BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
HAASTATTELUSSA MARK HUMMEL
5.3.2012
 
Bluesharpun ilosanomaa
Huuliharpisti-laulaja Mark Hummelilla on kutsumus toimia bluesperinteen
jatkajana. Huippuartisti lähettää terveiset faneilleen Suomeen.

Kalifornian Oaklandissa majaansa pitävä Mark Hummel on bluesharpun mestari
vailla vertaa. Vuosien saatossa Mark on kehittänyt oman, tunnistettavan
harppusoundinsa. Aktiivisen keikkailun ansiosta mies on saavuttanut paikkansa
maailman blueseliitissä.

- Innostuin teini-ikäisenä Chicago-bluesista ja etenkin harpisteista kuten
Little
Walter, James Cotton
ja Sonny Boy Williamson. Halusin opiskella bluesharpun
salat perusjuuriaan myöten. Opin tietä on kuljettu reilun neljänkymmenen
vuoden ajan, Hummel selvittää juuriaan.

- Pohjan kaikelle loivat lapsuudenkodissani työskennelleet meksikolaiset
lastenhoitajat. He kuuntelivat radion rhythm 'n blues -kanavia ja minäkin pääsin
osalliseksi riemusta. Noilta ajoilta mieleeni ovat jääneet etenkin
Jimmy Reed ja
Slim Harpo
.

Eurooppaa kiertämässä

Viime syksynä Mark Hummel teki kaksi kiertuetta Euroopassa. Säestäjänä
syyskuun kiertueella toimi
The Backscratchers (kitaristi Jan Mohr, rumpali
Andreas Bock ja basisti Jaska Prepula) sekä marras-joulukuun taitteeseen
ajoittuneella minikiertueella
Tomi Leino Trio (kitarassa Tomi Leino, rummuissa
Mikko Peltola ja basson varressa Jaska Prepula).

- Syyskuun kiertueesta jäi hyvä maku. Yleisö ja soittajat olivat täysillä mukana
hommassa. Meillä oli todella hauskaa lavan ulkopuolellakin. Toki kolmen viikon
kiertäminen vaati veronsakin. Viimeisellä keikalla Jyväskylässä olimme jo aika
lailla uupuneita.

- Koko kiertueen onnistumisesta kuuluu iso kiitos etenkin Jaska Prepulalle. Hän
teki armottoman paljon pyyteetöntä työtä koko ryhmän viihtyvyyden eteen.
Jostain ihmeestä Jaska aina ammensi lisävoimaa asioiden hoitamiseen.

- Tomi Leinon kanssa soittamista odotin innolla. Levyiltä ja netistä kuulemani
perusteella pidin Tomia varsin tyylitajuisena kitaristina. Marras-joulukuun
vaihteen minikiertueen osalta voin sanoa kaikkien odotusteni täyttyneen.

Mark Hummel & The Backscratchers
esiintyivät viime syyskuussa Kolilla
järjestetyssä Ruska Bluesissa. Suomen kansallismaisema teki kalifornialaiseen
lähtemättömän vaikutuksen. Maisemia kehuessaan mies ei ylisanoja säästele.
.
Hummel ja kumppanit Kolin Ruska Bluesissa viime syksynä. Kuva: Kake Kiirikki
- Kolin näköalat, maisema metsineen ja fiilis olivat kerta kaikkiaan upeat. Meiltä
päin ei löydy mitään vastaavaa. Toivottavasti pääsen sinne joskus uudestaan. I
love that
Kolifornia!

Bluesharppuun puhkumista

Mark Hummel on järjestänyt vuodesta 1991 alkaen ”Blues Harmonica Blowout” -
konserttikiertueita. Vuosien saatossa mukana ovat olleet kaikki merkittävät
bluesharpistit. Tammikuun 21. päivänä alkaneella pariviikkoisella rundilla oli taas
mukana koko joukko osaavia harpisteja.

- Nyt kokoonpanossa olivat
John Mayall, Charlie Musselwhite, Billy Boy Arnold,
Curtis Salgado
ja Sugar Ray Norcia. Porukan säestyksestä vastasi Little
Charlie Batyn
johtama loistava orkesteri, kitaristit Little Charlie Baty ja Billy
Flynn
sekä rumpali June Core ja basisti R.W. Grigsby.

Syksyllä 2011 julkaistu kokoelma ”Blue and Lonesome – a Tribute to Little
Walter” pitää sisällään Markin 32-vuotisen levytysuran aikana levyttämiä
tulkintoja Little Walterin tunnetuksi tekemistä kappaleista. Tämän vuoden Blues
Harmonica Blowout oli omistettu samaiselle legendaharpistille.

- Little Walter oli loistava. Hän on toiminut esikuvana jokaiselle bluesharpun
parissa työskentelevälle. Little Walterin merkitys bluesharpun esille tuojana ja
soittotyylin kehittäjänä lienee kiistaton. Minulle hän on esikuvien ykkönen.

- Kaiken kaikkiaan Blues Harmonica Blowout -kiertueiden järjestelyt ovat
esiintyjien osalta olleet helppoja. Kaikki haluavat olla mukana viemässä
bluesharpismin ilosanomaa eteenpäin. Taannoin päättynyt kiertue onnistui
edellisten tavoin erittäin hyvin. Muusikot olivat tyytyväisiä järjestelyihin ja yleisö
oli hyvin mukana joka keikalla.

Jazzahtava tulevaisuus

Tuorein Mark Hummel -julkaisu on vuonna 2011 ulos tullut, pääosin akustisesti
toteutettu ”Back Porch Music”. Mukana sessiossa olivat
Rusty Zinn (kitara), Bob
Welsh
(piano, kitara) ja R.W. Grigsby (basso).

- ”Back Porch Music” on vanhahtavaan soittotyyliin toteutettu kunnianosoitus
bluesille. Levy on minulle tärkeä, koska haluan toimia bluesperinteen jatkajana.
Rakastan bluesin soittamista.

- Huuliharpun soittaminen akustisesti vaatii tarkkaa  ja oikeaoppista
työskentelyä. ”Back Porch Music” -levyllä sain panna kaiken osaamiseni peliin.
Levyllä ovat mukana juuri haluamani, luotettavat muusikot. Heidän kanssaan
olen tehnyt yhteistyötä jo vuosien ajan.

Tulevia levytyssuunnitelmia tiedusteltaessa Mark Hummel tekee yllättävän
paljastuksen.

- Pari vuotta sitten työskentelin studiossa taitavien jazzmuusikoiden kanssa.
Tuloksena syntyi levyllisen verran musiikkia. Oli ilo päästä toteuttamaan itseään
jazzharpistina. Ikävä kyllä levy odottaa vielä julkaisuaan. Levy-yhtiöt ovat
nykyisin varovaisia jazzin julkaisemisen suhteen.

- Jazz-kiertueen toteuttaminen on osoittautunut hankalaksi. Haluaisin sille
mukaan juuri levytyksellä mukana olleet muusikot. Todellisina ammattilaisina he
ovat mukana monissa eri projekteissa. Aikataulujen yhteen sovittaminen on
hankalaa.

Blueslevyä ei Mark Hummelilla tällä hetkellä ole suunnitteilla. Mark kuitenkin lupaa
jotain tapahtuvan silläkin saralla lähimmän parin vuoden aikana. Sitä
odotellessa...

- Terveiset bluesfaneille Suomeen! Toivottavasti tapaamme taas pian!

TT TARKIAINEN


Lue myös
raportti Ruska Bluesista

Linkki: Mark Hummelin verkkosivut
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English