KONSERTTIARVIO

Viikinkiväinämöinen Helsingin pohjoismaisessa illassa
© Knut Reiersrud
3.4.2019

Norjalainen Knut Reiersrud, ruotsalainen Lisa Lystam ja kotimainen Wentus
Blues Band esiintyivät Nordic Blues Puls -konsertissa Helsingin Savoy-
teatterissa.

Kokkolalaislähtöisen Wentus Blues Bandin kansainväliset musiikkiyhteydet ovat
tuoneet Suomeen suuren joukon esiintyjiä, jotka olisivat voineet muuten jäädä
useimmille tuntemattomiksi. Taas kerran pohjoismainen yhteistyö kantoi kaunista
hedelmää, nyt
Nordic Blues Puls -konseptin merkeissä.

Wentuksen lisäksi konserttien taustavaikuttajiin kuuluu Pohjoismaisen
kulttuurirahaston puls-hanke. Puls-hankkeen tarkoitus on pohjoismaista
musiikkia painottavien keikkapaikkojen ja festivaalien tukeminen. Nordic Blues
Puls soveltaa ajatusta konserteillaan, joissa esiintyy aina artisteja ja bändejä
kolmesta eri pohjoismaasta.


Ruotsalainen Lisa Lystam ja norjalainen Knut Reiersrud osoittautuivat Helsingin
Savoy-teatterissa kiintoisiksi tuttavuuksiksi. Savoyn lavalla monasti taitojaan
näyttänyt Wentus Blues Band esiintyi tapansa mukaan rennosti, toisilleen yleisön
iloksi ystävällisesti naljaillen. Vakituisten bändin jäsenten (
Juho Kinaret, Robban
Hagnäs, Niko Riippa, Daniel Hjerppe
) rinnalla kosketinsoittimia hoiteli tällä
kertaa ansiokkaasti
Ville Riippa.

Wentus valikoi parhaita paloja levytysmateriaalistaan. Vauhdikas ”Stayed at the
Party” kuultiin edellisillan Tampereen-keikan muistoksi. Kuultiin myös näyte
USA:ssa äskettäin
Duke Robillardin kanssa purkitetulta kiekolta, joka ilmestyy
ensi kesänä. Rauhallista tunnelmaa loi
Carey Bellin ”Hard Working Woman”, joka
on mukana
”Throwback”-albumilla. Kappale toi eri instrumentit hyvin esiin. Niko
Riippa irrotti kitarastaan mojovan soolon. Daniel Hjerppen rumpujensoiton
vivahteikkuus oli nautittavaa.

Illan ensimmäinen vieras, nuori Lisa Lystam, voitti yleisön sympatiat puolelleen
aitoudellaan ja herkän kauniilla olemuksellaan. Lisa, joka yleensä esiintyy Lisa
Lystam
Family Band -yhtyeensä kanssa, on pehmeä-ääninen ja erittäin
eläytymiskykyinen laulaja. Hän kuiski ja vaikeroi, korotti volyymia tai vibratoi,
kappaleiden mukaan.

Erityisen mieleenpainuva oli Lisan tulkinta
Eric Bibb -kappaleesta ”What’s He
Gonna Say Today”. Laulu on sisällöltään poliittinen, eikä kohdetta ole vaikea
arvata. Reippaampaa linjaa edusti
J.J. Calen ”I’ll Make Love to You Anytime”,
jossa Lisa soitti myös huuliharppua. Hieno oli myös
Tony Joe Whiten synkkä
yksinpuhelu ”Willie and Laura Mae Jones”. Wentuksen Juho Kinaret ja Lisa
lauloivat lopuksi duettona
Canned Heatin biisin ”Time Was”. Se oli upea esitys
koko bändiltä, alun ja lopun bassokuviot mukaan luettuina.

Knut Reiersrud otti lavan haltuunsa. Hän loihti perinteisen moderneja säveliä
steel-kitarallaan. Hänen soolo-osuudessaan vaihtelivat espanjalaissävyt,
kansanlaulut ja blues.

Viikinkiväinämöisen lumo tehosi. Helsinkiläisyleisö antoi hänelle raikuvat
suosionosoitukset.
Buddy Guyn ”First Time I Met The Blues” on Reiersrudille
merkittävä kappale. Sen myötä hän tutustui bluesiin varhaisina teinivuosinaan.
Laulu esitettiin tällä kertaa Wentuksen avustuksella ja erikoispitkänä versiona.
Sen aikana solisti muun muassa demonstroi, miten kitaraan vaihdetaan uusi kieli
katkenneen tilalle musiikin hetkeksikään keskeytymättä.

Knut Reiersrud inspiroitui vielä laulamaan äidinkielellään. Spontaanisti esitetty
norjalainen kansanlaulu pienestä rastaskerttusesta, joka tuottaa iloa
kuulijalleen, vei ajatukset jo kevääseen.


Finaalia varten Lisa Lystam pyrähti uudelleen lavalle. Koko joukko esitti komeasti
gospelin ”Am I Living in Vain”. Suorastaan hengellisissä tunnelmissa päätettiin
Eric Bibbin lauluun ”Don’t Let Nobody Drag Your Spirit Down”.

Tällä kertaa pohjoismainen ilta oli hyvin ”sininen”, huolimatta siitä, että
varsinaisen bluesgenren edustus oli ohjelmassa vähäisempi. Yleisöä se ei
tuntunut haittaavan. Ikärakenteen perusteella suurin osa yleisöstä oli kasvatettu
laaja-alaisella 1960- ja 70-luvun vaihteen rytmimusiikilla:
love, peace and unity!
Siksipä yleisö osasikin ottaa illan tunnelman omakseen oikealla tavalla.

ANNAMARI LAUSALA


Nordic Blues Puls: Lisa Lystam, Knut Reiersrud ja Wentus Blues Band
Helsinki, Savoy-teatteri 23.3.2019


Linkit: Lisa Lystam, Knut Reiersrud, Wentus Blues Band, Savoy-teatteri,
Pohjoismainen kulttuurirahasto

Yhteistyössä

Grand Blues Festival 13.4. Lahdessa

Lena & The Slide Brothers: uusi levy "IV"
.
 
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some