BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
29.3.2010                                                                   Hoodoo Sauna © Ville Haatanen
Myrskyvaroitus Oulusta
Viittaus ei liity ulkona vallinneeseen lumimyräkkään vaan Teatteri Rion sisällä
vietettyyn bluesjuhlaan. Upouusi yhdistys Ou' Blues ry järjesti
viikonvaihteessa Oulu Spring Bluesin ammattimaisin ottein.

Pieksämäellä viime heinäkuussa pidetyn Savonsolmu Beach & Blues Partyn
lauantaiaamu alkoi odottelevin tunnelmin. Kohtalo johdatti allekirjoittaneen ja
tulevan Ou' Blues ry:n varapuheenjohtajan ja perustajajäsenen
Kimmo
Pekkalan
ala-aulaan samaan aikaan. Jostain syystä toisilleen tuntemattomat
miehet alkoivat rupatella. Ennen pitkää oltiin baarin puolella nauttimassa kylmää
olutta ja turinoimassa bluesista. Tässä oiva esimerkki siitä miten bluesharrastus
yhdistää ihmisiä!

Sittemmin Ou' Blues on perustettu virallisesti. Uunituoreen yhdistyksen näyttävät
ja samalla kotoisat avajaiset vietettiin lauantaina Teatteri Riossa, aivan Oulun
ydinkeskustassa. Oulu Spring Bluesin ohjelmasta vastasivat neljä paikallista
bluesbändiä. Bändit olivat mukana tukemassa uutta bluesyhdistystä
talkoohengellä.

Teatteri Rio oli tapahtuman järjestämispaikaksi nerokas valinta. Entisestä
elokuvateatterista ravintolaksi ja teatteriksi remontoitu paikka on tyylikäs ja se
sopii oivallisesti tällaisen tapahtuman miljööksi. Esiintymis- ja tanssilava
sijaitsivat ravintolan alaosassa. Istumapaikat pöytineen taas nousivat portaittain
ylöspäin huipentuen ravintolan yläosan baaritiskiin. Näin ollen esiintymislavan
tapahtumat näki mainiosti, olipa katsoja sitten missä päin ravintolaa tahansa.
Sen lisäksi tilan akustiikka ja äänentoisto toimivat moitteettomasti.

Vaikka
Chicago Bar aloitti illan aikataulun mukaisesti kello 20, ei bändin tarvinnut
soittaa tyhjälle katsomolle. Bluesyleisöä oli nimittäin mukavasti paikalla jo ensi
tahtien aikana. Setti aloitettiin menevällä, aavistuksen funkylla instrumentaalilla.
Muheva soundi oli kohdallaan heti alusta alkaen. Jo siinä vaiheessa osasi odottaa
osaavaa soitantaa.

Kappaleessa "You Ought To Be Ashamed" kitaristi
Heikki Kaukua aloitti
laulamisen. Homma saatiin kunnolla käyntiin. Perään kuultu "Strange How I Miss
You" antoi soolotilaa myös bändin toiselle kitaristille
Seppo Mäkiselle. Maukasta
kitarointia molemmilta herroilta niin sooloissa kuin kompissa!

Kolmas sooloihin yltänyt soittaja oli koskettimien takana istunut
Tapio
Yli-Korkala
, jonka soittoa kuunteli myös ilolla. Rytmiryhmä työskenteli läpi setin
takuuvarmasti, vaikka mukana olikin uusi basisti. Chicago Bar vältteli kaikkein
kolutuimpia Chicago-osaston blueseja; homma pysyi mielenkiintoisena läpi setin.
Rima asetettiin korkealle heti kättelyssä.

Bluesia suomeksi

Toisena esiintyjänä lavalle nousi Forest Lake Band. Bändi esitti sähköistä ja
rosoista bluesia, joka saatiin toimimaan lavalla hienosti. Muutos Chicago Baria
primitiivisempään suuntaan villitsi yleisöä tanssimaan. Ohjelmistoon kuuluivat
muun muassa kappaleet "I Feel So Good" (Muddy Waters), "(You Need Meat)
Don't Go No Further" (Willie Dixon) sekä
Billy Boy Arnoldin "I Wish You Would",
joka vedettiin
The Yarbirdsin tyyliin.

Basisti-vokalistin lauluääni oli sopivan karhea tällaiseen miehekkääseen bluesiin.
Laulamiseen eläytyminen oli myöskin kohdallaan. Bändin kitaristi soitti rouheasti,
harpisti oli välillä suorastaan liekeissä ja rumpali takoi tanakasti tunteella.
Soolo-osuudet tuottivat äänekkäät suosionosoitukset varsinkin harpistille. Forest
Lake Band on tasavahva nelikko, joka oli hitsautunut hyvin yhteen.

Illan kolmas esiintyjä,
Hoodoo Sauna, rakensi settiään hieman samaan suuntaan
kuin Forest Lake Band. Ero oli se, että heidän laulukielenään toimi kotoinen
suomi. Tässä kohtaa monen bluesin ystävän hälytyskellot alkavat soida: Toimiiko
blues suomeksi laulettuna? Hoodoo Saunan kohdalla huomasin, että kyllä se
vaan jollakin kierolla tavalla toimii.

Bändin etu on kahden laulajan käyttö. Molemmat hallitsivat bluesin laulamisen
suomeksi. Ohjelmistossa oli useita omia kappaleita, mutta myös suomeksi
käännettyjä blueseja. Yksi välittömästi tunnistettava käännös oli Willie Dixonin
kynäilemä ja
Howlin' Wolfin tunnetuksi tekemä "Spoonful". Alkuperäiseen
käännöstä ei kannata lähteä vertailemaan, mutta omana esityksenään se toimi
yllättävän hyvin.

Hoodoo Saunan omat bluesit käsittelivät perinteisiä bluesiin liitettyjä teemoja
kuten miehen ja naisen väliset edesottamukset, alkoholi ja niinkin arkinen asia
kuin työnteko. Mieleen jäi varsinkin "Paska Duuni Blues". Sen loputtua yleisöstä
löytyi useampikin henkilö, jolla mielestään on sellainen. Eräs lähistöllä istunut
mieshenkilö teki asian varsin selväksi suorastaan ulvomalla antaessaan raivoisat
aplodit.

Bändin soitannallinen puoli toimi hienosti. Kokoonpano, johon kuuluvat
harpisti-laulaja, kitaristi-laulaja, basisti ja rumpali, voivat olla ylpeitä
suorituksestaan - varsinkin kun kyseessä oli ensimmäinen julkinen esiintyminen
isolle yleisölle.

Ou' Blues vastaa kysyntään

The Original Lost Blues Band räjäytti illan päätösaktina lopullisesti pankin
houkuttelemalla tanssilattian täyteen tanssijoita. Harppuvetoinen sähköinen
blues oli taas punaisena lankana. Ohjelmistoa värittivät paluun lavalle tehneet
koskettimet ja basistin aina maininnan arvoinen työväline, kontrabasso.

Illan muiden bändien esiintymisaika oli noin 45 minuuttia, mutta illan viimeisenä
bändinä The Original Lost Blues Band yltyi soittamaan lähes puolitoista tuntia.
Jonkun verran pienentynyt yleisö ei halunnut päästää bändiä lavalta, ja aplodit
jatkuivat: ei auttanut muu kuin jatkaa bluesinnälkäisten ruokkimista. Bändin
otteet lavalla olivat hallittuja, ja soitto toimi kuin se kuuluisa junan vessa. Toinen
toistaan menevämmät Chicago- ja West Coast -bluesit olivat oikea tapa päättää
musiikillisesti vakuuttavaa tasoa oleva ilta.

Illassa oli myös oheisohjelmaa arvonnan merkeissä. Massiivinen paketti cd- ja
dvd-levyjä arvottiin yhtenä könttänä onnekkaalle mieshenkilölle. Levyjen
joukosta löytyi esimerkiksi
B.B. Kingin, Johnny Winterin, Joe Bonamassan ja Jo
Buddy & Down Home King III
:n levyjä. Paketin arvo oli 300 euroa, ja
lahjoituksen takana olivat erinäiset levy-yhtiöt.

Oulu Spring Bluesin järjestäneellä Ou' Blues ry:llä oli selkeä näkemys ja
päämäärä, jotka saavutettiin huolella hoidettujen ennakkojärjestelyiden
ansiosta. Suoritus oli sitä luokkaa, että moni tapahtumajärjestäjä (allekirjoittanut
mukaan lukien) saisi ottaa mallia Oulusta. Yleisöäkin oli lopulta joitakin lippuja
vaille tupa täynnä, vajaat 200 henkeä.

Alkuun illan kohtaloa jännittäneet puheenjohtaja
Markku Hänninen ja
varapuheenjohtaja Kimmo Pekkala olivat lopulta erittäin tyytyväisiä ja
huojentuneita lopputuloksesta. Oulussa on ollut selvä tilaus yhdistykselle ja sen
toiminnalle. Tästä on enemmän kuin hyvä jatkaa. Tapahtumassa nähtyjen,
lähinnä Oulussa ja sen lähialueella operoivien bändien soisi pääsevän
esiintymään kauemmaksikin.

VILLE HAATANEN

Kirjoittaja on Kaavi Blues ry:n puheenjohtaja. Kirjoittaja kiittää Ou' Blues ry:n hallitusta
järjestelyistä, bändejä bluesista, Teatterin Rion kohteliasta henkilökuntaa hyvästä
palvelusta ja Oulun bluesyleisöä rempseästä meiningistä.


Linkit: Ou' Blues, Chicago Bar, Hoodoo Sauna, Original Lost Blues Band
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English