BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
SAVONSOLMU WINTER BLUES PARTY 2012, PIEKSÄMÄKI
20.2.2012
Kat Baloun ja kumppanit sinisissä tunnelmissa
Talven selkä taittui Pieksämäellä
Kuudes Savonsolmu Winter Blues Party vietettiin Pieksämäellä lauantaina 11.
helmikuuta. Ilta tarjoiltiin kotimaisten konkareiden ja naisbluussareiden
aatelia edustavan Kat Balounin voimin.

Savonsolmu Winter Blues Partyn pääesiintyjän vakanssille oli palkattu
amerikkalaissyntyinen, nykyisin Berliinissä asuva
Kat Baloun. Kat (Katherine Elise
Baloun) tarttui huuliharppuun 13-vuotiaana soitellen sitä alkuun hyvin
satunnaisesti. Parinkymmenen vuoden ajan Kat on kunnostautunut
ammattimaisin ottein esiintyvänä harpisti-laulajana.

Ennen varsinaista esitystä Kat asteli lavalle suorittamaan pikaista soundcheckiä.
Tomerin ottein suoritetut äänenavaukset saivat yleisön päät kääntymään lavalle
päin. Solistin äänivarat osoittautuivat varsin voimallisiksi. Heikkohermoisimmilla
lipsahti tässä vaiheessa lusikallinen tai pari housuun.

Varsinaisen setin avaus oli verevä tulkinta bluesklassikosta ”Tore Down”.
Säestäjänä toiminut
Tomi Leino Trio (Tomi Leino kitarassa, Mikko Peltola
rummuissa ja
Jaska Prepula bassossa) soitti vakiintuneen tapaansa
ammattimaisen rennosti. Kat Baloun osoitti jälleen olevansa erinomainen laulaja
ja kelpo harpisti.

Tomi Leino sai runsaasti soolotilaa pääsolistin ohella. Taas kerran on
haltioituneesti ihailtava miehen jouhevan ryhdikästä kitaratyöskentelyä. Peltolan
ja Prepulankin osaamista suitsutettiin salintäyteisen yleisön joukossa.

Kat Baloun liikkui setin aikana sujuvasti bluesin, soulin ja rock & rollin
syövereissä. Soulahtava versio
Ruth Brownin rhythm 'n blues-hitistä ”5-10-15
Hours” (Rudy Toombs) oli sykähdyttävä esitys. Tanssilattialla sai liikehdintää
aikaiseksi jimmyreedmäisenä ränttätänttäversiona esitetty ”Give It Up or Let Me
Go” (Bonnie Raitt).

Pohjoismaista bluesosaamista kunnioitettiin versioimalla
Sven Zetterbergin ”Ain't
No Hurry to Go Home”. Kat Balounin harppuosuudet toivat vahvasti mieleen
Slim
Harpon
soittotyylin. Kat on osaava ja kovan luokan rutiinin omaava esiintyjä.
Äijävoittoiseen porukkaan sopivat härskit vitsitkin rouvalta taittuivat.

Mestari ja oppipojat

Tap Jelly Blues Bandia voi hyvällä syyllä kutsua Savonsolmun bluestapahtumien
house bandiksi – bändissähän soittaa bassoa jo viidentoista vuoden ajan
festareiden promoottorina toiminut
Ipi Kaipiainen. Winter Bluesissa Tap Jelly
Blues Bandin vierailevana solistina oli suomalaisen bluesin kruunaamaton
kuningas
Pepe Ahlqvist. Vuosien tauon jälkeenkin yhteistyö sujui mallikkaasti.
.
Aikaa oli jutusteluunkin: Ahlqvist & Tap Jelly Blues Band
Pepe Ahlqvist on viime vuosina kunnostautunut lähinnä kitaristina. Winter
Bluesissakin kitara oli miehen pääsoitin. Alkuun kuultiin
Fleetwood Macin
tunnetuksi tekemät kappaleet ”Watch Out” ja ”Rollin' Man”. Pepe ja Tap Jelly
Blues Bandin kitaristi
JP Sivonen soittelivat tulisia sooloja vuoron perään.

JP Sivosen laulamana kuultiin ”Tap Jelly Blues Band feat. Pepe Ahlqvist” -levyltä
tuttu ”My Blues”. Lisäksi JP esitti ”Bluegasm” -soololevyltään kappaleen ”Like a
King”. Pepe säesti JP:n esityksiä laulumikkiin soitetulla huuliharpulla.

Ahlqvistin esittämä ohjelmisto koostui pääosin bluesin standardeista kuten ”All
Your Love (I Miss Loving)”, ”Don't You Lie to Me” ja ”The Sky Is Crying”. Basisti Ipi
Kaipiaisen ja rumpali
Juha Korhosen muodostaman tanakan kompin päälle saivat
kitaristit huoletta laulattaa soittimiaan. Pepen Gibson Les Paul lauloi bluesille
ominaisesti duurin ja mollin välimaastossa. Sivonen keskittyi setin alun jälkeen
lähinnä tyylikkääseen slide-kitarointiin.

”Tap Jelly Blues Band feat. Pepe Ahlqvist” -levyn teosta on kulunut kymmenen
vuotta. Tuolloinen Tap Jelly Blues Band oli kokeneen Pepe Ahlqvistin rinnalla
joukko oppipoikia. Pieksämäen talvibluesissa Pepe ja bändi seisoivat lavalla rinta
rinnan, tasaveroisina bluesammattilaisina. Lisäksi Ahlqvistilta oli hieno ele
huomioida Ipi Kaipiaisen rankka uurastus illan vieton onnistumisen eteen.   

Ketun bluesannos

Savonsolmu Winter Blues Partyn avausesiintyjä oli Jussi Kettu Band. Ketun
esitys pohjautui lähinnä hänen viimeisimmän levynsä ”Yliannos Bluesia” sisältöön.
Bändin yleisilme ulkoisesti ja soundillisesti oli pelkistetyn toimiva.
Loikala (vasemmalla) ja Kettu tositoimissa
Jussi Ketun kitara soi bluestunnelmaa korostaen säröisen surumielisesti.
Parhaimmillaan Ketun pistävästi puhutteleva kitarointi oli setin alkupuolen
hitaissa blueseissa ”Pahaa unta” ja ”Köyhän miehen blues”.
Willie Dixonia
kunnioitettiin suomenkielisellä versiolla kappaleesta ”Same Thing” (”Sama Syy”).

Menovaihteelle siirryttiin Jussi Ketun slide-kitaroinnin myötä. ”En pidättää voi” (”I
Can't Hold Out”, Elmore James) riehaannutti porukan ilakoimaan riemullisesti. ”
Rollin' and Tumblin'” -teemaa mukaillut ”Sheikkaan ja sheikkaan” kulki raakaa,
eläimellistä raivoa ilmentäen. Biisin loppua kohden kiihtynyt tempo oli mainio,
soittajien osaamista korostava tehokeino. Täydet pisteet rytmiryhmälle
Petri
Loikala
(basso) ja Honey Aaltonen (rummut)!

Jussi Kettu slide-kitaroineen toi vahvasti mieleen esikuvansa. Miehen omat
kappaleet ”Raidemies” ja ”Ulos ainut tie” viittasivat
Elmore Jamesin suuntaan. ”
Mee takasin sun skutsiis” oli kuin suoraan
Hound Dog Taylorin ohjelmistosta.
Muddy Watersin ”You Can't Lose What You Ain't Never Had” toimi hyvin
suomennoksena ”Jos mitään et omista”.

Savonsolmu Winter Blues Party 2012 oli hyvin onnistunut kokonaisuus.
Äänentoistosta kantoi päävastuun totuttuun tapaan
Auvo Laaksonen. Mieleen
jäivät hyvin toimineet komppiryhmät. Tukevan kompin päälle oli kitaristien hyvä
lasetella, harpistien puhkua ja laulajien lallatella.

TT TARKIAINEN, teksti ja kuvat

Tapahtumassa julkistettiin myös Pieksämäen päätapahtuman, heinäkuisen Savonsolmu
Beach & Blues Partyn ensi kesän ohjelma. Katso se
tästä.

Linkit: Kat Baloun, Pepe Ahlqvist, Tap Jelly Blues Band, Tomi Leino, Jussi Kettu,
Hotelli Savonsolmu
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English