Blues-Finland.com - Puistoblues 2018, Järvenpää - Katulavat

PUISTOBLUES 2018, JÄRVENPÄÄ - KATULAVAT - RAPORTTI

Puistobluesin katulavat ahtaalla – bändit hurmasivat silti

Overmore Blues Band

7.7.2018 Pääkonsertti: Osa 1 Osa 2 P ääkonserttikuvat K atulavakuvat

Järvenpään blueskadulla nousivat esiin The Wyman Family, Faarao
Pirttikangas, Talmud Beach ja Paavo Pesonen.

Tänä kesänä Puistobluesin katuohjelma vietiin läpi hieman puristuksissa, sillä
Järvenpään keskustasta on kokonainen kortteli purettu suuren, vuosia kestävän
remontin takia. Bändejä ja lasten ohjelmaa oli tarjolla kahdella lavalla
keskiviikosta perjantaihin.

Puistobluesin katulavoilla soitetaan paljon muutakin kuin bluesia, mutta
Overmore Blues Band edusti avausesiintyjänä sitä itseään. Yhtye on Suomen
skenessä tuore. Se hakee inspiraationsa erityisesti amerikkalaisesta
klubimeiningistä. Overmore Blues Bandin ohjelmistosta löytyy lähinnä
coverkappaleita tyyliin ”Messin’ with the Kid” ja ”Early in the Morning”.

Bändi veti settinsä mallikkaasti, vaikkei esitys varsinaisesti intohimoa tai
seikkailunhalua uhkunutkaan. Turvallista bluesia hyvin soittavalle bändille on
toisaalta aina tilausta. Overmore Blues Bandissa soittavat Sebastian Johansson
(laulu ja huuliharppu), Hannu Lindblad (kitara), Jari Martikainen
(kosketinsoittimet), Pentti Musakoski (basso) ja Kimmo Junnonen (rummut).

The Wyman Family (kuva alla) seikkaili keikallaan classic rockin ja bluesin
maastoissa. Erityisesti kahden kitaran työnjako (Ace Mark ja Marco G Stone)
toimi todella mainiosti. Basisti The Punisher ja rumpali Aaron Wilder muurasivat
rytmin, jonka tahtiin laulaja Papa Son Wymanin sopi temmeltää orkesterin
keulilla. Laulaja tuuttasi muutaman kerran huuliharppuakin persoonalliseen
tapaan.

Yhtye on tutustumisen arvoinen livenä ja levyllä: toinen kiekko ”The Place Where
I Belong” on juuri ilmestynyt. Toimiviin biiseihin kuuluvat yksinkertaisen vetävä
”Snowhill Friend” ja vauhtipala “On My Way”. Julman rämeinen ”Cadillac Blues” ja
”Goin’ Home” puolestaan pelaavat vakuuttavasti bluesin pussiin. Niille, joille
amerikkalaisperäinen rytmimusiikki on mieleen laajalla skaalalla, The Wyman
Family on nappivalinta.

Helteinen torstai-iltapäivä tarjosi loistavat puitteet musiikille Järvenpään
blueskadulla. Pääkatulavan musiikkitarjonta sisälsi kolme täysin erilaista aktia.
Yhteistä niille oli ’vanhan materiaalin’ kierrätys, joka sopikin ajan henkeen.
Uusiokäyttöhän on musiikissakin mitä tervetulleinta, ja klassikoita on aina
mukava kuulla.

Yhden miehen yhtye, instrumentalisti ja kitarataituri Paavo Pesonen keskittyi
perusasioihin. Kitaroiden sointi, laulujen alkuperä ja ’käyttötarkoitus’ olivat tälle
esiintyjälle tärkeitä asioita. Seikkaperäistä roots-tietämystä miehellä on valtava
määrä. Paavo tarjosi tietojaan yleisölle hillitysti tarinoiden, sopivassa määrin, ei
liikaa. Kansanmusiikin historia 1920- ja 30-luvuilta heräsi eloon musikaalisten
esimerkkien voimin. Sylvester Weaver, Skip James, Tampa Red ja monet muut
musiikkilajin pioneerit saivat ansaitsemansa huomion.

Sävelmät olivat nautittavia ja vanhoja
teemoja rikkaasti varioineita esityksiä. Jotkut
kuulostivat yllättävän moderneilta. Balladit,
jotka joku toinen olisi voinut esittää
laulamalla, Paavo esitti soittamalla. Paavo
onnistui hyvin selvittämään
afroamerikkalaisen bluesin, irlantilais-
skotlantilaisperäisen bluegrassin ja
eurooppalaisen kirkkomusiikin yhtäläisyydet
ja osoittamaan sen musiikissaan.

Yleisö antautui Pesosen shamanismin
edessä ja soi tälle raikuvat
suosionosoitukset. ”Dark Is the Night, Cold
Is the Ground” kuultiin viimeisenä,
vaikuttavana kappaleena.

Nuorten musiikinopiskelijoiden muodostama
Hyvinkää-Hki Allstars herätti kiinnostusta.
Ilmeisesti yhtye oli jossain määrin

improvisoitu, mutta sen yhteissoittoa ja -laulua kuullaan ehkä lähivuosina lisää.
Huomasi, että harjoiteltu oli. Varsinkin laulajapari Anna Oikarinen - Aurora
Eskelin oli erinomainen. Nuorten naisten hillitty, kaksiääninen tyylikkyys muodosti
hauskan kontrastin taustalla riehuneiden kukonpoikien elämänriemulle. Milo
Mäkelä (kitara), Patrik Ladvelin (basso) ja Mooses Kuloniemi (rummut) ottivat
kaiken irti live-esiintymisestä, soittaen vieläpä ”aivan nuotilleen”, kuten eräs
kuulija ihastuneena totesi.

Aurora Eskelinin laaja ääni sopii erinomaisesti raskaampaan rockiin. Bändin
”Rehab”-versio oli sitä vastoin melko kesy aiheeseensa nähden. Cream-yhtyeen
vanha megahitti ”Sunshine of Your Love” yllätti positiivisesti. Kaikki sattui tässä
kappaleessa kohdalleen.

Kaunis ”The Night We Met” edusti rauhallisempaa linjaa, ja laulusolistit saivat
loistaa. ”A Whole Lotta Love” antoi rummuille ja kitaralle tilaa, ”Summertime
Blues” taas oli basistin juhlaa. Monia muitakin rockin klassikoita mahtui mukaan.
Summa summarum: Rentoa menoa sekä hyvää yhteislaulua ja -soittoa. Jos tämä
oli tulevien ammattimuusikoiden debyytti, hyvää tuntuu olevan luvassa.

Kokeneiden konkarien HOTS ei ottanut Puistobluesissa esiintymistä mitenkään
hermoillen. Kitaristien rento polvikeno jo kertoi, että ollaan sitä ennenkin oltu
(bluesin) asialla. Konstailematon kitara, basso, rummut, laulu ja huuliharppu on
kaikki, mitä bluesbändi tarvitsee. Soittotaidon lisäksi tietenkin: se on jokaisella
yhtyeen jäsenellä hioutunut vuosien varrella tunnetuissa suomalaisissa
orkestereissa.

HOTS soitti vahvalla bassopohjalla tömäköitettyä tanssimusaa aikuiseen makuun.
Bändi pysyi varsin perinteisellä linjalla. Willie Dixonin ”Spoonful” ja Muddy
Watersin ”I Want to Be Loved” svengasivat. ”Who’s Been Talking” täydensi
klassikkosarjan. Rockin alkulähteilläkin käytiin. Chuck Berryn ”No Particular Place
to Go” ja Georgie Famen ”Yeh Yeh” herättelivät yleisöä. Jopa Bee Gees -hitti
”Staying Alive” kuulosti hauskalta bluesrytmeissä. HOTS ei missään vaiheessa
antanut tunnelman laskea tai lipsua melankolian puolelle. Kesäfestareillahan
tässä oltiin!

Yhteistyössä

Puistoblues Saverio Maccne: Look Twice

A K-77: Mustan Kissan Luu S avonsolmu Beach & Blues Party
.

Höpinätötterö ja Mörriganes kuuluivat Kakarablues-lastenohjelmassa
esiintyneisiin yhteenliittymiin. Ei ollut ensimmäinen kerta, kun aikuisetkin
innostuivat eniten perheen pienempien proggiksen parissa.
Ennakkoluulottomuutta, kekseliäisyyttä, huumoria – miksei sellaista voisi olla
bluesissa ja rockissakin?

Ja onhan sitä. Sen osoittivat parhaiten Faarao Pirttikangas ja Talmud Beach,
jotka heittivät yhteiskeikan perjantai-iltana. Talmud Beach (Petri Alanko, Aleksi
Lukander ja Mikko Siltanen) ja Faarao tarjosivat setin, joka haastoi
monipuolisuudellaan suomalaisen kesäsäänkin. Konsertin aikana sää vaihteli
kesäisestä syksyisen hyytävään; pienen sadekuuronkin sai yleisö niskaansa.

Kaikki neljä jäsentä toimivat vuoroillaan laulusolistina, mikä toi Faarao
Pirttikankaan ja Talmud Beachin esiintymiseen sävyä. Konsertti sisälsi niin Talmud
Beachin englanninkielisiä originaaleja kuin Faaraon siivuja suomeksi. Latautunut
”Myllypuron mäntä” pani porukkaan vauhtia, vaikka monelta taisi tekstin
symboliikka mennä ohi. Toki suomi taittuu Talmud Beachiltakin. ”Kekkonen” toimii
vaikkapa Pohjois-Mississipin mäkiseudun bluesin ja härmäläisen
laulelmaperinteen fuusiona.

Puistoblues ilmoitti, että kesän tapahtuma keräsi kaikkiaan noin 85 000 katsojaa.
Kun pääkonsertin yleisömäärä oli 5 000, käy selväksi, kuinka tärkeä katulava- ja
klubiohjelmisto festivaalille on. Valtiovalta tekee parhaansa saadakseen
festivaalit mahdollisimman ahtaalle. Ahtaalla Puistobluesin katuohjelma totisesti
on – remontin takia konkreettisestikin. Antoisaa jatkoa sopii silti toivoa,
kuuluuhan katulavaohjelmisto Puistobluesin tunnetuimpiin ja tärkeimpiin
ominaispiirteisiin.

PASI TUOMINEN
ANNAMARI LAUSALA

Pääkonsertti: Osa 1 Osa 2 P ääkonserttikuvat K atulavakuvat

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT