Kesäfestivaalin ohjelma julki

Savonsolmu Beach & Blues Partya vietetään heinäkuun toisena
viikonloppuna jo neljännentoista kerran. Ohjelmaan kuuluu tuttuun tapaan
perjantainen klubi-ilta, joka starttaa festivaalin bluesrock- teemalla. Lauantain
ohjelma alkaa Parkkibaarista josta se siirtyy rantalavalle. Päättäjäisi vietetään
Hotelli Savonsolmun pääravintolassa.

Pääesiintyjänä Pieksämäellä esiintyy brittiläinen
The Hamsters, joka on
Suomessa vähemmän tunnettu, lähinnä kulttimaineessa oleva trio. Ryhmä
esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa. The Hamsters esittää muun
muassa
ZZ Topin ja Jimi Hendrixin ohjelmistoa. Se keikkailee kotimaassaan
kovalla tahdilla.

Kitaristi
Slimin kehujiin lukeutuvat isot nimet kuten Albert Collins ja Walter
Trout
. Bändin muodostavat Slim (kitara, laulu) Rev. Otis (rummut,
taustalaulu)
Zsa Zsa (basso, taustalaulu).

Perjantaiset bluesrock-iltamat aloittaa Tampereen blueslähettilään
Jukka
Mäkisen
johtama kolmikko Wang Dang Dudes. Jukka Mäkisen (laulu, kitara,
huuliharppu) lisäksi kokoonpanossa vaikuttavat
Tommi Laine (kitara,
rummut) ja
Jaska Prepula (kontrabasso). Luvassa on monipuolisesti
bluesin eri tyylejä.

Tap Jelly Blues Band teki viime vuonna paluun lavoille puoli vuosikymmentä
kestäneen tauon jälkeen. Kokoonpanoon kuuluvat kitaristi-laulaja
JP
Sivonen
, basisti ja festivaalin isä Ipi Kaipiainen sekä bändin tuorein jäsen,
rumpali
Esa Heiskanen. Bändi on kunnostautunut kotimaisten klubikeikkojen
lisäksi esiintymällä alkuvuodesta muutaman keikan verran Venäjällä.

Perjantai-illan päättää pitkänlinjan bluesrock-ryhmä
Jake's Blues Band. Se
esittää omien biisiensä lisäksi esimerkiksi Jimi Hendrixin ja
Stevie Ray
Vaughanin
tuotantoa. Jake Yrölän (kitara, laulu) luotsaamalta bändiltä on
ilmestymässä tänä vuonna uusi levy. Bändin muut jäsenet ovat
Timo
Salo
(basso) ja Juha Yrölä (rummut).

Bluesberries aloittaa lauantai-iltapäivän esiintymällä Parkkibaarissa. Niin
ikään viime vuonna paluun lavoille tehnyt kuopiolaisryhmä on tunnettu
omintakeisista soittimistaan. Bändin muodostavat
Johnlee Ulmanen
(huuliharppu, kitara, laulu, pesulauta),
Kai Laitinen (kitara, laulu)
sekä
Marko Kulhomäki (pesusoikkobasso).

Päätapahtuman aloituksesta vastaa duo
Eero Raittinen & Ykä Putkinen.
Raittinen on tunnetusti suomalaisen rytmimusiikin Grand Old Man, jonka
tulkitsemana sujuvat niin blues kuin rock and roll. Säestyksestä vastaava Ykä
Putkinen on monessa mukana ollut kitaristi. Hän myös opettaa kitaransoittoa.

Parin vuoden päästä kymmenvuotissynttäreitään viettävä
Mighty Four tuo
festivaaliin svengaavia rytmejä vauhdikkaan jump bluesin ja rytmibluesin
muodossa. Nelikon muodostavat
Pertti Palmu (laulu, saksofoni,
huuliharppu),
Ari Berghäll (laulu, kontrabasso) sekä myös Doctor's
Orderista
tutut kitaristi Archie Hämäläinen ja rumpali Kimmo Oikarinen.

Perinteikäs yhtye
Tortilla Flat luottaa edelleen omaan linjaansa ja esittää
ronskisti rokkaavaa bluesia. Pääosassa ovat bändin omat kappaleet sekä
huolella valitut lainat vanhoilta bluesmestareilta. Kokoonpanoon kuuluvat
Good Rockin' Kempas (laulu, huuliharppu), Smokey Suhonen (kitara), Long
John Rantapuro
(basso) ja Honey Aaltonen (rummut, laulu).

Päätapahtuman jälkeen meno siirtyy Hotelli Savonsolmun pääravintolaan.
Siellä esiintyy
Root Remedy: Cane Vuorjoki (kitara, laulu), Iso-T Salmenkivi
(huuliharppu),
Sami Salminen (basso) ja V-V Markkanen (rummut).
Rytmibluesia esittävä bändi luottaa pääosin omaan materiaaliin, joka saa
vaikutteita rockista, soulista, jazzista ja psykedeliasta. Juonnot perjantaina ja
lauantaina hoitaa
Teppo "Kantritohtori" Nättilä, Välimusiikeista vastaa DJ
Tate
.

VILLE HAATANEN
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
10.2.2011  Kuvagalleria  Westonin haastattelu           Leino, Paavola, Weston ja Prepula.
Harpputaidetta lontooksi murtaen
West Weston esitteli brittivaikuttein rikastettua bluesia Savonsolmu Winter
Blues Partyssa Pieksämäellä. Bluesberries ja Tyly Kohtalo vastasivat
aitohärmäläisestä näkökulmasta.

Pieksämäellä vietettiin viidennet Savonsolmu Winter Bluesit kolmen laadukkaan
bändin voimin. Promoottori
Ipi Kaipiainen ja äänentoistosta vastannut Auvo
Laaksonen
tarjosivat jälleen kerran maittavan roots-annoksen kansan
kuultavaksi. Porukkaa saapui paikalle edellisvuosien tapaan, eli ei ihan
tungokseen asti.

Tapahtuman pääesiintyjänä oli englantilainen huuliharppuässä
Steve "West"
Weston
. Häntä säesti Tomi Leino Trio. Tomi hoiteli kitaroinnit ja täsmätahdeista
vastasivat
Jaska Prepula (pystybasso) ja Juppo Paavola (rummut).

Westonin virtuoosimainen huuliharpun käsittely tuli selväksi jo aloitusbiisissä.
Pitkä ja svengaava instrumentaalinumero lähti käyntiin yleisön huudatuksella,
menevän riffin saattelemana.  

Setti sisälsi monia Chicago- ja west coast-bluesiin tukeutuvia numeroita. West
Westonin laulukin oli hyvin tyyliin istuvaa. Mukava englantilainen paikallismurrekin
kuului ajoittain seasta. Pääosissa oli kuitenkin huuliharppu. Monessa
kappaleessa oli laulua vain pari säkeistöä, ja sitten sooloiltiin pitkään ja
hartaasti. Tomi Leinon maukkaat kitarasoolot vuorottelivat Westin huuliharpun
kanssa lähes kaikissa kappaleissa. Ei siis ihme, että biisit tuppasivat vähän
venymään. Mutta ammattitaitoista soittoahan kuuntelee oikein mielellään ja sitä
arvosti yleisökin palautteellaan.

Jaska Prepulan pystybasson mainio soundi ja Juppo Paavolan reipas
rumputyöskentely tahdittivat hienosti esitystä. Setistä voi nostaa esiin muun
muassa hienon kappaleen "One Way Out" (Marshall Sehorn / Elmore James),
jonka
The Allman Brothers Band teki kuuluisaksi.

"All I Want" (Little Walter) oli tehokas roots-osaston helmi. Yleisöä heräteltiin
mukaan meininkiin kappaleessa "Pink Champagne" (J. Liggins). Tomi Leinon
kitarasoolo oli tässä varsin näpäkkä nopeine juoksutuksineen. "Keep It To
Yourself" (Sonny Boy Williamson) taas päästi West Westonin irti mureine
huuliharppusoundeineen.

Nautittavaa soittoa oli koko keikka alusta loppuun. Tyylikkäässä puvussa ja
aurinkolasit silmillään esiintynyt Weston tuntui viihtyvän hyvin lavalla ja eläytyi
täysillä soittoonsa. Ihan maailmanluokan meininkiä!

Miesasiaa

Suomenkielisestä bluesista ollaan montaa mieltä, mutta jyväskyläläinen Tyly
Kohtalo
hoitaa homman kympillä kotiin. Rokahtavaan meininkiin pohjautuva setti
ja loistavat käännökset tutuista kappaleista toimivat komeasti. Aivonystyrät
olivat usein tehokkaassa käytössä, kun mietin kappaleiden alkuperäisiä esittäjiä
ja nimiä.

Kitaristi
Veli-Pekka "Pökö"Jäppisen suomalaisen miehen sielunelämää osuvasti
kuvailevat sanoitukset tulkitsi tyylikkäästi laulaja-huuliharpisti
Pekka Pulkkinen.
Hänet tunnetaan myös mainiosta yhtyeestä nimeltä
Bluestone.

Menevä boogie "Rahaa Niin Kuin Roskaa" aloitti setin. Raha-asiat olivat tapetilla
myös seuraavassa rokissa "Maksuhäiriöinen". Soolokitaristi
Seppo "Albert"
Järvinen
repäisi todella komean soolon aivan lempinimensä hengessä. Mukavaa
slidetyöskentelyä taustalla hoiti Pökö Jäppinen. Enimmäkseen muhkeita
Hammond-soundeja tarjoillut taitava pitkän linjan kosketinsoittaja
Teemu Liehu
säesti tässä biisissä pianoäänin. Teemun komeaa Hammond-soundia kuultiin
muun muassa rauhallisessa bluesissa "Näin En Jaksa Kauaa". Tehokkaasti
rullaavat rytmitykset kappaleisiin loihtivat rumpali
Eero Rantasila ja basisti Jari
Korhonen
.

Naisia jahdattiin biisissä "Naisen Kaatoon" (I Ain't Lying) ja seuraavassa
kappaleessa "Meerin Musta" (Mary Had A Little Lamb) silitettiin sitten jo mirriä.
Pökö Jäppisen sävellys "Maista Maista" oli taas mukavan letkeää soulahtavaa
meininkiä. "Vanha Tuttavuus" (Same Old Blues) oli tuttua bluesmeininkiä. Muita
mukavia ralleja olivat "500 Mailia" ja "Takas Meen Jos Huolitaan". Kuullun
perusteella bändin esikoislevy kannattaa pistää ostoslistalle.

Blueberries korkkasi

Illan starttasi mainio kuopiolainen Bluesberries. Akustista juurimusaa tarjoileva
trio oli taas hyvässä vedossa, vaikkei tupa vielä täynnä ollutkaan heidän
aloittaessaan. Saimme kuulla mukavan sikermän vanhojen bluesbraavuurien
maailmasta. Kappaleet kuten "I'm In The Mood", "Baby, Please Don't Go", "I Can't
Be Satisfied" ja "Preaching Blues" saattelivat kuulijat oikeaan tunnelmaan.

"Shake Your Money Maker" sai taas yleisön korkkaamaan tanssilattian.
Johnlee
Ulmasen
huuliharppuilu kappaleessa "Walking Blues" (Robert Johnson) oli huikea
suoritus. Sitä illan pääesiintyjäkin kuunteli tyytyväisen näköisenä lavan
vierustalla. Slidekitaraa hoiteli tuttuun tyyliin
Kai Laitinen ja soikkobasson narua
paukutti rautakauppojen käsineosaston vakiovieras
Marko Kulhomäki. Hän ja
Ulmanen käskyttivät välillä myös pyykkilautaa hanskoinensa.

Makeutta kaljanjuonnin lomaan tarjoili
Eddie Shulerin tekemä "Sugar Bee". Setti
loppui vauhdikkaaseen standardiin "Got My Mojo Working". Tästä oli muiden hyvä
jatkaa.

KAKE KIIRIKKI

Kuvagalleria  -- West Westonin haastattelu

Linkit: Savonsolmublues.com, Hotelli Savonsolmu
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English