BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
13.10.2010   Kuvagalleria                  Robillard Kokkolassa syksyllä 2010 © Marko Aho
Herttuan paluu
Kun Duke Robillard edellisen kerran soitti Kokkolassa, hänen lämmittelijänään
toimi paikallisten nuorten miesten perustama Wentus Blues Band. Nyt, 24
vuotta myöhemmin, Duke soitti Kokkolaan päättyneellä
Pohjoismaidenkiertueella samaisen ryhmän solistina. Paljon on tapahtunut  
kahden keikan välillä.
  

Eräs Kokkolassa pidettävän Scandinavian Blues Partyn kohokohdista tänä
vuonna oli
Duke Robillardin yhteiskeikka Wentus Blues Bandin kanssa.
Wentuksen basisti
Robban Hagnäs kertoi, että vuonna 1986 he olivat vasta
perustaneet bändin, kun tarjoutui tilaisuus soittaa Robillardin lämppärinä. Uransa
siinä vaiheessa soittajapojat olivat vielä kuitenkin alaikäisiä, joten heidän
vanhempansa joutuivat lähtemään mukaan, jotta pojat pääsivät keikkapaikkaan
sisään.

Vuosien vieriessä Wentus on tehnyt blueshistoriaa monellakin tasolla ja
kohonnut erääksi merkittävimmistä juurimusiikin parissa toimijoista maassamme.
Hiljattain he
äänittivät levyllisen uusia kappaleita Levon Helmin studioilla
Woodstockissa.

Myös Duke Robillard on kunnostautunut tahollaan. Hän on ahkeran rundaamisen
ohella tehnyt ison nipun laadukkaita levyjä.

Vuosi sitten Robban pyysi Robillardia Facebookissa kaverikseen ja tiedusteli
samalla, sattuuko tämä muistamaan muinaista Kokkolan-keikkansa
lämmittelybändiä. Robbanin kerrottua heidän myöhemmistä vaiheistaan ja
lukuisista yhteistyötovereistaan, tarjoutui Duke tulemaan mieluusti bändin
solistivieraaksi. Sanoista ryhdyttiin tekoihin. Yhteiskiertue huipentui viime
viikonloppuna Scandinavian Blues Partyyn.

Bluesia sivistyneesti

Tänä vuonna Blues Partyssa käytettiin ensimmäistä kertaa tapahtumapaikkana
myös paikallisen kauppaoppilaitoksen yhteydessä sijaitsevaa Snellman-salia.
Hieman epäilevin mielin käppäilin paikan päälle, koska konserttisalimaiset
ratkaisut eivät yleensä ole kaikkein otollisimpia bluesille tai muullekaan
juurimusiikille. Onnistunut keikka perustuu hyvin pitkälti esiintyjän ja yleisön
väliseen vuorovaikutukseen. Sitä on hankala saavuttaa, jos jengi istua nököttää
kiltisti penkkiriveillä.

Robillard ja WBB tarjosivat kuitenkin intensiivisen show'n. Nyanssirikas esitys,
jossa välillä laulettiin tyystin ilman vahvistusta ja soitettiin puhaltamalla kitaraa,
olisi klubioloissa saattanut jäädä paikoittain yleisön jalkoihin.

Keikan aluksi Wentus soitti keskenään kolme piisiä. Jälleen kerran ihmettelin,
miten näin uutterasti kiertävä bändi voi vaikuttaa poikamaisen innostuneelta aina
noustessaan lavalle. Tällä kertaa tiettyä lisäpontta hommaan toi vankka
kotikenttäetu. Erityisesti laulusolisti
Juho Kinaret on lavalla heiluessaan aivan
pitelemätön showmies; keikan jälkeen narikkajonossa kuulin pätkän
keskustelusta jossa todettiin, että ”eihän sellainen estraditaiteilijamainen
souvvaaminen varsinaisesti taida
blyysiin kuulua, mutta kyllähän se mukavan
sävyn tuo.”

Avauksessa kuultiin keväällä ilmestyvältä, Woodstockissa äänitetyltä WBB-levyltä
”Wind In My Hair” ja ”Where Am I”. Ensin mainittu lähenteli tyyliltään hieman
The
Bandia
. Myös Pekka Gröhnin urkusooloissa oli monin paikoin varsin vahva Garth
Hudson
-henki. Liekö se sitten Woodstockin-tuliaisia...
.
Niko Riippa, Robillard, Robban Hagnäs
Vanhempaa perua oleva ”Down The Road I Go” on tyyliltään hyvin lähellä
Robillardin rokkipiisejä, joten se sopi settiin mainiosti. Keikan aluksi rummuissa oli
Wentuksen oma
Mikael Axelqvist. Parin piisin jälkeen hänen seurakseen liittyi
kiertueella mukana ollut
Juha Litmanen. Duken astuttua lavalle siirtyi Axelqvist
takahuoneeseen, mutta palasi taas keikan loppupuolella.

Herttua antoi kitaran puhua

Duke Robillard ei isompia elvistellyt, vaan näytti ennemminkin olevan yksi bändin
jäsenistä. Hän viihtyi ilmeisen hyvin Wentus Blues Bandin seurassa antaen
mieluusti muillekin ukoille runsaasti tilaa. Välillä Kinaretin tullessa bongojensa
takaa laulamaan laulun tai pari, soitteli Duke sivummalla. Huimimpina hetkinä hän
taas antoi kitaran laulaa. Intoutuipa hän
Niko Riipan kanssa hienoon
kilpasoittoonkin.

Setin alkupuolella Duke tokaisi tulleensa soittamaan bluesia. Sitä hän sitten
soittikin: spiikin jälkeen kuultiin pitkälti yli kymmenminuuttinen ”Need Your Love
So Bad”, jonka pitkään ja tyylikkääseen kitarasooloon sisältyi puhaltamalla
soittaminenkin.  

Robillardille ominaista, rockaavaa materiaalia kuultiin keikalla runsaasti. Mieleen
jäi ”Real Live Wire” sekä Wentuksen uutta materiaalia edustava ja teemaltaan
ajankohtainen ”Facebook Blues”.
Tom Waitsilta lainattu ”Make It Rain” tulkittiin
hienosti, vaikkei alkuperäisen karuutta edes lähdetty tavoittelemaan.

Keikan 'virallisen' osuuden päätteeksi kuultiin rennosti funkahtava jamitus
"Fishnet", joka toi mieleen
Little Featin. Siinä jokainen soittaja pääsi
sooloilemaan. Kaiken kruununa kuultiin bluespiireissä harvinainen kahden
rumpusetin ja congien yhteissoolo.

Encoreksi bändi tarjoili Robillardin verotuskriittisen ”Working Hard For My Unclen”
ja Kinaretin hurjiin loikkiin innostaneen
Chuck Willis -klassikon ”I Feel So Bad”.

Ympäri mennään, yhteen tullaan

Mies, joka nuoret Wentukset aikoinaan Robillardin kanssa samalle keikalle yhytti,
oli
Gusti Norlund. Hän on jo kuusikymmenluvun lopulta lähtien toiminut Lena
Maate
-nimisen bluesbändin laulajana, huuliharpistina ja kitaristina. Olikin
luontevaa, että juuri tuolle konkaribändille oli tällä kertaa langennut Robillardin
lämmittelijän pesti.  

Lena Maate soitti 60-lukuisen vahvasti klassikkopainotteista ohjelmistoa
brittibluesin hengessä. Yhden heidän oman laulunsa ohella kuultiin muun
muuassa ”Woke Up This Morning”, ”All Your Loving” ja ”Thrill Is Gone”. Bändi ei
pyrkinyt keksimään lisää ruutia, vaan näytti keskittyvän aidosti diggaamaansa
musiikin soittamiseen.

Oman sävynsä esitykseen toi yleisön joukkoon eksynyt innokas kommentaattori,
joka huuteli ahkerasti välihuomautuksia bändille. Konserttimaisuus ei sittenkään
pystynyt vuorovaikutteisuutta blueskeikalta täysin vaimentamaan.

MARKO AHO

Scandinavian Blues Party -raportin toinen osa ilmestyy lähipäivinä.

Kuvagalleria

Linkit: Duke Robillard, Wentus Blues Band, Scandinavian Blues Party

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2010
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English