22.6.2009 Kuvagalleria
Täsmäisku Provinssiin
Seasick Steven räimeblues raikui Seinäjoella. Säestäjänä hänellä oli rumpali
Dan Magnusson. Kaksikko yltyi hurjaan menoon, johon yleisö auliisti yhtyi.
Vesku Loiri oli kiinnostava esiintyjä hänkin.
Suoritin hyvin tähdätyn täsmäiskun Provinssirockiin aikomuksenani nähdä
Seasick Steven keikka. Suunnitelmani onnistui hyvin, sillä näin Vesku Loirin
samalla vaivalla. Loiri ei välttämättä kovinkaan bluesia ollut. Sallinette silti
muutaman sanasen hänen keikastaan näin tarinan aluksi?
Veskun setti koostui odotustenkin mukaisesti Lappi-trilogian materiaalista.
Pienen, mutta taidokkaasti piisejä värittävän taustabändin muodostivat kitaristi
Hannu Pikkarainen, kosketinsoittaja Pekka Gröhn ja kitaristi Olli Haavisto,
jonka välineistöön kuuluivat jälleen myös pedal steel ja dobro.
Tuttuakin tutumpiin piiseihin saadaan aivan uusi henki, kun ne esitetään mureasti
tulkittuina ja pelkistettyinä versioina. Samaa kaavaahan käytti myös Johnny
Cash pitkän uransa kruunanneilla American-levytyksillä. Sieltä on eittämättä idea
Loirin tulkintoihinkin tullut. Parhaissa kohdin yksi ainoa pianosointu tai stilikan
ujahdus saattoi tuoda hurjasti nostetta kappaleeseen. Pikkaraisen sovitustyötä
on pakko ihailla.
Merkille pantavaa on sekin, että iso teltallinen festivaaliväkeä hiljentyi oikeasti
kuuntelemaan esitystä (mitä nyt muutama sinnikäs jaksoi tämän tästä toivoa
"Nauravaa kulkuria"). Meininki oli pääosin kovin rauhallista – ehkä jopa liiankin,
mutta Dave Lindholmin rallatus "Minun nimi on nimessun" toi tervetullutta
menoa settiin. Se taittui loppupuolellaan Veskun huuliharputtelun myötä jo
rokkaavaksi bluesiksikin.
Yleisö heti mukana Steven juonessa
Seasick Steve lampsi lavalle John Deere -lippalakissa ja farkkuhaalareissa
soittaen jo samalla kitaraa. Keikka polkaistiin käyntiin räyhäkkääksi yltyvällä
"Thunderbirdilla". Kolmekielinen Trance Wonder Guitar sai alusta alkaen hurjaa
kyytiä. Yleisöstä kajahtaneeseen "You're a real genius" -huutoon hän vastasi
toteamalla "I'm real drunk anyway". Steve otti huikan pullostaan ja aloitti
sikarilaatikkokitaralla vuoden 2004 debyyttialbuminsa nimikappaleen "Cheap".
Rumpali Dan Magnusson komppasi Steveä mainiosti ja myötäili hänen soittoaan.
Välillä ukkojen kahdestaan akustisella kitaralla ja rummuilla roimima blues
lähenteli silkkaa punkia. Tämä duo operoi hyvin pitkälti positiivisen hulluuden
ytimessä.
Oli hämmästyttävää huomata, miten Seasick Steve sai teltan väen heti
ensitahdeista mukaansa. Hän osoittautui loistavaksi esiintyjäksi, mieheksi, joka
saa oman hyvän fiiliksensä tarttumaan yleisöön. Jo ensimmäisten piisien aikana
Steve lähti kuvaajien lavoille lähentelemään yleisöä ja ottamaan kontaktia.
Provinssissa tuskin oli kovin paljon blues-orientoitunutta väkeä, vaikka
sunnuntain pääesiintyjä Nick Cave jossain määrin samalla alueella Steven
kanssa liikkuukin. Siitä huolimatta yleisö näytti diggaavan show'sta täysillä.
Intoutuipa se epäsuomalaiseen tapaan lähtemään pontevasti mukaan "Things
Go Up" -piisin yhteislauluunkin.
Yksikielistä diddley bow'ta ei nähty nyt lainkaan, vaan Steve käytti Trance
Wonderin lisäksi sikarilaatikkokitaraa ja pienikoppaista akustista. Niillä saatiin
mukavasti vaihtelua settiin. Rauhallisen "Walkin' Manin" ajaksi lavalle roudattiin
ylimääräinen tuoli, ja Steve pääsi laulamaan suoraan yleisöstä poimitulle nuorelle
neitokaiselle.
Tiukan duon hurjaa meininkiä
Varmat keikkasuosikit, loppua kohden melkoiseksi räimeeksi yltyvä "Cut My
Wings" ja sopivasti southern rock -sävytteinen "St Louis Slim", kulkivat hienosti.
Setin loppupuolta vauhdittivat parit boogiet: "Seasick Boogie" ja ehkä Steven
tunnetuin ralli, päätöspiisi "Doghouse Boogie". Niiden välissä kuultiin
opettavainen, hyvin piinallisista kirpuista kertova "Chiggers".
Seasick Steve rupatteli keikalla hyväntuulisesti ja osoittautui maineensa
veroiseksi show-mieheksi. Tiukasti toimivan duon keskinäinen yhteistyö takasi
hurjan meiningin. Vaikka Steven piisit ovat melko simppeleitä, etenkin
keikkatilanteessa niissä on runsaasti sävyjä ja yllätyksellisyyttäkin. Esimerkiksi
"Doghouse Boogie" ei meinannut loppua millään ja muutti muotoaan tämän
tästä. Se kesti kaikkiaan noin varttitunnin; lopuksi Steve ja Dan soittivat
kappaletta verkkaisena versiona kitaran ja tamburiinin voimin.
Seasick Steven elämänmakuisella 'räimebluesilla' näyttää olevan Suomessa
runsaasti ystäviä. Lähes 70-vuotias viihdyttäjä on kovassa kunnossa. Varmasti
harva hänen ikätovereistaan on saanut Mojo-lehden vuoden tulokkaan
palkinnon. Steve todellakin ansaitsi sen.
Seasick Steven Seinäjoen-keikka on heinäkuun puoliväliin saakka nähtävissä YLE
Areenalla. Jos Yleisradio vielä näyttää sen jossain vaiheessa oikeasta
telkkaristakin, niin maksan ilomielin sen paljon purnatun YLE-veron.
MARKO AHO
Kuvagalleria
Seasick Steve. Seinäjoki, Provinssirock, 14.6.2009
Steve Wold (kitara, laulu), Dan Magnusson (rummut)
Settilista: Thunderbird - Cheap - Cut My Wings - Walkin' Man - St Louis Slim -
Things Go Up - Fly By Night - My Donny - Seasick Boogie - Chiggers - Dog House
Boogie
Linkit: Seasick Steve, Provinssirock, YLE Areena
.
|
