BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
5.7.2010   Kuvagalleria             Dusty Hill (vasemmalla) ja Billy Gibbons © Kake Kiirikki
Maailmantähtiä ja uusia löytöjä
Puistobluesin pääkonsertti esitteli artisteja ja bändejä megayhtye ZZ Topista
tuoreeseen tulokkaaseen Eddie Cottoniin. John Lee Hooker Jr ehti
ilmoittautua Järvenpään pormestarikisaankin.

Järvenpään Puistobluesin loppuunmyyty pääkonsertti tarjosi helteestä
nauttineelle noin 15,000 hengen yleisölle maittavan annoksen hyvää
bluesmeininkiä koko rahan edestä. Blues-picnic levittäytyi koko
Vanhankylänniemen nurmialueelle erittäin sopuisasti. Häiriötekijöitä ei silmiini
osunut yhtään kappaletta, mikä on tällaisessa yleisömassassa perin harvinaista.

Esiintyjät olivat myös innoissaan vastaanottavaisen yleisön edessä. Kaikki
päälavan artistit ja bändit esittelivät sopivasti eri musiikkityylejä, joten
tylsistymään ei päässyt missään vaiheessa.

Pääesiintyjä
ZZ Top tuli paikalle suoraan Oslosta ja poistui keikan jälkeen kohti
Monacoa. Puolitoistatuntinen setti sisälsi bändin 40-vuotisen historian suurimmat
bravuurit ja pari uudempaakin tuttavuutta. Suomessa välillä ailahtelevastikin
esiintynyt trio oli nyt hyvässä kuosissa.

Bändin introna ollut rumpujytinä suden ulvontoineen katkesi kesken kaiken ja
pienen tauon jälkeen yritettiin onnistuneesti uudestaan. "Got Me Under
Pressure" starttasi keikan, jonka jälkeen kuultiin ZZ Topin tunnetuin bluessikermä
"Waitin' For the Bus / Jesus Just Left Chicago".
Billy Gibbonsin kitara soi
komeasti, ja tasatahtiset tanssahtelut yhdessä basisti
Dusty Hillin kanssa
alkoivat. Rumpali
Frank Beardin omalaatuinen rumpukomppi jytkytti biisiä
eteenpäin, ja hänen näyttävä rumpusettinsä kimalsi hienosti auringonpaisteessa.

Hittejä ja varhaisia helmiä

Uusia tuttavuuksia ZZ Topin setissä olivat Willie Brownin yli 80 vuotta sitten
tekemä sävellys "Future Blues", jonka bändi oli sovittanut hienosti juuri itselleen
sopivaksi, ja bluesstandardi "Rock Me Baby". Mukiinmenevä versio sekin.

Parhainta antia soitannollisesti olivat ensimmäisten levyjen helmet "Brown
Sugar" ja "Just Got Paid". Jälkimmäisessä Gibbonsin komea slidekitarointi pyrki
nostattamaan ihokarvastoa pystyasentoon. Dusty Hill pääsi lauluhommiin illan
vauhdikkaimmassa kappaleessa "Party On The Patio".

Muuten keikka sisälsi bändin hittiosastoa "La Grangesta" aina "Gimme All Your
Lovin'"-biisiin saakka. Poikkeuksena oli "Hey Joe"; sitä kuultiin joidenkin
kritisoivan, mutta ihan
jees versio sekin oli.

ZZ Topin soundit olivat hyvät ja show'ta riitti. Taustanauhoja ei kuulunut kuin
muutamassa kohdassa koko keikan aikana. Se oli hyvä asia. Tanssahtelua ja
käsivarsilla elehdintää tasatahtiin oli melkein joka kappaleessa. Billy Gibbons
väläytteli silloin tällöin soittotaitojaan isolla kädellä. Esimerkiksi "Eliminator"-levyn
slovari "I Need You Tonight" hoitui sooloineen yhdellä kädellä soittaen.
Plektrakäsi nojasi tuolloin rennosti lanteilla tai sitten osoiteltiin sormella kohti
vellovaa yleisömerta.

"My Head's In Mississippi" -boogieta kuultiin vain kitarariffin ja yhden säkeistön
verran. Billy halusi varmaankin vain päästä riimittämään säkeistön uudelleen ihan
mielijohteesta:

"I'm shufflin' thru the Texas sand, but my head's in Mississippi.
I'm shufflin' thru the Texas sand, but the blues got me in Finland".

Saimme nauttia Gibbonsin blueskitarointia soolonumerona jonkin aikaa. Bändin
vallattomat karvakitarat otettiin esille perinteiseen tapaan kappaleisiin "Sharp
Dressed Man" ja "Legs", joista viimeksi mainittuun varsinainen keikka päättyi
parrat tuulessa heiluen. Encoren aluksi kuultiin bravuuri "La Grange" ja koko
keikan päätteeksi menopala "Tush" pidennettynä versiona.

Cottonista kuullaan vielä

Amerikkalainen kitaristi-laulaja Eddie Cotton on kiertänyt jenkkilää vuodesta
1995 alkaen. Hän on hyvässä nousujohteessa sikäläisillä bluesmarkkinoilla.
Puistobluesin-keikka todisti miehen olevan maineensa veroinen. Erittäin
monipuolinen setti sisälsi bluesia laidasta laitaan loistavan taustabändin
avittamana.

Bändin rumpali oli monelle tuttu kasvo, sillä velmu vieteriukko
Derrick Martin oli
päälavalla jo kolmantena vuonna peräkkäin. Aiemmin hän on esiintynyt
Big Jack
Johnsonin
ja viime kesän vieraan Ellis Hooksin bändissä.

Jo keikan alkuvaiheissa tulivat selviksi Eddie Cottonin hyvät laululahjat
kappaleessa "Sky Is Cryin'". Puhdas kitarasoundi ja
B.B. King -tyylinen sooloilu
kuulostivat myös verraten hienolta. Hitaat bluesit jäivät siihen, ja showmies piti
jatkuvasti yleisön hereillä huudatteluillaan.

"Don't Lie To Me" oli sovitettu vauhdikkaaksi versioksi. Kosketinsoittajan rullaava
sähköpiano-boogie vaihtui soolon ajaksi mureaksi Hammond-soundiksi. Yleisöä
innostettiin välillä toistelemaan "Hey hey, the blues is allright" -huudatusta ja
kansa tottelikin varsin äänekkäästi.

Eddie pisti kitaraansa säröä päälle "Rock Me Baby" -biisiin. Yleisö eli täysillä
mukana. "Thrill Is Gone" oli myös komea vauhtiversio. Hyvää groovausta koko
bändin voimin tarjoiltiin kappaleessa "I Need Your Love". Ikivihreä "Dust My
Broom" rullasi veturin lailla sekin.

Tämän keikan perusteella Eddie Cotton on liittymässä bluesin eturiviin. Hyvää
kitarointia ja vauhdikasta showmeininkiä ei näet ole ihan joka käänteessä
tarjolla. Hänestä kuullaan varmasti lisää!

Blues-mies pormestariksi?

John Lee Hooker Jr. oli myös hyvä showmies. Hän osoittautui enemmän
soulahtavan rytmibluesin ja funkin suurlähettilääksi. Isänsä meriiteillä ei
juurikaan ratsastettu. Hän kyllä muisti mainita isänsä esiintyneen samalla paikalla
ja vetäisi sen kunniaksi biisit "Boom Boom", "I'm In The Mood" ja "Dimples".

Hooker Jr. piiskasi myös yleisöä jatkuvilla huudatuksilla. Hän puhua papatti
kappaleiden välissä yhtenään. Hän myös järjesti tanssikilpailun kolmelle yleisön
seasta noukitulle nuorelle naiselle, joiden täytyi tanssia mahdollisimman 'funkysti'
eli seksikkäästi. Voittaja sai palkinnoksi bändin levyn ja raikuvat aplodit. Onnea!

Kappale "Dear John" oli pelkkää puhetta funk-biisin päälle ja aiheena oli
avioeroprosessi saadun kirjeen muodossa. Kulunut standardi "Got My Mojo
Workin" oli tällä kertaa sovitettu
Blues Brothers -tyyliseksi iloitteluksi. Bändin
puhaltajat näyttivät taitonsa tässä(kin) kappaleessa vähintään tyydyttävästi.
Kitaristina toiminut
Angelo Santi revitteli hyviä sooloja tuon tuosta ja on mainio
uusi tuttavuus. Hyvänä esimerkkinä taidokkaasta soitosta oli keikan alussa
kuultu "Extramarital Affair".

Rokkaavaa soulia kuultiin kappaleessa "They Hatin' On Me", ja tiukkaa
funk-poljentoa tarjoiltiin isolla kauhalla biiseissä "Funky Funk" ja "Walkin' The
Dog".

Ensimmäistä kertaa Suomessa vieraillut John Lee Hooker Jr. kertoi vilpittömästi
ihailevansa kaunista maatamme, mutta valoisat yöt meinasivat piinata häntä ja
aiheuttaa 'extrabluesfiilistä'. Silti hän aikoo eläkepäivinä muuttaa Järvenpäähän
ja hankkiutua sitten kaupungin pormestariksi, jos sellaiset vaalit joskus pidetään.
Yleisö tuntui hyväksyvän idean äänekkäällä palautteellaan. "Olisi erittäin
mukavaa, jos minua puhuteltaisiin nimellä
Mayor Hooker." Hauska mies.

Kotimainen
The Balls aloitti varsinaiset päälavan soitot puolen päivän tienoilla.
Laajennettu
The Great Balls Of Fireksi nimetty iso ryhmä sisälsi varsinaisen The
Ballsin lisäksi
The Fabulettes -lauluryhmän, puhaltajat Antero Prihan ja Panu
"Saxman" Syrjäsen
sekä kitaristi Rane Raitsikan. Juuri puhallinkaksikon mukana
olo sai bändin groovaamaan.
Marjo Leinonen heilui keulilla ja meininkiä piisasi.

Porttien avautuessa yleisön ottivat vastaan päälavan korkanneet
Micke & Lefty
featuring Chef
. Akustinen setti olikin mukava yllätys monelle. Hyvä meininki pysyi
pääkonsertissa yllä alusta loppuun saakka.

KAKE KIIRIKKI

Kuvagalleria

Lue myös raportti Blueskadulta ja klubeilta

Puistobluesin pääkonsertti. Järvenpää, Vanhankylänniemi, 3.7.2010

ZZ Top, John Lee Hooker Jr, Eddie Cotton, The Great Balls of Fire, Micke & Lefty
feat. Chef

ZZ Topin settilista:

 1. Got Me Under Pressure
 2. Waitin For the Bus          
 3. Jesus Just Left Chicago
 4. Pincushion
 5. I'm Bad I'm Nationwide
 6. Future Blues
 7. Rock Me Baby
 8. Cheap Sunglasses
 9. My Head's In Mississippi / B.Gibbonsin soölo        
10. I Need You Tonight
11. Hey Joe
12. Brown Sugar
13. Party on the Patio
14. Just Got Paid
15. Gimme All Your Lovin'
16. Sharp Dressed Man
17. Legs
18. La Grange (encore)
19. Tush (encore)

ILMOITUS

Tallink Siljan kuumat tarjoukset - vain netissä!
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English