KONSERTTIARVIO
|
| |
|
|
Räävittömiä ristiriitoja
eli kuinka Popa Chubby juhlisti uutta levyä kotikaupungissaan New Yorkissa
|
|
|
| |
27.2.2018
Kuvat ja teksti: Pasi Tuominen, New York
New Yorkin kovin bluesmies Popa Chubby jatkoi viime vuonna väkivahvaa
äänitetuotantoaan. ”Two Dogs” on taas yksi lisä mittavaan katalogiin.
Hudsonjokilaakson pyylevä isukki kotiutui Euroopan-kiertueelta ja juhlisti uusinta
levyä kotikaupungissaan maanantaina 26. helmikuuta.
Popa Chubby (Theodore Joseph Horowitz) kertoi olleensa todella hyvillään
päästyään kuuden viikon rupeaman jälkeen soittamaan kotikonnuillaan, vieläpä
B.B. Kingin bluesklubin täydelle salille Times Squarella, New Yorkin ytimessä.
Lämppäribändi Dirty Old Gangsters herätti huomiota paitsi rajuasenteisella
katurockilla myös vähäpukeisilla tanssijoilla.
– Mulla ei ole tanssijoita, sori vaan. Mutta lupaan itse vatkata seksikästä
persettäni läpi keikan, sopiiko? Popa Chubby tiedusteli.
Tänä päivänä Popa on tosin niin massiivisessa kunnossa, että keikoilla
perseenvatkaus on lähinnä metaforista – tosin pahuksen tehokasta sellaista.
Viime vuosien levyt ovat nostaneet odotukset todella korkealle; B.B. Kingin
klubilla riman yli liideltiin kuin leikiten, vaikkakin sitten tukevasti ahteri penkissä.
|
|
|
Kvartettikokoonpanossa keskeisin dynamiikka vallitsee kitaristi-laulaja Popa
Chubbyn ja kosketinsoittaja-laulaja Dave Keyesin välillä. Popa on tietysti
päällikkö. Keyes saa roolia piano- ja urkuosuuksin sekä laulusolistina parilla
biisillä. Basisti Anthony Candullo ja rumpali Tom Curiano hoitavat rytmihommat
takuuvarmasti.
Biisintekijänä Popa Chubby on varsin tuottelias. Vaikka matskua sikiää paljon,
taso pysyy. Uusimman albumin nimibiisi ”Two Dogs” on ylistys ihmisten
yhdenvertaisuudelle. Livenä se funkasi vielä astetta raisummin kuin levyllä. Myös
instrumentaali-ilottelu ”Chubby’s Boogie” oli vähintään yhtä vakuuttava kuin
taltioitu versio.
Tavallista tallaajaa luovien virtuoosien ehtymätön idealaari usein ällistyttää.
Uusimmalla kiekolla Popa Chubbyn neronleimaus on ”Sam Lay’s Pistol”. Se on
tarina kaupunkibluesin varhaisilta, vaarallisilta ajoilta, jolloin muun muassa
Howlin’ Wolfin rumpali Sam Layn oli pidettävä itsestään huolta aseistettuna.
Lattarivaikutteinen rytmiikka luo biisille suorastaan tarantinomaista jännitettä.
Bluesrockin valioiden tapaan Popa taiteilee jatkumolla herkästä rajun
räävittömään. ”Wound Up Getting High” (niin ikään ”Two Dogs” -levyltä) kuuluu
kevyesti artistin balladien parhaimmistoon. Livenä yleisö sai nauttia kappaleen
hieman erilaisesta luennasta, sillä soittopelinä oli sähkökitara levyllä kuultavan
akustisen sijaan. Tarina kuvastaa vetoavasti ihmisen pienuutta maailman
pahuuden keskellä.
Illan ykkösballadiksi nousi kuitenkin ”I Ain’t Giving Up”, joka on peräisin
loisteliaalta ”Universal Breakdown Blues” -levyltä (2013). Sillä Popa Chubby antoi
laulajanpalkeilleen kyytiä komeammin kuin koskaan. Voiko bluesin ystävä päästä
maan päällä lähemmäs taivasta kuin uppoutumalla tähän sävelmonumenttiin?
Tuskin.
|
|
|
Oivallinen sormiomies Dave Keyes kajautti pari biisiä komeasti laulusolistina.
|
Samalta vuoden 2013 äänitteeltä on kotoisin ”I Don’t Want Nobody”, joka sai
avausbiisin vastuun, kuten levylläkin. Se edustaa Popa Chubbyn
bluesrockpoljentoa tyypillisimmillään.
Vaikka oma materiaali on Popan valtti, coverit ovat aina kulkeneet mukana. New
Yorkissa lainakappaleiden ykkönen oli Robert Johnsonin ”Come on in My
Kitchen”. Sen bändi veti suoraviivaisena rock ’n rollina. Ikisuosikkiaan Jimi
Hendrixiä Popa muisti ”Hey Joe” -klassikolla, Ray Charlesia ”What’d I Say” -
huudatuksella ja Bobby ”Blue” Blandia kappaleella ”Farther Up the Road”.
Etäisyyttä blues- ja roots-materiaaliin bändi otti surf-tyylisin elokuvasävelmin:
Pulp Fictionin maailmanmaineeseen nostama Dick Dale -veto ”Miserlou” oli varma
valinta, Kummisedästä tuttu ”Speak Softly Love / Parla piano amore” (Nino Rota)
huomattavasti yllättävämpi. Leonard Cohenin kuolemattoman laulun ”Hallelujah”
Popa ja Dave Keyes esittivät duettona.
Konsertti B.B. Kingin klubilla viihdytti ja liikutti koko rahan edestä. Keikan rakenne
jätti hieman toivomisen varaa. Loppupuolella mentiin turhan paljon cover-
merkeissä, mieluummin huipennuksen olisi suonut Popa-originaaleille. Moni olisi
varmasti kuunnellut myös triokappaleita mieluusti – lainkaan Dave Keyesin
maittavaa kosketinsoitintyötä vähättelemättä.
|
|
|
| |
Sähkökitaristina Popa Chubby on vertaansa vailla. Hänen sekatekniikassaan
yhdistyy kaikki single-note-tyylistä reheviin slurreihin – ja kaikki tämä vaihtamatta
keikan aikana kitaraa tai polkematta pedaalia kuin tulpatonta mopoa. Popa
irrottaa soittopelistään ääniä mitä erilaisimmilla tavoilla. Välillä hän sahaa
kitaraansa kuin riivattu, välillä hän taikoo sen puhallinmaisiin ujelluksiin.
Myös laulajana skaalassa piisaa. Rasvaiset tarinat ovat nykyään aiempaa
vähemmän esillä. Räkää ja raspia silti äänestä löytyy; toisessa päässä ovat
intensiiviset ja avautuvat tulkinnat, joita New Yorkin illassa balladit hienosti
edustivat.
Popa Chubby on voimakkaiden kontrastien mies. Sama mies, jolla on kitarassaan
”tue helvetin enkeleitä” -tarroja, luennoi rakkaudesta, kauneudesta ja
tasavertaisuudesta. Ja onhan blues ristiriitaisuuden taidetta. Popa Chubbyn
musiikki ja esiintymiset henkivät sitä hekumallista tuskaa, joka korventaa
aidoimman bluesin ytimessä.
– Maailmassa suurin ongelma on se, että kaikkialla viestitään, että joku muu on
parempi kuin sinä. Mutta Popa Chubby sanoo, että juuri sinä olet kaunis, artisti
sinetöi.
PASI TUOMINEN
NEW YORK
Linkit: Popa Chubby, B.B. King Blues Club and Grill
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
|
|
