BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
21.8.2009
Kahden kiekon kisassa
hopealle
Messengersin toinen levy "Silver" ei vetoa
edeltäjänsä tavoin, mutta on täysin
kelvollinen rokkipökkäys. Dave Lindholmin
ties-kuinka-mones-bändi on todennäköisesti
sanonut sanottavansa, ja maestro jatkanee
pian omille teilleen.

Kevät 2008 toi Dave Lindholmin
entuudestaankin tiheälle juurimusiikin
kukkakedolle uutta loistoa jälleen uuden
yhtyeen,
Messengersin, muodossa.
Viisimiehinen kokoonpano julkaisi bändin
mukaan nimetyn
esikoisalbumin ja viihdytti
keikoilla ympäri Suomea. Keikkasetit koostuivat
uuden yhtyeen uusista kappaleista mutta myös
hauskasti lainamateriaalista
Bo Diddleystä
80-luvun discopumppu
Berliniin.

Suosio seurasi Messengersiä, mutta harva silti odotti bändiltä pidempää
elinkaarta. Mutta kuinka ollakaan: Messengers palasi studioon. Vuoden 2009
rundi alkoi vuotta aikaisemman tapaan vappuna, ja markkinoille putkahti
kakkoslevy "Silver".

Messengersin kokoonpano on pysynyt samana. Dave Lindholmin lisäksi ryhmässä
vaikuttavat
Joe Vestich (laulu), Jake Yrölä (kitara), Juha Yrölä (rummut) ja Timo
Salo
(basso). Kolme viimeistä tunnetaan maamme keikkalavoilla myös nimellä
Jake's Blues Band.

Ensilevy ilahdutti suoraviivaisella rockilla ja juurevammalla aineistoilla sekä
herätteli kuulijoitaan parilla varsin kryptiselläkin raidalla. "Silver" ei ole hullumpi
teos sekään, joskaan se ei vetoa edeltäjänsä kaltaisella monitahoisuudella.

Talvella valikoituun jakeluun tullut singlelohkaisu "Steal the Wind" / "On the Top"
ei lupaillut liikoja. Ensin mainittu – Vestich-sävellys – on yllätyksetön ja hieman
ponnetonkin perusrock, kun taas Daven laatima "On the Top" on lähellä
'viihderokkia' vaikka kotimaisen
Guitar Slingersin tapaan.

Maamme kaikkien aikojen sanoittajiin kuuluva Lindholm palkittiin hiljattain
teksteistään
Junnu Vainio -palkinnolla. Avausbiisin värssyt "You need a new
gee... bämä lämä ding dong" tuskin kuului arvoisan raadin valintaperusteisiin,
mutta "Silver"-levyn avausraita on rehevässä rock-asussaan kokonaisuuden
parhaita.

Albumilla on turhan paljon mitäänsanomattomia sävelteoksia. Voittaja silti löytyy.
Levyn päättävä "Places" kulkee perusteiltaan miellyttävissä
Solomon Burke -
rytmeissä; "Turn on Your Love Light" tulee vaivatta mieleen. Väliosassa on
hupaisaa country-väriä. Ja jotta kokonaisuus olisi varmasti davemaiseen tapaan
mahdollisimman epäjohdonmukainen, vetäistään johonkin rakoseen pienet
jodlaukset.

Muilta osin kuuntelija saa tyytyä pienten oivallusten värittämään rockin
jytkeeseen. "When I Get Outiin" tuo mielenkiintoa oktaaveissa seikkaileva
kitarariffi. "Winston Searchin'" puolestaan kuljettaa kivaa soul-tunnelmaa. "C'mon
Ramon" on levyn suoraviivaisin blues rock, jossa Lindholm ja Jake Yrölä antavat
keppiensä laulaa koko rahan edestä.

Dave Lindholm on tunnetusti muusikko, joka ei jää tuleen makaamaan.
Messengersin toinen levy "Silver" on aivan kuunneltava rokkilevy, mutta yhtyeen
takki vaikuttaa tyhjentyneen kirkkaimmista ideoista. Lindholm tulee valitsemaan
jälleen kerran uuden musiikillisen tien. Minne se vie, ei tiedä kukaan, tuskin edes
taiteilija itse.

PASI TUOMINEN


Messengers: Silver. Allstar Music, 2009

Dave Lindholm (laulu, kitara), Joe Vestich (laulu), Jake Yrölä (kitara), Timo Salo
(basso), Juha Yrölä (rummut)

Tuottajat: Dave Lindholm, Jani Viitanen


Linkit:
Messengers, Allstar Music
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2009
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English