Blues-Finland.com - Vankalla kokemuksella: Willie Buck

4.5.2017 Kuvagalleria

Willie Buck

Vankalla kokemuksella: Willie Buck
Välitön showmies ottaa yleisön vaivatta puolelleen. Aina on hienoa saada
Suomen sydänmaille palanen aitoa Amerikkaa.

Willie Buck, Chicagon todellinen bluesveteraani ja kahdeksankymppinen
herrasmies. Viisikymmenluvulta uraa tehnyt Buck on nähnyt ja kokenut bluesin
historian lähietäisyydeltä. Onpa hän ollut omalla panoksellaan sitä myös
värittämässä.

Paljolti kiitos blueshahmo Timo "Titty Bar Tim" Heikkilän, viime vuosina Willie
Buckin esiintymisistä on saatu nauttia Suomessakin.

Pääsiäisenä Willie Buck loisti päätähtenä Saimaa Blues -tapahtumassa Mikkelissä.
Titty Bar Tim Blues Bandin alkujamittelujen venyttyä jopa tuntiin alkoi yleisössä
kuulua epäileviä ääniä, tulisiko Buck lavalle lainkaan. Joku arveli, että ikämies ei
kovin montaa kappaletta jaksa vetää, ja viivyttää siksi aloitusta.

Eipä olisi tämä tuntemattomaksi jäänyt epäilijä voinut olla enempää väärässä.
Buckin setti kesti melkein puolitoista tuntia. Sen jälkeenkään hän ei vaikuttanut
erityisen innokkaalta lopettamaan. Bändillä puolestaan taisi alkaa soololaarin
pohja jo tässä vaiheessa häämöttää. Buck tykkäsi ilmeisen paljon taustalleen
valikoituneesta ryhmästä ja pitkistä sooloista. Hän tilaili niitä erityisesti pianoa
soittaneelta Ville Tolvaselta ja lavan toisella reunalla kitaroineelta Robbie
Hilliltä. Kumpikin sai soittaa sydämensä kyllyydestä Buckin lietsoessa heitä
entistä kovempiin suorituksiin.

Erityisesti Tolvasen poikkeamat New Orleansin pianismin suuntaan nauttivat
solistin varauksetonta suosiota. Jokaiseen kappaleeseen tuli
instrumentaaliosuuksia useamman kierron verran. Jamitusta piisasi, ja yleisö
muisti ahkerasti myös sille taputtaa. Toki taaempana pysytellyt orkesterinjohtaja
Titty Bar Tim Heikkiläkin kantoi soolotalkoissa kortensa kekoon niin kitaralla kuin
huuliharpulla.

Willie ja Titty Bar Tim

Monien kappaleiden jälkeen tyytyväisenä naureskellut Buck heitti hienon show'n,
ja bändi hoiti hommansa mallikkaasti. Pitkäksi venähtänyt alustus vei kuitenkin
tehoja kokonaisuudesta. Jo' Buddy oli tarjoillut ennen heitä hallitun jäntevästi
groovanneen setin Funky Kingstonen kanssa. Sen päälle melkein tunti rentoa,
mutta kohtalaisen päämäärätöntä jamitusta päästi vireystilan notkahtamaan ja
onnistui väsyttämään kuulijat. Pohjalla oli kuitenkin jo parin muun bändin verran
musisointia. Yleisö alkoi ikävällä tavalla huveta Buckin keikan aikana.

Myös harmillisia soundillisia epäkohtia pitkälti yli parituntiseen settiin mahtui.
Pianosoolot tulivat välillä lavalta niin kovaa, että eturivissä vaikut lensivät
korvista. Kulttuuritalo Tempon (työväentalon) sali on hyväsoundinen paikka,
kunhan vaan lavalta tuleva äänenpaine maltetaan pitää aisoissa. Hyvin ja
intoutuneesti sooloillut Hill lainasi keikalla Jo' Buddyn kitarakamoja, eikä tainnut
niitä lainkaan säätää. Runsas, yltäkylläinen ja kostea kaiku sopi Jo' Buddyn
painokkaaseen soittotyyliin hyvin, mutta ei niinkään Hillin runsaammin
ryntäilevään kitarointiin. Sooloista hukkui monia hienoja juoksutuksia kaiun
pärskeiden sekaan. Siinä missä Jo' Buddy kaiun hetteiköllä taivaltaessaan astui
jokaisen askeleen harkiten ja painokkaasti, kauhoi Hill mikamyllylämäisemmin
menemään. Tehokkaita etenemistyylejä ovat molemmat, mutta toisessa
saappaat väistämättä hörppäävät, ja rapa roiskuu.

Ontuva vertaus suolla liikkumisesta sopii sikäli hyvin aiheeseen, että Willie Buckin
tärkeimmäksi esikuvaksi mainitaan usein Muddy Waters. Mutaisissa vesissä
liikuttiin Saimaa Bluesissakin. Esimerkiksi Robbien autenttisen slidettelyn
kuljettama "Nineteen Years Old" sekä "Trouble No More", "Got My Mojo Working"
ja "Mannish Boy" kuultiin. Vetreäksi showmieheksi osoittautunut Buck jalkautui
yleisön joukkoon kättelemään kaikki läsnäolijat ja tanssittamaan neitokaisia.

Muita perusasioissa pysytelleen setin klassikoita olivat muun muassa Junior
Wellsin "Little By Little" ja yllättäen kesken hitaan bluesin startannut Sonny Boy
Williamsonin "Help Me". Buckin omasta tuotannosta päällimmäisenä mieleen jäi
leppoisa boogie "My Baby Talking".

Yhteistyössä

Hamina Mosna Blues
.

Eivät Willie Buck ja Titty Bar Tim Blues Band pitkän iltapuhteensa jälkeen niin
vaan lavalta päässeet. Hädin tuskin verhojen taakse ehdittyään he palasivat
takaisin palkitsemaan vaativaan sävyyn taputtaneen yleisön vielä yhdellä
kimaralla. Se oli valmistettu tutuista emmeistä. Mukaan oli leivottu niin "Walking
Through the Park" kuin "Baby, Please Don´t Go". Ja jamitteluksihan ylimääräinen
numerokin meni.

Willie Buck valloitti välittömällä olemuksellaan ja showmiesmäisyydellään yleisön
vaivatta puolelleen. Hienoa, että Savon sydänmaille saatiin palanen aitoa
Amerikkaa. Hieman lyhemmällä ja tiivistetymmällä alustuksella keikasta olisi saatu
täydet tehot.

Oivalliset puitteet

Vaikka Mikkelissä kuvainnollisesti sinisellä Saimaalla bailattiin, ihan Saimaan
vesille - tai edes jäälle - asti ei tällä kertaa menty. Saimaa Bluesin pääkonsertti
juhlittiin nimittäin Kulttuuritalo Tempossa. Aiemmin Naisvuoritalona tunnettu
näyttävä työväentalo on äskettäin kunnostettu vanhaa kunnioittaen. Lopputulos
on tyylikäs. Ainoastaan uusi nimi vaatinee paikallisilta totuttelemista. Talo on
kuulemma aina (myös Naisvuoritalon aikoina) tunnettu Töpärinä ja niin kuuluu
olevan edelleen. Kun kysyy tietä Tempoon, Töpäriin neuvotaan. Niin tai näin,
Töpäri-Tempo tarjosi oivalliset puitteet musiikkijuhlien pitoon.

Jos oli pääesiintyjä Willie Buck kovassa iskussa, niin eipä sovi vähätellä häntä
edeltäneitä kotimaisia aktejakaan. Ei sovi unohtaa, että Jo' Buddylla on
reggaebändikin. Hän liikkuu niin nopein liikkein musiikin ihmemaassa, että
kankeampi kaverikin putoaa auttamattomasti vauhdista.

Funky Kingstonen ja Jo' Buddyn setistä ei sitä kuuluisaa heikkoa lenkkiä löytynyt.
Bändi soi yhtenä orgaanisena kokonaisuutena vastustamattomasti. Joka ainoa
osanen oli paikallaan ja toimi moitteetta. Rumpujen, basson ja koskettimien
kutoma komppimaailma oli samaan aikaan jämäkkä ja elastinen kuten reggaessa
pitääkin. Jo' Buddy saattoi melkein fyysisestikin nojata siihen soittaessaan
teräviä komppi-iskuja tai värittäviä melodioita laulunsa oheen. Kirsikkana kakussa
melodika toi hauskan lisän kahden saksofonin puhallinsektioon. Kokoonpanon
alkuperäinen tarkoitus oli yhdistää Jamaikan ja New Orleansin musiikkiperinteet.
Se osoittaa, miten lähellä ne ovat toisiaan.

Emilia Sisco on viime vuosina kohonnut suomalaisten roots-musiikin kärkikastiin.
Hänen menestyksensä ei ole huteralle pohjalle rakennettu. Iloisen ja säteilevän
Emilian ääni näyttää taipuvan ja riittävän vaikka mihin. Siitä löytyy laaja
sävyskaala, jolla kelpaa tulkita soulahtavaa originaalimateriaalia ja hyvin valittuja
lainoja.

Taustabändin nokkamies Helge Tallqvist on suomalaisen bluesin suuria
hahmoja. Hänen harjoittamansa ”juniorityö” kantaa toden teolla hedelmää.
Emilian ohella nimittäin suurimman huomion keikalla varasti nuori, nouseva
kitaristilupaus Konstantin Kovalev. Konstailemattoman rullaava ja kepeästi
iskevä soitto oli todella miellyttävää seurattavaa. Tallqvistin kelpasi hoitaa
harputtelu silmin nähden ylpeänä sivummalla.

Paikallisessa Harp 'n' Slidessä soittaa Saimaa Bluesin promoottorinakin toimiva
Make Järvinen. Hän osoittautui osaavaksi ja hyväfiiliksiseksi harpistiksi. Kitaristi-
laulaja Harri Räisän sikarilaatikko vaikutti olevan kielitykseltään jonkinlainen
kitara-basso-hybridi. Se tuotti osaavissa käsissä varsin tömäkät soundit. Samuli
Leinosen tehtävä oli pitää harpun ja sliden takana kompit kulkemassa, ja kyllä ne
kulkivatkin. Klassikkomateriaaliin nojannut setti avasi illan intiimissä ja hämärässä
ravintolanurkkauksessa. Harp 'n' Slidea seuraisi mieluusti hieman isommallakin
lavalla.

Mukavaa vaihtelua mämmille

Saimaa Bluesin pääkonsertti oli oivallisesti koostettu kokonaisuus. Myös
festivaalin muusta iltaohjelmasta kantautui runsaasti kehuja. Kulttuuritalo Tempo
on juuri sopivan kokoinen ympäristö bluesfestivaalille. Se on yleisilmeeltään
kotoisa, kompakti, mutta ei kuitenkaan ahdas.

Saimaa Blues toi tervetulleen tauon mämmin ahmimiseen. Jatkossakin sinne
suuntaa mieluusti katkaisemaan pääsiäisen juhlinnan, koska eihän tässä mitään
Juha Miedon ennätyksiä edes pyritä rikkomaan.

MARKO AHO

Kuvagalleria

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT