Trooppinen Puistoblues
Soulilla oli vahva roolinsa bluesin rinnalla Järvenpäässä. Pääkonsertissa loisti
John Mayall. Myös Matt Schofield väläytti, mutta pettymyksiäkin mahtui
mukaan.
Järvenpään Puistoblues-festivaalin pääkonsertti pidettiin Vanhankylänniemessä
2. heinäkuuta. Nykysoulin ja rhythm 'n bluesin verevä tulkitsija Angie Stone ja
hänen virallinen taustabändinsä Soul Tronic olivat pääesiintyjinä.
Itse en ole nykysoulin ystävä, mutta homma kuulosti aika hienolta. Taustabändi
toimi tehokkaasti ja päivän parhaimmilla soundeilla. Soittajat ja taustalaulajat
pääsivät näyttämään soolonumeroissa taitojaan lähes joka toisessa
kappaleessa. Taisipa olla vain muutama täysin kokonainen kappale ilman Angien
jutustelua tai jonkin bändin jäsenen esittelyä.
Musiikki oli pääasiassa rauhallisella tahdilla etenevää "MTV-soulia", joka setin
alussa alkoi jo puuduttaa. Mutta loppua kohti meininki parani. Kuviteltu
lomamatka Jamaikan kautta Puerto Ricoon oli hauska oivallus. Kuin kytkimestä
käännettynä rytmi vaihtui reggaeksi, ja Angien laulu oli varsin aidon
jamaikalaisen tuntuista. Parin säkeistön jälkeen saavuttiin sitten Puerto Ricoon.
Bändi pisti päälle vauhdikkaan lattarimeiningin. Harvoin on niin tanakkaa tico-
ticoa livenä kuultu!
Kappaleita ei esitelty, mutta tunnistin seasta "Brotha"-nimisen teoksen. Yleisöä
poistui paikalta tasaisena virtana Angien keikan aikana, mutta lavan edusta oli
kokonaan miehitettynä. Ehkä olisi kannattanut pistää esiintyjät toisenlaiseen
järjestykseen, mutta sopimukset on sopimuksia.
Blues-kitaraa naama irvessä
Jonny Langin setti oli melkoista sekametelisoppaa ja allekirjoittaneelle pieni
pettymys. Lang on sielukas laulaja, mutta jokin hommasta puuttui. Kitarointi oli
raivoisaa mutta varsin sielutonta revittelyä. Kasvot olivat rajussa irvistyksessä
myös rauhallisemmissa sooloissa. Olisi hauska nähdä hänet lavalla yhdessä
Julian Sasin kanssa!
Parasta antia olivat Stevie Wonderin Motown-hitti "Living For The City" ja
jazzahtavan ilmavasti kulkenut "Rack 'Em Up". Taustabändi toimi verraten hyvin
koko setin ajan. Mukana lavalla oli myös Jonnyn sisko Jesse taustalaulajana.
Ensilevyn nimikappale "Lie To Me" kuultiin aluksi rauhallisena akustisena
tunnelmointina, kunnes loppuosa mentiin nopeammalla laukalla maaliin. Eniten
haukottelua aiheuttivat hitaat ja soulahtavat valitusvirret, joita oli peräti kaksin
kappalein. Encorena Jonny Lang heitti Muddy Watersin kappaleen "Fourty Days
& Fourty Nights" pelkän särökitaran säestyksellä. Laulu toimi ihan jees. Soitto oli
paikoin töksähtelevää.
Pääkonsertin ehdottomasti parasta antia tarjoili brittibluesin Grand Old Man John
Mayall. Hyväntuulinen herrasmies aloitti soolona kappaleella "Another Man Done
Gone" (Sonny Boy Williamson) soittaen huuliharppua ja lopussa myös
sähköpianoa.
Hyvin toiminut taustabändi pääsi vauhtiin kappaleessa "All Your Love" (Otis
Rush). Eritoten kitaristi Rocky Athas näytti kyntensä. Hän oli mies paikallaan
koko keikan ajan ja kitara soi laadukkaasti. Hän on soittajana tyyliltään samaa
kaliiberia kuin edesmennyt Gary Moore. Basisti Greg Rzab pääsi sooloilemaan
pariinkin otteeseen. Ensimmäinen osuus kuultiin biisin "Mailorder Mystics" aikana,
jolloin Greg peukutti tulemaan varsin pätevää funk-bassoa. Tiukasta meiningistä
piti huolen myös tarkkakätinen rytmivelho Jay Davenport rumpuineen.
John Mayall esitti monia hyviä kappaleita pitkän uransa varrelta. Vanhempaa
tuotantoa edustivat muun muassa rauhallisesti kulkenut "So Many Roads"
vuodelta -68 ja "California" vuodelta -69. Jälkimmäisessä Mayall todisti
osaamisensa tyylikkäällä huuliharppuilulla ja varsin komealla
sähköpianosoolollaan.
Takavuosilta olivat myös kappaleet "Early In The Morning" (Louis Jordan) ja
"Room To Move", jossa Mayall intoutui scat-laulun saloihin ennen hurjaa
huuliharppusooloa. Basisti Greg Rzabin pitkä bassoilottelu kruunasi loistavan
esityksen.
Uudempaa tuotantoa kuultiin kappaleiden "Nothing To Do With Love" ja "The
Sum Of Something" myötä. Encorena saimme kuulla vielä verevän version
Freddie Kingin bravuurista "Hideaway". Keikan jälkeen John Mayall otti ja pulahti
virkistävälle uimareissulle Tuusulanjärveen ja sen jälkeen kirjoitteli
hyväntuulisena nimmareita pyyhe harteillaan. Kesäistä meininkiä siis.
Sujuu kuin rasvattu
Puistoblues esitteli myös monelle uuden, hyvän bluesrock-kitaristin Matt
Schofieldin. Brittibluesin nouseva tähti valloitti yleisön jo perjantain iltaklubilla,
mutta pääkonsertissa ei päästy aivan samanlaiseen hurmokseen.
Taustabändiin kuuluivat Hammond B3:a käskyttänyt Jonny Henderson (joka hoiti
koskettimilla myös bassokuviot) sekä kolmatta kertaa päälavalla soittanut taitava
jenkkirumpali Kevin Hayes. Hänet muistetaan muun muassa pitkästä
kiinnityksestään Robert Crayn bändiin.
Omaperäinen triokokoonpano toimi mainiosti. Hendersonin Hammondit soivat
tyylikkäästi ja tarjosivat paksun maton Schofieldille. Matt osoittautui päteväksi
kitaristiksi ja laulajaksi. Kappaleista jäivät päällimmäisinä mieleen "Don't Know
What I'd Do", "Where Do I Have To Stand" ja Albert Kingin bravuurit "Wrapped
Up In Love Again" ja encorena kuultu mehevä "Woman Across The River".
New Orleansin suuntaan mentiin biisissä "Live Wire". Komeaa funkaavaa bluesia
edusti tanakka "Black Cat Bone". Vauhdikasta groovea isolla kädellä kuultiin
kappaleen "Shipwrecked" muodossa.
Auringon paahteeseen tottumattomalle kitaristille tarjottiin setin puolivälissä
helpotusta järjestävän seuran taholta aurinkorasvalla. Sen hän otti ilolla
vastaan. "Saatan ehkä näyttää hetken aikaa oudolta tämän uuden
kasvomaalaukseni kanssa. Mutta parempi sekin kuin karrelle palaneena", hän
totesi saatuaan levitettyä paksun kerroksen rasvaa kasvoihinsa.
Pääkonsertin starttasi kotimainen soul-laulaja Jo Stance alias Johanna Försti
upean taustabändin kera. Komeaääninen laulajatar esitti vauhdikasta, jalan alle
menevää soulia. Taustabändissä soitti rumpuja idean isä, tuottaja Teppo
Mäkynen. Hänet oli hauskasti sijoitettu korkealle korokkeelle lavan oikeaan
reunaan.
Tasatahtiset koreografiat tarjoili upean soiton lisäksi kitaristi Rocka Merilahti ja
basisti Tero Palo. Terävät puhallinfillit ja soolot hoituivat herrojen Jukka Eskola
(trumpetti), Timo Lassy (tenorisaksofoni) ja Petri Puolitaival (baritonisaksofoni)
myötä.
Bändin jäsenet saivat kukin omat soolonumeronsa keikan aikana ja niitä
kuuntelikin oikein mielellään. Varsinkin puhallintrio oli elementissään ja mainiolla
soittopäällä. Hyvä aloitus helteiselle päivälle.
Tämänvuotinen Järvenpään Puistoblues vietiin läpi lähes trooppisen kuumissa
olosuhteissa. Pääkonsertin aikana lämpötila keikkui 31 asteessa ja aiheutti
tukalat oltavat niin yleisölle kuin esiintyjillekin. Ajoittainen pieni tuulenvire helpotti
paahteessa oloa.
Nestetankkauksesta huolehdittiin kuitenkin hyvin, sillä kiertävät ensiapuryhmät
eivät juuri joutuneet "paistinkääntöhommiin”. Musiikkiantina oli perinteisen
bluesin lisäksi vanhaa ja uudempaa soulia. Pääkonsertissa oli yli 10 000 hengen
yleisö, joten ensi vuoden pippalot on myös jo varmistettu. Juontajana toimi
hauskaan tapaansa radiopersoona General Njassa.
KAKE KIIRIKKI
Kuvagalleria
.
|
