Blues-Finland.com - Royal Southern Brotherhood

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

LEVYARVIO

7.10.2012
Kuin veljet keskenään
Cyril Neville, Devon Allman ja Mike Zito
tekevät saumatonta työtä tuoreessa
orkesterissaan Royal Southern
Brotherhoodissa. Bändillä on vahva New
Orleans -leima, jonka alta kuuluvat monet
muutkin vaikutteet.

Jokunen aika sitten, eräänä tiistai-iltana, osui
radiosta korviini Royal Southern
Brotherhoodin ”New Horizon”. Ensikuulemalla
The Rolling Stonesin näkemyksen ”Harlem
Shufflesta” mieleen nostanut piisi svengasi
vastustamattoman rennosti. Päätin tutustua
aiheeseen hieman tarkemmin.
.

Lue myös: Ennakko - Royal Southern
Brotherhood ja Erja Lyytinen
Tampere-talossa 30.10.2012

Edelleen useammankin kuuntelun jälkeen Royal Southern Brotherhoodin debyytin
avausraita toimii. Piisi on yksinkertaisen tarttuva, ja bändi soittaa maltillisen
makoisasti. Mike Ziton komppikitarassa kuuluu paikoittain runsaastikin kivien
vierintää. Cyril Nevillen laulutulkinta kruunaa kokonaisuuden. Hänen vaivattoman
rennossa laulusoundissaan kuuluu eletty elämä ja kuljetut kilometrit, mutta
samaan aikaan läpi kuultavat myös isommat menohalut kuin monella nuoremman
polven tulkitsijalla. Neville onkin ansaitusti kokoonpanon ykkössolisti.

Kitaristit Mike Zito ja Devon Allman laulavat kumpikin tusinasta raidasta kolme.
Päätöksenä kuullaan instrumentaali, joten Nevillen kontolle jää viiden laulun
vokalisointi. Kaikki kolme solistia ovat persoonallisia laulajia ja saavat kuoro-
osuutensakin kuulostamaan hyviltä. Siltä osin bändillä on pullat hyvin uunissa.

Avausraitaa seuraava ”Fired Up” ei edes yritä peitellä Santanalta omaksuttuja
vaikutteita. Jos olisin edellisen piisin sijaan kuullut tämän radiosta, olisin luullut
kyseessä olevan Santanan uuden singlen – vieläpä varsin kelpoisa sellainen.
Latinosävytteisessä rallissa Allmanin soolokitara soi soundia myöten Carlosin
hengessä ja solistina toimivan Nevillen lyömäsoittimetkin päästetään etualalle.

'Santanamaisuudet' nousevat myöhemminkin esiin Allmanin soitosta. Esimerkiksi
verkkaisesti funkaavan kappaleen ”Moonlight Over The Mississippi” soolossa ne
erottuvat selvästi.

Devon Allmanin laulamasta piisikolmikosta ”Left My Heart in Memphis” rauhoittaa
meininkiä, eikä se oikeastaan missään vaiheessa lähde edes liikkeelle. Sen sijaan
siinä keskitytään maltilliseen tunnelman kasvattamiseen ja annetaan kuulijan
odottaa virvelin mäjähdystä (jota ei koskaan tulekaan).

Kaksi muuta Allmanin laulua ovat silkkaa, puolitempoista etelänrokkausta. Sitä
tuskin voi hänen henkilöhistoriansa valossa pitää kovinkaan suurena ihmeenä. ”
Gotta Keep Rockin`” voisi aivan yhtä hyvin löytyä joltain Lynyrd Skynyrdin
tuoreelta levyltä; eri asia on, olisiko lopputulos yhtä letkeä. Luontevasti samaan
kategoriaan luiskahtava ”Nowhere To Hide” on astetta bluesimpi. Siinä kahden
sliden voimin kuljetetaan tarinaa eteenpäin.

Notkeaa etelänrokkausta

Ei etelänrokkaus tässä ryhmässä pelkästään Allmanin varassa ole. Esimerkiksi
Ziton liidaama ”All Around The World” menee samaan lokeroon. Piisissä kuullaan
myös lajityypin parhaita perinteitä kumartava kahden kitaran yhteissoolo. Ziton
muista piiseistä ”Ways About You” on hyvällä sykkeellä etenevä, verkkaisen
soulahtava tunnelmapala. ”Hurts My Heart” sen sijaan tarjoaa rokkaavampiakin
hetkiä rentouttaan kuitenkaan menettämättä.

Levyn ainoata lainaraitaa ei ole haettu useimmiten versioitujen klassikoiden
varastosta. Grateful Deadin ”Fire On The Mountain” saa hyvin pitkälti
alkuperäisversiota mukailevan tulkinnan osakseen. Ziton makoisa slide tarjoaa
koristeet Nevillen laulutulkinnan oheen. Samainen putkikitara täyttää tyhjät paikat
myös Nevillen kertakaikkisen rullaavassa ”Sweet Jelly Donutissa”. Tarinaltaankin
New Orleansiin sijoittuvassa laulussa haikaillaan imelähkön leivonnaisen perään
siinä määrin vihjailevasti, ettei kyseessä taida mikään nisu ollakaan.

Levyn päätökseksi kuultava, monipolvisesti svengaava instrumentaali ”
Brotherhood” suuntaa katseet jälleen kohti New Orleansia. Niiltä seuduin
kumpuavan second line -kompin päälle rakentuu mouheasta bassolinjasta,
afrikkalaisen simppelistä kitarakompista ja Nevillen lyömäsoittimista
mielenkiintoinen kudos, jonka koristeeksi Allman kehittelee maltillisia
kitarateemoja. Raita feidataan pariinkin kertaan pois, ja sen lopullinen mitta jää
alle neljään minuuttiin. Levyn päätteeksi mieleen nousee kysymys: Kuinkahan
pitkään bändi teemaa vielä kehitteli ja minne saakka he mahtoivat päätyä?

Tästä ”veljesparvesta” näyttää veljellinen kisailu puutuvan tyystin. Silti homma ei
käy tylsäksi. Yhteen hiilen puhaltamalla viisikko saa laulunsa hengittämään.
Mielenkiintoa lisää osaltaan sekin, miten hienosti kaksi erityyppistä kitaristia
täydentävät toisiaan. Allmanin hienostuneempi ja monipuolisempi tyyli soi hyvin
Ziton rouheamman ilmaisun kaverina. Samaan tapaan bändin yleissoundissa
vaikuttaa juurevampi osasto, jota on sopivasti laimennettu kaiken kansan makuun
sopivaksi. Gini sellaisenaan kun olisi väistämättä marginaalituote, mutta lonkerolla
on jo paljon laajemmat markkinat.

Royal Southern Brotherhoodin notkistettu etelänrokkaus tuo paikoittain mieleen
Little Featin, vaikka aivan samalle tasolle musiikin rentoutta ei viedäkään. Vankan
New Orleans -leiman alta kuuluvat muina vaikutteina muun muassa Santana ja
The Allman Brothers Band. Hyvistä emmeistä nämä veljekset ovat siis
kokonaisuuden kasaan keittäneet.

MARKO AHO

Royal Southern Brotherhood: Royal Southern Brotherhood. Ruf Records, 2012

Cyril Neville (laulu, lyömäsoittimet), Devon Allman (laulu, kitara), Mike Zito (laulu,
kitara), Charlie Wooten (basso), Yonrico Scott (rummut)

Tuottaja: Jim Gaines

Lue myös: Ennakko - Royal Southern Brotherhood ja Erja Lyytinen Tampere-
talossa 30.10.2012

Linkki: Royal Southern Brotherhood
.

.

Jaa juttu profiilissasi: |