsissä ne tuottavat
varsin persoonallisia ääniä. Mikäpä sen aidompaa? Muistammehan, että se aivan
alkuperäinen blues alkoi vastavuoroisista peltohuudoista, seinään pingotetun
rautalangan vingutuksesta ja jalan rytmikkäästä polkemisesta puupermantoon!
Tämän alkuperäisyyden tuntee ytimissään varsinkin stemmalaulua sisältävissä
gospel-kappaleissa. Akustisen bottleneck-slidekitaran jäljittelemätön soundi
aiheuttaa myös mukavia väristyksiä.

Levy polkaistaan reippaasti käyntiin Little Walterin kappaleella ”My Baby”.
Huuliharppu ja slide-dobro sooloilevat. ”Statesboro/Dust My Blues” käydään
myös vauhdikkaasti läpi. Muddy Watersin ”Can’t Be Satisfied”, levottoman
kulkijan laulu, on toteutettu kipakassa rytmissä. Vanha tuttu ”Boom Boom”
kuulostaa Ulmasen välihuudahdusten ja väkevän huuliharpun johdosta aivan
erilaiselta kuin esikuvansa Hookerin. Näinhän pitää ollakin, eli laulu miestä
myöten. Persoonallisia versioita kuullaan myös vanhoista tutuista kappaleista
”Louisiana Blues” ja ”Baby Please Don’t Go”.

Robert Johnsonin läsnäolevasta hengestä ei voi erehtyä kitaraa ja
pyykkilautavispilöintiä sisältävässä ”Preaching Blues” – ”Come On In My Kitchen” -
yhdistelmässä. Hypnoottinen ”Jesus on the Mainline” luottaa rukouksen voimaan.
Hengellisyyden lomasta löytyy maallista huumoriakin, kuten monimielinen
”Digging My Potatoes” osoittaa. ”32-20 Blues” saa synkästä aiheestaan
huolimatta melko hilpeän käsittelyn. Sokerina pohjalla oleva ”Got My Mojo
Working” päättää levyn komeasti. Country bluesin ystävät älkööt jättäkö tätä
levyä huomiotta.

ANNAMARI LAUSALA

Maisteri T: Voodoo-mies. Blue North Records, 2015

Frim-Fram Quartet: Let's Talk. Omakustanne, 2015

Bluesberries: Juke Joint Blues. Omakustanne, 2015

Lue lisää Kolme tapaa -juttuja!

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA