KONSERTTIARVIO
 
 
2.10.2017
 
Lämminhenkinen, ajatuksia herättävä
Big Band -ilta
Ruthie Foster johdatti kuulijansa sykähdyttävälle matkalle
afroamerikkalaisen musiikin maailmaan. Hänen konserttinsa Espoon
Tapiolasalissa tarjosi valittuja paloja eri vuosikymmeniltä.

Gospelia, bluesia ja soulia yhdistävä Ruthie Foster on ylittänyt rajoja
musiikillisesti ja fyysisesti. Hän toimii eräänlaisena positiivisuuden ja
perinnemusiikin lähettiläänä, missä ikinä konsertoikin.

Syyskuun 28. päivänä Foster esiintyi Espoo Big Bandin solistina Espoon
Tapiolasalissa. Laulujen välispiikkeinä Teksasin Austinista kotoisin oleva Ruthie
jutusteli lapsuudestaan kirkkokuorossa, laulujen säveltämisestä ja Stax-ajastaan
Memphisissä. Tarinaa riitti myös äidistä ja isoäidistä, joilta hän on oppinut
elämäntaitoja. Ruthie on armoitettu tarinankertoja. Hän osasi kohdata
suomalaisen yleisön oikealla tavalla. Tuotteliaana laulaja-lauluntekijänä hän esitti
konsertissa monia omia laulujaan.

Kapellimestarina, bändiliiderinä ja ykköskitaristina toimi
Marzi Nyman. Marzi on
erinomainen blues- ja jazzkitaristi, välillä hän yltyi scat-lauluunkin. Urkujen ja
pianon välillä hääri improvisoinnistaan tunnettu
Lenni-Kalle Taipale. Marika
Tuhkala, Jepa Lambert
ja Riitta Keränen muodostivat osaavan taustakuoron,
joka piti laulut hienosti koossa.

Bändi tuli sisään a cappellana lauletun spirituaalin ”Brand New Day” tahdissa.
Kaikkiaan 20-jäseninen Espoo Big Band istui tummissa puvuissa kuin hallitus
ikään ja seurasi tarkasti nuotitusta.

Harjoitusaika kansainvälisen solistin kanssa oli varmaankin jäänyt lyhyeksi. Siihen
nähden Espoo Big Band selvisi kunnialla koitoksestaan, vaikka solmio saattoikin
vähän kiristää.

Koko bändi pääsi komeasti vauhtiin Ruthien ja soul-laulaja
William Bellin
sävellyksellä ”It Might Not Be Right”. Ruthien matala, laaja gospel-ääni täytti salin
viimeisenkin sopukan. Vaikka hänen äänensä ei ole erikoisen tunnistettava,
hänestä on moneksi. Tästä monipuolisuudesta syntyy esityksen persoonallisuus.
Tulkitsijana hän on vertaansa vailla.

Yhteistyössä

Blind Boy Paxton, Helsinki 20.10.

Underground Rock Orchestra, Tre 14.10.
.

Superlatiiveja kutsuva ”Phenomenal Woman” kuultiin konsertissa aikaisin, vaikka
se olisi ollut hyvä päätöslaulu. Kanadalaisen country-artistin
Amy Skyn sävellys
perustuu
Maya Angeloun runoon. Siitä on tullut Ruthien tunnuslaulu. Tunnetta
tihkui myös kertakaikkisen upea, The Staples Singersin tunnetuksi tekemä ”The
Ghetto”.

Ruthie kuuli lapsuudessaan paljon 60-luvun soulia. Hänen äitinsä suosikkeja
olivat muiden muassa
Bobby Womack ja Bobby ”Blue” Bland. Svengaava ”My
Kind of Lover” edusti mainittua tyylilajia. ”Stone Love” oli illan ainoa blues. Sen
kertosäe toi mieleen Motown-kappaleen ”How Sweet It Is”.

Tunnelman rauhoitti ”Singing The Blues” – kaunis, keinuva kitarakappale, jonka
keskellä kuultiin mallikas saksofonisoolo. Sielua ravisteleva perinnegospel ”I
Woke Up This Morning” (with My Mind Stayed on Freedom) koki uuden nousun
protestilauluna 60-luvulla. Ruthie esitti sen aluksi pelkällä urkusäestyksellä, ja
puhaltimet yhtyivät loppunousuun.

”Joy Comes Back” on puolestaan Ruthien oma, optimistiseen
maailmankatsomukseen nojaava laulu ongelmiensa kanssa kamppaileville
kanssaihmisille. New Orleansin katumusiikin rytmissä kulkeva kappale
vetopasuunoineen ja kontrabassoineen innosti koko ryhmän improvisointiin.
Yleisö osoitti suosiotaan seisaallaan. Väistämättömänä encorena soi
mieleenpainuva ”Travelin’ Shoes” (Death Came A-Knocking) albumilta ”Runaway
Soul”. Laulu on omistettu edesmenneille ystäville ja perheenjäsenille.

Ruthie on luonnollisimmillaan esiintyessään yksin, säestäen itseään kitaralla.
Tunnelma ja laulut vaihtuvat sen mukaan, minkälainen orkesteri häntä säestää.
Torstai-illan konsertti suomalaismuusikoiden kanssa oli ainutkertainen
tapahtuma. Ilta oli ehkä siitä siloisemmasta ja populaarimmasta päästä, mutta
lämminhenkinen ja teemoiltaan ajatuksia herättävä. Illan aikana ei kuultu
taatusti yhtään väärää nuottia! Eihän siinä toki ole mitään vikaa, että yleisö saa
nauttia upeasta, ammattimaisesta laulusta ja soitosta.

ANNAMARI LAUSALA


Linkit:
Ruthie Foster, Espoo Big Band
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT