RAUMA BLUES 2018 - RAPORTTI, OSA 1
|
Guitar Slim Jr hullaannutti Rauma Bluesissa
|
|
|
Guitar Slim Jr. Kuva: Olli Sulin
|
14.8.2018 Kuvagalleria
New Orleansin kitarakunkku täräytti – the blues is alright!
Rauma Bluesissa Guitar Slim Jr otti heti kättelyssä yleisöltä luulot pois. Vaikka
Junior oli Rauma Bluesin pääkonsertin ensimmäinen kansainvälinen esiintyjä,
lämmittelystä tai sisäänajosta ei ollut puhettakaan – heti asiaan ja täyttä
tavaraa. Ja sitähän riitti.
Guitar Slim Jr (Rodney Glenn Armstrong, s. 1952, New Orleans, Louisiana) on
New Orleansin bluesin merkittävimpiä edustajia kitaristina ja laulajana.
Veteraanin odotettu konsertti oli samalla ensimmäinen Suomen-vierailu.
Taiteilijanimi on isältä, Eddie Jonesilta, joka esiintyi Guitar Slim -nimellä.
Juniorin pitkä työura on sisältänyt työskentelyä monien nimekkäiden
bluesartistien kanssa. Hän kiersi keikka-areenoita vuosia yhdessä Stevie Ray
Vaughanin kanssa. He ovat myös levyttäneet toistensa materiaalia. Raumallakin
oli tilaisuus kuulla maestron tulkintoja lukuisista SRV-hiteistä (esimerkiksi "Pride
and Joy"). Eddien kuuluisin biisi, puhutteleva ”Things That I Used to Do”, tuli
maailmalla tunnetuksi juuri SRV:n cover-versiona.
Kitaristina Junior suosi purevaa Fender-perusklangia: suoraviivaista ja ilman
efektilaitteita soitettua. Tehosteita, poppakonsteja tai muita gimmickejä ei
kaivattukaan, musiikki puhui puolestaan.
Soolojaksot olivat paikoin melko pitkiä, mutta se ei haittaa, kun sanottavaa
riittää. Huimaavien lickien taittumisessa ei Juniorilla ollut mitään vaikeuksia. Ja
välillä solistin vain täytyy olla hiljaa, tehdä bändille tilaa. Erinomainen tehokeino –
valitettavan harvinainen tosin.
Priimin käyttäjänä Junior on mestarillinen. Priimi on intervalli, jonka sävel
muodostaa itsensä kanssa: esimerkiksi kitaralla soittaja ottaa yhtäaikaisesti e:n
vapaalta yläkieleltä ja toisen h-kielen viidenneltä nauhalta. Yksinkertaista, mutta
pudottaa jengin vuorenvarmasti. SRV käytti tätä myös usein.
Guitar Slim Jr myös tuki omaa lauluaan käyttäen unisonolikkejä, eli laulu ja
kitaransoitto menivät melodisesti yksiäänisesti tai oktaaveissa. Samanaikaista
rytmitystä kitaran ja rumpujen kansa, jolloin puhutaan rytmisestä unisonosta –
hyvin harvinaista bluesbändeillä – sai ilokseen kuulla myös.
The show must go on
Junior osoittautui estradilla hulvattomaksi show-mieheksi – mahdollisesti isän
peruja sekin. Jo Eddie Jones pukeutui värikkäästi ja piti hurjaa menoa lavalla.
Junior imitoi poskettomin sketsein Ray Charlesia, (I’ve Got a Woman), Stevie
Wonderia ja muita musiikkimaailman tähtiä. B.B. Kingin ”How Blue Can You Get?”
sisälsi myös pantomiimia ja erityistä mimiikkaa – kaikki kuitenkin hyvän maun
rajoissa ja ilman ironiaa. Eddiellekin tyypillinen tapa puhua ääneen musiikin
päälle oli tallella. Sekin on hyvää tarinankerrontaa.
Laulajana Junior on eläytyvä, intohimoinen story-teller, joka julistaa elämän
ilonaiheita ja synkkiä tuntoja – ilman niitähän koko bluesia tuskin olisi edes
olemassa. Tekniikkansa avulla hän pääsee korkeallekin ja ottaa tarvittaessa
falsetin avuksi.
|
|
|
Puhaltimet olisivat tuoneet vielä lisämausteen New Orleans -tyylistä, mutta oikein
hyvä sointi oli näinkin. Eddien tyylille ominaiset puhallinfillit oli korvattu kitara- ja
Hammond-osuuksin. New Orleans bluesin vahva soulorientaatio oli yhä tallella,
nyt vahvana rhythm & blues -tendenssinä – ei tietysti enää niin ilmavana,
keveänä, lähes painottomana kuin Eddien tuotannossa. Se oli silloin, nyt eletään
toisenlaista aikaa.
Rytmiryhmä teki tanakkaa taustaa. Pulssi kulki kiivaissakin käänteissä vakaasti
kuin juna. Basson rooliin ei ole muuta huomauttamista kuin kauttaaltainen
sorminäppäily, joka tiukkajakoisissa rhythm & blues -numeroissa sai basson
kuulostamaan hieman liikanaisesti pompottelulta. Slap-tekniikka tai plektran
käyttö olisi tuonut kaivattua aksenttia.
Hammond-urut ja muut kosketinsoittimet (uskomattoman hyvä Niels Verheest)
soivat muhkeasti ja samalla kauniisti. Blueskenttään jo pitkään ja monin tavoin
vaikuttanut Frank Spangler, joka toimii bändin komppikitaristina, julkaisee
tuottajan ominaisuudessa tänä kesänä uuden albumin Juniorin kanssa. Tulevalta
levyltä kuultu aineisto ilmensi vahvoja funk-vaikutteita, joten odotamme
kärsimättöminä sitä.
Ihmisenä Junior on hyvin miellyttävä ja helposti lähestyttävä. Konserttipäivänä oli
tilaisuus jutella hänen ja Frank Spanglerin kanssa. Haastattelu julkaistaan
Blues-Finland.comissa piakkoin.
Keskustelin useankin suomalaismuusikon kanssa teltalla konsertin jälkeen, ja
kommentit olivat yksistään ylistäviä. Odottava siis palkitaan.
Guitar Slim Junior päätti konsertin railakkaaseen yhteislauluun, jossa koko
telttakonsertin väki lauloi hurmiossa laulun pääsanomaa: The blues is alright.
It sure is.
ANTTI SUVANTO
Galleria (kuvat Olli Sulin)
Rauma Blues 2018, pääkonsertti festivaaliteltassa lauantaina 11.8.
Guitar Slim Jr (kitara, laulu), Frank Spangler (kitara, laulu), Steve Wouters
(rummut), Rene Stock (bassokitara), Niels Verheest (urut ja muut
kosketinsoittimet)
Haastatteluja ja lisää raportteja Rauma Bluesista tulossa
Linkit: Rauma Blues, Guitar Slim Jr
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
|
|
