BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
14.6.2010
Pepe Ahlqvist uusilla urilla
”Näillä Mailla” on Pepe Ahlqvistin
ensimmäinen pelkästään omalla nimellä
tekemä virallinen levy. Levy nojautuu
vahvasti afroamerikkalaiseen
musiikkikulttuuriin sekä kotimaiseen
lauluntekoperinteeseen.

Pepe Ahlqvist
on yli 40 vuotta jatkuneen
uransa aikana saanut osakseen runsain
mitoin niin arvostusta kuin menestystäkin.
Kokeneimmallekin kehäketulle löytyy kuitenkin
aina uusia latuja auottaviksi.
Uudistumiskykyään Pepe esittelee tällä kertaa
täysin suomenkielisen tuotannon parissa.

”Näillä mailla” -levyn sävellykset ovat kaikki Ahlqvistin omaa tuotantoa.
Sanoituksista vastaavat
Timo Kiiskinen ja Teppo Nuorva. Kappaleiden äänitykset
on tehty helmikuun 2009 ja maaliskuun 2010 välisenä aikana järvenpääläisessä
Eastwing-studiossa
Olli Haaviston toimesta. Tuotantovastuun jakavat Ahlqvist ja
Haavisto.

Levy alkaa Timo Kiiskisen sanoittamalla ”Heittelin Leipää” -kappaleella. Sanoitus
kuvailee laiturin nokalla elämänmenoaan pohdiskelevan ihmisen ajatusmaailmaa.
Kappaleen musiikillista tyylisuuntaa voisi kuvailla singer-songwriter -henkiseksi
americanaksi. Mieleen tulevat artistit kuten
Van Morrison ja kotimaisen gospelin
Grand Old Man
Jaakko Löytty.

”Aina Ei Voi Saada Mitä Haluaa” jatkaa samalla seesteisellä ihmiseloa
pohdiskelevalla linjalla. Sanoituksesta vastaa levyn neljä ensimmäistä kappaletta
tekstimaailmallaan värittänyt Kiiskinen. Soulahtava balladi on maustettu Pepen
tyylikkäällä kitarasoololla.

Elämänohjeita pojalleen jakavan isän rooli lankeaa Pepelle ”Mun Poikani Mun” -
laulussa. Soul- ja blues-henkinen komppi kulkee hienosti. Sen päälle Pepen on
jälleen hyvä heittää varsin mallikkaasti soiva sähköinen kitarasoolonsa.

Levyn nimibiisi kertoo iän myötä nöyrtyneen ihmisen paluusta juurilleen. Mainetta
ja mammonaa on ollut maailmalla tarjolla, mutta tärkeintä on kuitenkin
mielenrauha. Leppoisaa tunnelmaa siivittävät Olli Haaviston soittama dobro ja
taustalla haikean vaimeasti soiva,
Ninni Poijärven näppäilemä haitari.

Viidennen kappaleen myötä sanoitusvastuu siirtyy Teppo Nuorvalle. ”Jono” kertoo
hyvinvointiyhteiskunnan nurjasta puolesta. Kelkasta pudonneet joutuvat
turvautumaan laupiaiden sielujen tarjoamaan apuun päivittäistä elantoa
hankkiessaan. Jonottaessaan voi kuitenkin solmia uusia ihmissuhteita. ”Jono”
kulkee eteenpäin
UMO:sta tutun Pentti Lahden bassoklarinetin säestäessä.

Funk-henkinen ”Soitan Sen Pois” on aiemmin julkaistu
SF Bluesin vuonna 2005
julkaistulla ”Joutomailla”-levyllä. Pepen säveltämään ja Teppo Nuorvan
sanoittamaan kappaleeseen on haettu sovituksellisesti uutta ilmettä Pentti
Lahden soittamista basso- ja alttohuilusta. Huikean hieno huilusoolo täydentää
tunnelmaa.

Bluessävyjäkin löytyy

”Rautakitara” on Pepen soolonumero. Kappaleen nimen mukaisesti hän säestää
itseään metallikoppaisella dobrolla. Sanoitus kertoo rautamalmin matkasta
kaivoksesta soittimeksi. ”Rautakitara” avaa levyn kolmen kappaleen mittaisen
country-blues -osion.

”Tohveliblues” kertoo humoristisesti valtataistelusta parisuhteessa. Kaapin
paikkaa päätettäessä voi mies joutua sorretun asemaan. Tasa-arvoa hakiessa voi
taas joutua laulun sanoin toteamaan: ”Mun treenata nyt täytyy miehekkäämpi
soundi”. Pepeltähän tuo soundi lohkeaa kuin luonnostaan, me muut joutunemme
enemmän tai vähemmän treenaamaan.

”Kaunasauna” kertoo yhteiskuntamme yksilöä kohtaan luomista kiristyvistä
paineista ja lisääntyvästä ahdistuksesta. Sauna on kuitenkin vielä paikka, jossa
saa rentoutua rauhassa. Edellisen kappaleen tavoin Olli Haavsto dobroilee
tyylikkäästi.
Mika Railo kontrabassoineen sekä rumpali Olli Haavisto ovat
vastuussa rennon letkeästä kompista.

Levyn päättävä ”Asikkala” on tunnelmallinen instrumentaali. Sävelmaisemaa
maalaavat parivaljakko Olli Haavisto dobroineen ja Pepe Ahlqvist akustisen
kitaran varressa. Hieno päätös upealle levylle.

Kohti uusia ulottuvuuksia

Pepen edellinen levy on vuonna 2006 julkaistu, UMO:n kanssa tehty ”Mr Blues”.
Loistavat arvostelut saanut levy on tietysti luonut paineita seuraavalle julkaisulle.
Nyt odotus on palkittu mitä mainioimmalla tavalla.

Pepe on opittu tuntemaan loistavana, maailmallakin arvostusta saaneena
huuliharpistina. Tällä levyllä ei 'Mississippin saksofonia' kuulla. Sen sijaan Pepe
kunnostautuu varteenotettavana kitaristina – ja tietysti myös sielukkaan
miehekkäänä laulajana.

Suomea laulukielenään Pepe on esitellyt jo vuonna 1992 ”
Toivo Kärki
muistoissamme” -tribuuttilevyllä. Levyllä hän esitti Kärjen säveltämän ja
Reino
Helismaan
sanoittaman kappaleen ”Kaikessa Soi Blues”. SF Bluesin riveissäkin
Pepe on aiemmin esitellyt suomenkielistä tulkintaansa.

”Näillä Mailla” -levyn sävellyksistä heijastuu rakkaus afroamerikkalaiseen
musiikkikulttuuriin. Ihmisen eloa ja olemassa oloa pohdiskelevat sanoitukset on
tehty sanoman syvyyttä harkitsevasti punniten.

Pitkän uransa aikana Pepe on tottunut kulkemaan omia polkujaan. Yleensä
valinnat ovat olleet monilla tavoin palkitsevia. Pepelle tämä voi olla pieni askel
kohti uusia uria. Suomalaisen kevyen musiikin historiassa afroamerikkalaisen
kulttuuriperimän miksaaminen kotimaiseen lauluntekoperinteeseen on merkittävä
askel kohti uusia ulottuvuuksia.

TT TARKIAINEN


Pepe Ahlqvist: Näillä Mailla. Humble House Records, 2010

Pepe Ahlqvist (laulu, kitara), Olli Haavisto (dobro, kitara), Janne Haavisto (rummut,
lyömäsoittimet), Pekka Gröhn (basso, koskettimet), Ninni Poijärvi (taustalaulu,
haitari), Mika Kuokkanen (taustalaulu), Jonne Kulluvaara (kitara), Pentti Lahti
(bassoklarinetti, huilut), Mika Railo (kontrabasso)

Tuottajat: Pepe Ahlqvist ja Olli Haavisto

Äänitys ja miksaus: Olli Haavisto, Eastwing Studio, Järvenpää


Linkit: Pepe Ahlqvist
kotisivu ja MySpace
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English