Blues-Finland.com - Nick Curran ja Matchbox Tampereen Pakkahuoneella

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

30.11.2010 Matchboxin setämiehet soittavat hyvällä fiiliksellä.
Pakkahuoneella paukkui rockabilly
Nick Curranin edellinen soolokeikka näillä leveysasteilla peruuntui vakavan
sairauden takia. Nyttemmin tauti on nujerrettu, ja mies on hurjassa iskussa.
Täkäläisten fanien odotus palkittiin, kun yksi hänen Saksan-kiertueensa
keikoista soitettiin yllättäen Tampereella.

Teksasilainen roots-kitaristi/laulaja Nick Curran on kerännyt Suomestakin
vankan kannatuspohjan. Näillä seuduin hän on tullut ehkä parhaiten tunnetuksi
The Fabulous Thunderbirdsin riveistä. Kaksituhattaluvun alussa Curran toimi
ukkoslintuna muutaman vuoden ja oli mukana vuonna 2005 ilmestyneellä ”
Painted On” -levylläkin.

Sittemmin mies on vieraillut Suomessa ainakin rockabillylaulaja Kim Lenzin ja
rumpali/lauluntekijä Doyle Bramhallin bändeissä. Tällä kertaa hän saapui
Tampereelle, Tullikamarin kulttuurikeskuksen Pakkahuoneelle, oman The
Lowlifes -bändinsä solistina.

Alkuvuodesta ilmestyneen, perinteikkään räyhäkkäästi rokkaavan ”Reform School
Girl” -levyn materiaalia kuultiin keikalla runsaasti. Liveoloissa piisit tulkittiin vielä
astetta rankemmalla otteella, joten setistä ei tosiaankaan vauhtia puuttunut.
Musiikillisesti seikkailtiin jossain bluesilla ja punkilla maustetun rocka- ja
psychobillyn maailmassa. Jokuseen kertaan mieleen hiipi Brian Setzer, mutta
sehän on vain hyvä juttu.
.

Nick Curran

The Lowlifes ei maestron taustalla menoa jarrutellut. Pianisti Derek Bossanova
soitti hyvin pitkälti ”Pikku Rikun” hengessä luottaen enemmän voimaan kuin
tekniikkaan. Melkoiseen mättöön innostui bändin rumpalikin. Basisti Billy Horton
oli olemukseltaan muuta ryhmää viilipyttymäisempi, mutta sitäkin vikkelämmin
juoksivat hänen kätensä basson kaulalla.

Keikka alkoi ja loppui samoihin oivallisiin lainoihin kuin levy: touhun polkaisi
käyntiin Etta Jamesilta lainattu ”Tough Lover” ja lopuksi viimeiset hikitipat irrotti
AC/DC:n repertuaarista tuttu ”Rocker”, joka todellakin oli nimensä mukainen.
Niiden väliin mahtuivat muun muassa Nickin omasta tuotannosta ”Kill My Baby”, ”
Psycho”, Sheena´s Back”, sekä levyn 'spectormainen' nimiraita ”Reform School
Girl”. Jossain määrin yllättävä coverointi oli mojovasti Ramonesin hengessä
tulkittu Joan Jettin ”Bad Reputation”.

Jo setin alkupuolella Curran ilmoitti, että lavalle kannettuja viinamoukkuja
tervehdittäisiin ilolla. Ilmeisen hyvin hänen kaino vihjeensä huomioitiinkin. Yleisön
joukosta ja takahuoneesta alkoi ilmestyä tarjottimia, joiden kuormana oli eri
värisiä shotteja. Kuten arvata saattaa, muutaman prikallisen jälkeen rokkauksen
suoraviivaisuus vain korostui entisestään.

Tokihan yleisö myös encoren halusi ja sai. Bändi palasi lavalle soittamaan pitkän
boogie-instrumentaalin, jossa Curranin soolo-osuudet vuorottelivat bändin
kanssa. Encoren meno yltyi vielä siinä määrin hurjaksi, että Bossanova onnistui
'tappamaan' pianonsa. Sen jalat pettivät kesken hurjan mättämisen, joten hän
jatkoi soittamista vähän aikaa lattialla ja keskittyi sen jälkeen nojailemaan Nickin
styrkkariin.

Leppoisaa rebellystä

Etukäteen en oikein tiennyt mitä odottaa Matchboxin keikalta. Bändi on
aikoinaan tehnyt nipun mainioita levyjä, joilla erityisesti kitaristi Steve
Bloomfieldin persoonallinen ote erottaa heidät monista aikalaisistaan.
Matchboxin musiikki ei ole koskaan ollut genren rokkaavimmasta päästä ja
harvoinpa vuosikymmenten vieriminen lisää reuhakkuutta touhuun tuo.

Tältä pohjalta illan päättäneeseen Curraniin vertaaminen ei liene millään muotoa
asiallista – niin eri maailmoista nämä kaksi ryhmää ovat kotoisin.

Matchboxin show'sta ei rock & rollin uhmaa ja kapinaa löytynyt, mutta ainahan he
ovatkin olleet enemmän Buddy Hollyn linjoilla. Myös tällä kertaa brittiläiset
setämiehet tarjoilivat reilun annoksen hyvällä fiiliksellä soitettua vanhakantaista
rokkia. Jos Curranin keikka vertautuu urheilumaailmassa luontevasti vaikkapa
vapaaotteluun, on Matchbox tyyliltään lähempänä snookeria – äijämäisiä lajeja
kumpikin.

Oman sävynsä esitykseen toivat laulusolisti Graham Fentonin vaatteiden
vaihdot. Hän häipyi pariin kertaan takahuoneeseen vaihtamaan paitaa. Gene
Vincent -asukokonaisuus mustine nahkahanskoineen ampui ehkä vähän yli.
Mutta sehän onkin show'ta! Taukojen aikana Bloomfield ja toinen kitaristi Gordon
Scott toimivat vokalisteina ja esittivät kelpo versioita ”Marie Marien” ja ”Oh
Lonesome Men” kaltaisista kestosuosikeista.

Matchboxin komppiryhmänä toimivat basisti Fred Poke ja rumpali Jimmy
Redhead; kyseessä on se kaikkein legendaarisin, isot hitit tehnyt ryhmä. Bändillä
näytti olevan lavalla aidosti hauskaa, ja soitto rullasi. Monin paikoin kaikki viisi
ukkoa lauloivat myös köörejä. Laulupuoli oli hyvin hallussa.

Allekirjoittaneelle keikan parhaita hetkiä tarjosivat Matchboxin omat hitit, kuten
hauskojen kitarafillien sävyttämä ”Babe's In The Wood” ja Johnny Burnette -
vaikutteinen ”Hurricane”. Viimeksi mainitun lauloi Bloomfield, joka keikan
loppupuoliskolla vaihtoi muutaman laulun ajaksi soittimekseen sähkömandoliinin.
Sen sävyttämä kuultiin Hank Williamsin ”Settin' The Woods On Fire” ja ehkei
aiheeltaan niin hyvin bändin nykyimagoon istuva ”Teenage Boogie”.

Keikan virallisen osuuden päätti odotetusti ”Rockabilly Rebel”. Encoren starttasi
toinen mahtihitti ”Midnite Dynamos”. Sitä varten koko ryhmä oli sonnustautunut
aiheeseen kuuluviin aurinkolaseihin ja valkoisiin takkeihin. Tämän jälkeen kuultiin
vielä ”Ol' Black Joe” -potpuri, jossa solistivuoro vaihtui taajaan ja tulkituksi tuli
aimo annos takavuosien rockhittejä.

Kotimainen startti

Tampereen-tapahtuman, 86th Rock & Roll Jamboreen, avasivat kaksi kotimaista
ryhmää, Mike Bell & Belltones ja Rockin' Paradox. Molemmat hoitivat
hommansa kunnialla, mutta jäivät väistämättä hieman taustamusiikin asemaan.

Pakkahuoneella oli yleisöä yllättävän nuukasti. Alkuillasta siitä suurin osa viihtyi
salin takaosassa sijainneen baarin ympäristössä paremmin kuin lavan edustalla.
Kaikkiaan illanvietto sujui hyvin, mutta toteutuneella yleisömäärällä homma olisi
saattanut toimia paremmin (niin ikään Tullikamarin kulttuurikeskukseen kuuluvan)
Klubin puolella.

MARKO AHO, teksti ja kuvat

Linkit: Nick Curran, Matchbox, Tullikamarin kulttuurikeskus

Jaa juttu profiilissasi: |