RAUMA BLUES 2016 - SUOMALAISESIINTYJÄT
|
| |
|
|
| |
|
|
29.8.2016
|
Emilia Sisco
|
Suomalaispanos Rauma Bluesin ilonaiheena
Laulaja Emilia Sisco lunastaa hienosti paikkansa Helge Tallqvistin bändissä.
Jo’ Buddy ja Funky Kingstone taas tuovat New Orleansin ja Jamaikan
tyylikkäästi yhteen.
Rauma Bluesin pääareenalla, Parpansalin puiston juhlateltassa, oli kuultavissa
ilahduttavan rikas ja monipuolinen annos suomalaista juurimusiikkia. Tarjolla oli
riehakkaita New Orleans -sävelmiä, rentoa reggae-poljentoa ja tietenkin tiukkaa
bluesvääntöä.
Reggae bluesfestarilla ei ole niin kaukaa haettu tai keinotekoinen idea kuin se
ehkä joistakin voi tuntua. Vuonna 2010 perustetun Funky Kingstonen ja kitaristi
Jo' Buddyn (Jussi Raulamo) kombo teki ahkerasti töitä yleisön viihdyttämiseksi ja
hoitivat moitteetta aina yhtä vaativan avaussetin. Jussi hieman teoretisoikin
ranskan kielen ja reggaen ensisijaisuudella juurimusiikin alueella (mutta jääköön
tämä näyttö tutkijoiden tehtäväksi).
Sangen erikoinen soittajakombinaatti on levyttänyt yhdessä, ja sen ohjelmiston
tiimoilla pyörittiin nyt tiiviisti. Myös tenhoava bluesvokalisti Marjo Leinonen vieraili
levyllä, mutta häntä ei nyt valitettavasti kuultu Raumalla. Jo' Buddy meets Funky
Kingstone -albumi sisältää kuitenkin siksi runsaasti rytmimusiikin elementtejä,
että bluesin ystäväkin löytää sieltä ilon aiheita.
Parhaiten ryhmä onnistui juuri rempseässä New Orleans -tyylin musisoinnissa. Jo'
Buddy reggaebändin laulusolistin tehtävissä taas ei ehkä ole aivan paras
mahdollinen yhdistelmä. Jussi on löytänyt down home -tyylin duoesityksiinsä
oman tyylinsä. Siinä hänen venyttelevä ja nasaali äänensä toimii varsin hyvin.
Sen siirto reggaen ja skan maailmaan kävi hiukan kankeasti. Jussin vihellykset ja
muut laulutehosteet etääntyivät jo kauas Jamaikan musiikillisista suoritustavoista.
Kitaran bluesskaalat soivat nekin sangen väkinäisesti reggae-soinnutuksen
päällä; kitaran sointi ei liioin juuri varioinut illan aikana – reverb- ja
tremoloefektejä kaipaisi tuntuvasti lisää. Nyt kitara ei käynyt aivan parasta
mahdollista dialogia ryhmän kanssa, vaikka kyse ei olisikaan suoranaisesti
vääristä äänistä.
Tamperelainen Jamaika-musiikin juuribändi edustaa aivan omanlaistaan
tapajärjestelmää ja tekee ansiokasta työtä asiansa eteen. Kotimaisia eturivin
solisteja (Sami Saari, Paleface) säestänyt yhtye on tehnyt kansainvälistä
yhteistyötäkin. Opiksi on otettu itse jamaikalaisiltakin (Studio One -legendat Earl
16, Winston Francis).
Erikoinen kokoonpano esitti vanhoja ja uusittuja Jo' Buddy -originaaleja, joissa
New Orleansin seudun rytmiblues soi mainiona pohjavireenä. Miten hyvin ne
sitten kohtaavat jamaikalaiset mento-, ska- ja juurireggaesoundit, on toinen
asia. New Orleans -tyylisuuntaa olisi kannattanut vielä entisestäänkin korostaa
Jamaikan kustannuksella, ja lisätä puhaltimiin tuuba.
Melodika näissä ympyröissä tuntui aika kaukaa haetulta. Tenori- ja
baritonisaksofoni sen sijaan tekivät jykevää riffitaustaa, ja niiden soittajia olisi
mielellään kuullut enemmän solisteinakin. Funky Kingstonen rytmiryhmä osaa
asiansa, mutta mielellään kuulisi, että Tampereen pojat hieman keventäisivät
miksauksen keinoin bändin soundia. Tässä auttaisi tuntuvasti voimakkaampi
kaikuelementin käyttö – ei pelkästään laulussa, vaan koko yhtyeen klangissa.
Tilakonstituenttia kannattaisi laventaa.
|
|
|
Nykyinen yleisilme on sangen tunkkainen ja raskassoutuinen. Se on tietenkin
tyylivalinta, mutta varsin yksipuolinen leimautuminen Sly & Robbie -tyyliin
(jamaikalaiset reggaen ihmepojat Sly Dunbar ja Robbie Shakespeare) ei täysin
tue reaggaen ja skan estotonta ilmavuutta.
Hallittu riskinotto kuitenkin kannatti: yleisö viihtyi hyvin reggae- ja ska-
väritteisten New Orleans-sävelmien parissa. Samalla yleisö sai enemmän kuin
ripauksen raikasta ja virkistävää vibraatiota tästä ajasta – Rauma Blues kuljetti
yleisöä 2000-luvulle. Teltta täyttyi jo ensimmäisen aktin aikana alkuillasta: tämä
on aina hyvä merkki kiinnostuksesta, minkä Jussi panikin mielissään merkille.
Emilia Sisco lumosi charmillaan
Viehättävä vokalisti Emilia Sisco huuliharpisti Helge Tallqvistin yhtyeen solistina
oli miellyttävä valinta. Tallqvistin bändi sitoutuu hyvin tiiviisti perinteisen
kaupunkibluesin maailmaan ja tekee työnsä ensiluokkaisesti. Emiliaa on ollut
tilaisuus kuulla eri R&B- ja soulbändien solistina vuosien mittaan, ja hän on
ilahduttavasti kehittynyt. Hän lunastaa hienosti paikkansa ammattilaissarjassa.
Lauluilmaisuun on tullut voimaa. Ajoittain päästään jo innostaviin tulkintoihinkin –
ei siis pelkkää läpilaulua. Emilia alkaa hiljalleen löytää oman äänensä, se on
klangiltaan sävykkäästi soiva – ei siis mitään huutamista tai kurkunpäällä
karjumista. Rintaääntä ja voimantunnetta löytyy tarvittaessa, mutta se pitää
osata ilmaista oikein.
|
Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä Tampere-talo
Kris Kristofferson Roots of Love plays Hendrix
|
Sympaattinen persoona ja vakuuttava lavaesiintyminen tekevät Emilia Siscosta
bändin valovoimaisen keulahahmon. Emilia jännitti kovasti omaa osuuttaan,
mutta rohkaistui nopeasti; uskottavuus ei joutunut koetukselle.
Kommunikaatio Tallqvistin bändin kanssa menee vielä ehkä jossain määrin
oppikirjamaisesti, mutta se kehittyy. Parhaimmillaan mieleen tulee elävästi
maestro Muddy Watersin legendaarinen ”Fathers and Sons” -produktio.
Settiä voisi kehittää esimerkiksi niin, että Helge ja pojat vetäisivät Emilian tukena
vaikkapa laulun kertosäkeitä ja työlauluista periytyviä kannustushuutoja. Tästä
mainio esimerkki on mainitulta Muddy-sessiolta ”Got My Mojo Working”. Tällainen
elävöittää ja syventää tuotosta – yleisökin lähtee helpommin riehaan mukaan.
Emilia teki urheasti töitä yleisön villitsemiseksi ja onnistuikin saamaan
vastalaulua. Naisvokalisti bändin ainoana laulajana on kuitenkin jazzille, ei
niinkään bluesille, ominainen ilmaisutapa. Jazzyhtyeen skaalat ovat
monimutkaisempia kuin perusbluesissa, eikä kompleksi soinnutus kaipaa enää
lauluharmonioita. Too many notes… liian paljon nuotteja ei ole hyvä sekään.
|
|
|
Emilia ja Helge
|
Mutta kehityshaasteita riittää muutenkin. Kromaattisella harpulla soittava Helge
voisi laajentaa repertoaariaan rohkeammin jazzbluesin alueelle ja soittaa
haasteellisempia harppuskaaloja, joita tavallisella bluesharpulla ei edes pysty
soittamaan, vaikka kuinka taivuttelisi.
Soolo-osioita voisi myös yhdistellä; esimerkiksi scat-laulu ja harppu tai kitara ja
harppu unisonossa. Bluespappa John Mayall pudottelee huikeita kuvioita kitaristi
Freddie Robinsonin (myöhemmin Abu Talib) jazzlickien kera ensimmäisellä Jazz
Blues Fusion -sessiolla. Siitä siis seuraava haaste!
Tallqvistin ryhmä svengasi teltalla tiiviisti ja innostavasti. Klubeilla maineensa
luoneen bändin outputissa oli isollakin estradilla selkeän kokoava ote.
Kitaristi-laulaja Konstantin Kovalev on nuoresta iästään huolimatta jo kova
tekijä suomalaisessa juurimusiikissa. Basisti Tom Nyman rumpali Jupe Litmanen
muodostivat erinomaisen rytmiryhmän.
ANTTI SUVANTO
|
| |
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2016
.
|
|
