28.6.2017   Kuvagalleria
Agneta Falck
Valtatie on auki tähtiin – Agneta Falck
Puistobluesissa saatetaan odottaa maailmantähti Little Steveniä ja
kumppaneita, mutta yllätyspaukun viritti Agneta Falck jo avauspäivänä
keskiviikkona.

Nuori laulaja Agneta Falck on tehnyt musiikkia jo vuosia, muun muassa Länsi-
Uudellamaalla bluegrassbändissä
Winestones. Esiintyminen Järvenpään
Puistobluesin
katulavalla taisi kuitenkin olla hänen ensimmäinen merkittävä
keikkansa varsinaisessa bluesin skenessä.

Asetelmat olivat otolliset: bändissä soittivat
Petri Matero Groupista tutut Petri
Matero (kitara) ja
Johan Järf (basso), rumpali Jari Vireaho (mm. Jussi
Hämäläinen Band
) ja monipuolinen kosketinsoittaja Magnus Ljungqvist.

Pääosan vei kuitenkin vaivatta Agneta Falck. Vahvan laulajalupauksen tulkinta
kumpuaa aidosti sydämen pohjasta. Kun nainen vielä selvästi osaa englantia, on
helppo havaita tunteen olevan jokaisen sanan takana. Olemuksessa on vetävää
sähköisyyttä; mimiikka ja elehdintä ovat nekin tunteiden luonnollisia jatkeita,
eivät peilin edessä opeteltua konstailua.

Bändin soittaessa katulavan ympäristöön kerääntyi nopeasti sankka
yleisöjoukko. Nähtiin sellainenkin ihme, että moni suomalainen arki-illan katsoja
seurasi tapahtumia haavi auki – onkos tällaistakin olemassa?

Koska vertailut
Janis Jopliniin ovat väistämättömät, sanottakoon tämä: Marjo
Leinoselta
ei kukaan vie Suomen Janiksen titteliä, mutta samansuuntaista polkua
käy Agneta.

- Kun aloin kuunnella Janis Joplinia, löysin hänen vaikuttajansa. Sieltä löytyy
paljon bluesia, gospelia ja soulia. Siellä minunkin sydämeni on, hän sanoi
taannoin
Ylelle.
 
Agneta Falckin ja hänen bändinsä setti huokui sävykkyyttä. Oli aitoa bluesia (I
Just Want to Make Love to You),
Stevie Wonder -sovitusta (Living for the City),
’funkattua’ Americana-klassikkoa (The Weight) ja
Michael Jackson -yllätystä (The
Way You Make Me Feel).

Agnetan laulussa ja esiintymisessä on vielä kypsyttelemistä, mutta ajatus nuoren
artistin haavoittuvuudesta tuo vaan lisäjännitettä kokonaisuuteen. Jos hänellä
on tahtoa vakiinnuttaa roots-ohjelmisto ja vaikkapa nykyinen bändi, valtatie on
auki suoraan Suomen huipulle.

Steel-kitaraa vasurilla

Naisvoimaa Puistobluesin avauspäivässä edusti myös Eeva Äärelä. Hän esiintyi
tällä kertaa duona
Harri Louhensuon kanssa. Yleisö sai kuulla mukavan
kokoelman omia kappaleita ja covereita. Lue
tästä Eevan tuore haastattelu.
 
Isommalla katulavalla Altti Uhleniuksen trio avasi pelin energisellä setillään,
jossa
Led Zeppelin, The Who, The Beatles ja Backstreet Boys kulkivat sulassa
sovussa. Myöhemmin iltapäivällä soitti
T.A.G. Sen toimialaan kuuluvat soul, funk
ja vanha disco.
Samuel Hjeltin ja Heidi Marian karaokehenkisen laulun johdolla
mentiin muun muassa Stevie Wonderia ja
The Pretendersiä.

Yhteistyössä

Rauma Blues

Savonsolmu Beach & Blues Party, Pieksämäki
,

Southpaw Steel ’n’ Twang oli keskiviikon nimekkäin esiintyjä. Ville ”Lefty”
Leppäsen
liidaama trio antoi yleisön kuulla setillisen omaperäistä ja kekseliästä
musiikkia, jossa erityisesti Leftyn soittama pedal steel ottaa roolia.
Ville Leppänen

Southpaw’lla on jo kaksi oivallista levyä (”Hale's Pleasure Railway” ja ”Stat(u)e Of
Mind”), ja toivottavasti lisää tulee.

- Seitsemän vuotta ollaan tehty tätä musiikillista toimintaa. Nastaa on ollut, ja
aina nastempaa tästä vaan tulee, Leppänen lohkaisi.

Mitä vielä tulossa Puistobluesissa?

Torstai: Katutoiminta jatkuu. Lavoille astuvat muiden muassa Jarkko Helin ja
Pacosin Collit, Maibell & The Misfires ja Creek Road Eleven. Järvenpään
kaupunginjohtaja Erkki Kukkonen julistaa bluesfiiliksen kello 18. Illalla Scandic-
hotellissa Slim Butler & The Slimcuts, Helge Tallqvist & Loose Screws, Bloodshot
Eyes sekä Jo' Buddy & The Down Home King III feat. Nieminen kisaavat paikasta
European Blues Challenge -kilpailuun.

Perjantai: Katulavalle saadaan perinteen tapaan unkarilaista väriä. Tällä kertaa
esiintyjäksi saapuu Gabor Eles Trio. Bluesrocks ja Hypnosis soittavat kadulla
myös. Iltaklubilla Scandicissa ovat vauhdissa Roots of Love feat. Junnu Aaltonen
sekä Ben Granfelt.

Lauantai: Pääkonsertti pidetään Vanhankylänniemessä. Bändit esiintyvät
järjestyksessä SF Blues, Micke Björklöf & Blue Strip, North Mississippi Allstars,
Agents feat. Vesa Haaja & Friends ja Little Steven & The Disciples of Soul.
Iltaklubilla Scratch ja Gabor Eles Trio.

Sunnuntai: Eikan Pubissa pidetään ’palauttavat’ Sillibluesit noin kello 18 alkaen.
Paljon yllätysesiintyjiä.

PASI TUOMINEN

Kuvagalleria
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT