Blues-Finland.com - Royal Southern Brotherhood, Erja Lyytinen

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

2.11.2012 Kuvagalleria

Veljeskunta Mansessa: Allman, Neville, Zito

Veljeskunta Tampereen-visiitillä
Cyril Nevillen, Devon Allmanin ja Mike Ziton johtama Royal Southern
Brotherhood konsertoi Tampere-talossa. ”Me olemme yhtä, meillä on yhteinen
päämäärä”, Neville sanoo Blues-Finland.comille.

Mainion debyyttilevyn ja lukuisien netistä kurkkimieni livetaltiointien perusteella
osasin odottaa Royal Southern Brotherhoodilta hyvää keikkaa. Siitäkin
huolimatta sain yllättyä iloisesti.

Tampere-talossa olivat tiistaina 30. lokakuuta groove-kertoimet tapissa moneen
otteeseen. Royal Southern Brotherhoodin soitto kulki komeasti. Yonrico Scottin
ja Charlie Wootonin käsissä kompit svengasivat notkeasti ja lisämaustetta tuli
Cyril Nevillen perkussioista.

Erityisen nautittavaa oli seurata Devon Allmanin ja Mike Ziton hienosti yhteen
nivoutuvaa kitarointia. Kaksi erityyppistä soittajaa täydensivät toisiaan
saumattomasti. Kumpikaan ei jäänyt toisen varjoon tai tallannut toisen varpaille.
Vuorotellen peesaillen herrat hoitivat omat hommansa ja tuntuivat koko ajan
aavistavan mitä toinen tekee seuraavaksi. Prosentuaalisesti Allman soitti
enemmän sooloja; Ziton komppaus on varsin riffittelevää, joten sointuja ei
joutunut hänkään isommalti vatkaamaan. Illan aikana kuultiin myös muutamat
southern rock -henkiset tuplasoolot.

RSB:n vahvuuksia luetellessa ei sovi sivuuttaa seikkaa, että bändissä on kolme
mainiota laulusolistia. Samoin kuin levyllä, Neville toimi keikalla päävokalistina.

Maltillisesti vallatonta

Royal Southern Brotherhood on debyyttilevynsä ilmestymisen jälkeen keikkaillut
ahkerasti. Piisit ovatkin mukavasti tekeytyneet matkan varrella. Tampere-talossa
kuultiin toukokuussa ilmestynyt levy miltei kokonaan. Ainoastaan
päätösinstrumentaali ”Brotherhood” ja Allmanin ”Nowhere To Hide” jäivät
puuttumaan setistä.

Monet kappaleet venähtivät runsaan sooloilun myötä melko lailla, mutta missään
vaiheessa musisointi ei luiskahtanut itsetarkoituksellisen lurittelun puolelle.
Soittajat yksinkertaisesti näyttivät pitävän hauskaa työnsä lomassa – mikäpä
olisi sen parempaa tyky-toimintaa.

Santana-sävytteisellä ”Fired Up!” -piisillä ilman turhaa pullistelua startanneelle
keikalle ei heikkoja hetkiä mahtunut. Parhaiten mieleen jäivät levyn avausraitana
suosikikseni kohonnut ”New Horizon”, tunnelmoiva ”Moonlight Over Mississippi”,
Grateful Deadilta lainattu ”Fire On The Mountain” ja notkea ”Sweet Jelly Donut”.
”New Horizon” sai liveoloissa mukavasti lisää rosoisuutta. Ziton Stones-pohjaisen
kompin päälle fillaillessaan Allman heittäytyi suorastaan vallattomaksi. ”Fire On
The Mountain” venähti Deadin hengessä viidentoista minuutin mittaiseksi, mutta
sitä olisi köykäisesti kuunnellut vielä toisenkin vartin.

Virallisen setin päätöksenä kuultiin The Allman Brothers Bandin aikoinaan Sonny
Boy Williamsonilta lainaama ”One Way Out”. Sen jälkeen oli kaikille selvää, että
encorehan tästä tulee. Hetken aikaa taputusta ja töminää lavan takana
kuunneltuaan Wooton ja Zito kirmasivat muun ryhmän edellä lavalle.
Ylimääräisenä numerona kuultu The Rolling Stonesin ”Gimme Shelter” tuli täytenä
yllätyksenä ja päätti komean illan komeasti. Vaikka lavalla tapahtui paljon,
kokonaissointi säilyi RSB:n setin ajan miellyttävän ilmavana.

Komea avaus

Illan avasi Suomen kuvauksellisin blueskitaristi, televisiokisailustakin tuttu Erja
Lyytinen. Hänen orkesterinsa kakkoskitaristi Davide Floreno on mies, jolle
kuuluu iso kiitos RSB:n Suomeen tuomisesta. "Dave" oli nimittäin koko tilaisuuden
puuhamies.
.

Lyytinen, Miettinen, Inniss. Lisää kuvia galleriassa.

Lyytisen settiä seuratessani tajusin, että siitä on aivan liian kauan, kun viimeksi
häntä keikalla kuulin. Onneksi asia korjaantui. Nykyisin hänen bändissään
vaikuttavat Miri Miettinen ja Roger Inniss ovat kertakaikkisen timmi
komppiryhmä. Tampere-talossa soitto svengasi pakottoman rennosti. Erjan
kelpasi loistaa lavan keskiössä tähtenä. Florenon kitara väritti komppiryhmän
tarjoaman taustan. Koko bändi osallistui komein tuloksin taustalaulutalkoisiinkin.

Lyytisen setissä kuultiin tietysti myös maukasta kitarointia kosolti. Esimerkiksi
”Everything's Fine” piti sisällään pitkät soolot Erjalta ja Davelta. Kokonaisuutena
keikka oli tyylikäs ja monipuolinen. Mukaan mahtui rokkaavaa menoa ja
hempeitäkin hetkiä. Erjan show kestää koska tahansa vertailun suuren maailman
kollegoihin – siinä määrin hyvin rock/pop-sävytteinen blues hänellä on hallussa.

”Emme itsekään uskoneet, että näin kävisi”

Keikan päälle pääsin hetkeksi rupattelemaan bändin kanssa. Devon Allman oli
samaan aikaan Teppo ”Kantritohtori” Nättilän juurihoidossa, mutta muut
veljeskuntalaiset kertoilivat bändin historiasta, nykyisyydestä ja suunnitelmista.

Blues-Finland.com, Marko Aho: Mitenkäs Royal Southern Brotherhood sai
alkunsa? Onko kyseessä täysin spontaanisti lähtenyt homma, vai onko tämä
kaikki kylmän laskelmoinnin tulosta?

Mike Zito: Kaikki on tapahtunut itsestään ja homma on kehittynyt omalla
painollaan. Minulla ja Cyrilillä on sama manageri. Sitä kautta tapasimme jokunen
vuosi sitten ja päädyimme säveltämään yhdessä laulun nimeltä ”Pearl River”.
Siitä tuli albumini nimipiisi. Voitimme sillä vuoden laulun Blues Music Awardin.
Emme olleet sitä aiemmin työskennelleet kimpassa. Sittemmin ystävystyimme ja
teimme lisää lauluja.

Devonin olen tuntenut jo parikymmentä vuotta. Olemme muun muassa
työskennelleet yhdessä musiikkikaupassa. Tasaisin väliajoin olemme olleet
yhteydessä ja törmänneet välillä tien päällä. Kerran Devon soitti ja kysyi, kuka
managerini on. Hän itse etsi uutta manageria. Samalla vaihdoimme kuulumisia ja
puhuimme tekeillä olevista jutuistamme.

Asiat johtivat siihen, että pian meillä kaikilla oli sama manageri. Devon ehdotti,
että kehittäisimme jotain kimpassa. Voisimme vaikka säveltää lauluja.

Kokoonnuimme jazz-festareilla viime vuonna. Soittelimme ja jamittelimme muiden
muusikoiden kanssa. Kokeilimme kaikenlaisia juttuja. Silloin ei kuitenkaan ollut
suunnitelmia bändin perustamisesta. Pidimme vain hauskaa. Pari kuukautta
myöhemmin managerimme alkoi ehdotella muutaman kimppakeikan tekemistä.
Kaikki oli toiminut hyvin siihen saakka, joten ajattelimme, että miksipä ei.

Tarvitsimme keikkoja varten tietty komppiryhmän. Charlie oli juuri muuttanut
takaisin New Orleansiin. Hän osui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan, liittyi
seuraamme ja sopikin siihen loistavasti. Tässä vaiheessa meillä oli myös
oivallinen rumpali, mutta hänellä oli aivan liian monta rautaa tulessa yhtä aikaa.
Niinpä yhteistyöllämme ei ollut jatkuvuutta.

Muutaman keikan jälkeen tajusimme, että hommaa kannattaa jatkaa. Se
yksinkertaisesti kuulosti niin hyvältä. Aloimme tehdä piisejä ja puhua
levyttämisestäkin. Rumpali tosin vielä puuttui.

Eräänä päivänä Devon sitten soitti ja kysyi, tiedänkö kuka on Yonrico Scott. Totta
kai tiesin. Devon kertoi, että Yonrico haluaisi soittaa kanssamme. Silloin valkeni
lopullisesti, että tästä saattaisi oikeasti tulla jotain.

Meillä oli kaikilla omat kiireemme. Minäkin keikkailin jatkuvasti oman bändini
kanssa, eikä minulla olisi ollut aikaa uudelle bändille. Tämä ryhmä kuitenkin
kuulosti niin hyvältä. Meillä oli hauskaa yhdessä. Kaiken lisäksi sain vielä
mahdollisuuden työskennellä Devonin ja Cyrilin kanssa. Kun meillä nyt oli
rumpalikin, päätimme katsoa, mihin polku johtaa. Saman tien sovimme studioajat.

Yonrico Scott: Levynteko oli kuin taikuutta. Monesti elämässä hyvät jutut ovat
sellaista ihan ookoo -osastoa. Sitten kun toisinaan, tosin hyvin, hyvin harvoin,
kohdalle osuu spesiaalijuttuja, niin sen kyllä huomaa. Ensin menin Miken kanssa
studioon. Meidän ei pitänyt mitään vielä äänittääkään, mutta silti päädyimme
tekemään kahden piisin pohjat kahdestaan.

Zito: Koko levy syntyi luonnollisesti ja kuin itsestään. Jos homma ei olisi toiminut
niin hyvin ja jos se ei olisi ollut hauskaa, niin emmehän me olisi sitä tehneet.
Meillä kaikilla kyllä piisaa muutakin puuhaa. Mikään muu ei kuitenkaan ole ollut
tämän kaltaista.

Kun saimme levyn valmiiksi, oli seuraava askel lähteä tien päälle. Meidän täytyi
saada aikaan hyvät keikkasetit. Sitä me olemme nyt viime maaliskuusta lähtien
tehneet. Mielestäni olemme löytäneet oman soundimme.

Cyril Neville: Useat ihmiset, jotka näkivät jonkun ensimmäisistä keikoistamme ja
sitten näkivät meidät kolmen tai neljän kuukauden päästä uudestaan, tulivat
hämmästelemään, että vau! Bändistä oli tuossa ajassa todellakin tullut bändi. Se
on tapahtunut täysin pakottomasti, sen eteen ei ole tarvinnut hikoilla yhtään
ylimääräistä.

Zito: Mikä parasta, kehitys jatkuu edelleen. Haluan todella nähdä, mihin se
johtaa.

Onkos teillä alkanut jo seuraava RSB-albumi kangastella mielessä?

Zito: Viime viikonloppuna soitimme Rockpalast-keikan Bonnissa, Saksassa. Siitä
materiaalista ilmestyy dvd ja cd ensi keväänä. Mielestäni nyt oli juuri oivallinen
hetki livetallenteelle. Bändi on niin kovassa iskussa.

Debyyttimme kuulostaa edelleenkin minun korvaani hyvältä. Välillä huomaan
ihastelevani sitä meininkiä. Olen välillä miettinyt, että olisi mukavaa tallentaa
laulut uudestaan livenä. Nyt on sekin tehty. Ensi vuonna soitamme lisää keikkoja
ja saatamme tehdä uuden levynkin – kukapa sen tietää. Mitään ei kuitenkaan ole
lyöty vielä lukkoon.

Aikatauluissa on varmasti kova sovittaminen, koska teillä jokaisella on
omatkin uranne.

Zito: Tuota on monet muutkin sanoneet. Ihmiset näyttävät ajattelevan, että
meillä kaikilla on omat juttumme ja tämä on vain projekti. Oikeasti RSB:sta on jo
nyt tullut meille kaikille merkittävä osa omaa uraa. Suunnitelmamme nojaavat
hyvin pitkälti Brotherhoodin tekemisiin. Emme itsekään uskoneet, että näin kävisi.

Monille bändeille suurin ongelma on hyvän laulusolistin löytäminen, mutta
teillä niitä on kolme samassa bändissä.

Neville: Meillä on myös kaksi voimallista kitaristia, jotka tekevät saumatonta
yhteistyötä, eivätkä koeta soittaa toisiaan suohon. Devon ja Mike soittavat
todella hyvin yhteen.

Zito: Kitaroiden yhteensovittamiseksi on oikeasti nähty vaivaa. Mielestäni homma
on alkanut toimia aikas hyvin.

Neville: Teiltä puuttuu kaikki turhanaikainen kukkoilu. Aivan samalla tavoin kuin
studioon mennessämme jätimme egot eteisen naulakkoon. Me olimme kaikki
yhtä, meillä oli yhteinen päämäärä. Ryhmäämme kuului tärkeänä osana myös
äänittäjä Jim Gaines. He (Scott ja Zito) olivat jo ennen session alkua äänittäneet
kahdestaan parin piisin pohjat rummuilla ja kitaralla. Raidat jäivät lopulliselle
levyllekin.

Charlie Wooton: Menin sunnuntaiaamuna ennen muita studioon ja kuulin, että
kaksi pohjaa on valmiina. Niinpä soitin niihin bassot ennen kuin muut tulivat
paikalle.

Scott: Ne olivat ”Hurt My Heart” ja ”All Around The World”. Olimme Charlien
kanssa työmme tehneet jo maanantai-iltana seitsemän aikaan. Mistään hinnasta
emme olisi kuitenkaan lähteneet studiosta. Jäimme sinne hengailemaan ja
nauttimaan ilmapiiristä. Tarjouduimme laulamaan taustoja ja vaikka mitä
saadaksemme hyvällä syyllä notkua muiden seurassa.

Wooton: Lehmänkelloakin taidettiin ehdotella...

Neville: Thomas Ruf (Ruf Records -levy-yhtiöstä) tuli studioon kaksi päivää
meidän jälkeemme. Hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen, kun hän kysyi,
montako piisiä olemme jo tehneet. Kaksitoista, vastasimme. Levy tehtiin
kokonaan valmiiksi viidessä studiopäivässä.

Scott: Tässä bändissä kaikkien persoonallisuudet ovat osuneet käsittämättömän
hyvin yhteen. Ilmeisesti aika oli juuri oikea tällaiselle bändille. Yleisö on ottanut
meidät ilahduttavan hyvin vastaan. Meiltä pyydetään lisää levyjä. Tivataan, että
missä olemme oikein olleet kaikki nämä vuodet.

Oli todella hienoa saada näin kaukana kotoa näin hyvä vastaanotto. Tämä on
meidän juttumme. Me emme taida avaruusteknologiaa, emmekä pysty
poistamaan nälänhätääkään, mutta saamme me sentään soitollamme ihmiset
paremmalle tuulelle.

MARKO AHO

Kuvagalleria

Linkit: Royal Southern Brotherhood, Tampere-talo

.

Jaa juttu profiilissasi: |