SHEMEKIA COPELAND -EKSTRA

Shemekia Copeland uhkuu bluesia ja politiikkaa
”Uusi protestiliike on alkanut”
Shemekia Copeland Rauma Bluesissa 2019. Kuva: Olli Sulin
16.8.2019

Laulaja taistelee yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden puolesta. Shemekia
Copeland Blues-Finland.comin haastattelussa.

Teksti Annamari Lausala, kuvat Olli Sulin

Ei ole epäilystäkään siitä, kuka on tällä hetkellä Shemekia Copelandin elämän
tärkein henkilö. Se on hänen kaksi ja puolivuotias poikansa
Johnny.

”Poikani syntymä sai minut näkemään maailman uudella tavalla” Shemekia kertoo
Blues-Finland.comille. ”Lapsi muutti kaiken. Hänen takiaan aloin miettiä, onko
tämä maailma yleensäkään sopiva paikka kasvattaa lapsia.”

Shemekia oli päättänyt tehdä asialle jotakin, ja tuloksena oli albumi ”America´s
Child”, jota hän oli äskettäin Rauma Bluesissakin esittelemässä. Hänen
promootiokiertueensa on suuntautunut tänä kesänä enimmäkseen
Yhdysvaltoihin. Euroopassa Suomi ja Rauma Blues oli ensimmäinen kiertuekohde.
Täältä Shemekia vei yhtyeensä Belgiaan. Sen jälkeen onkin pienen lepotauon
paikka kotona Chicagossa.

Shemekia toi kiertueelle mukaan oman vakituisen taustayhtyeensä, joka onkin
hänelle tuki ja turva uusissa maisemissa. Ei sillä, että hän turvaa tarvitsisi, mutta
ystävien kanssa on hauska matkustaa.

Ehtikö hän nähdä Raumaa?

”Kyllä vaan, jonkun verran, ja kaikki on ihastuttavaa!” Shemekia huudahtaa. ”Sitä
vaan olen ihmetellyt, miksi kaikki on rakennettu puusta?” Pohdimme asiaa hetken
aikaa ja tulemme siihen tulokseen, että puu on ollut helpoimmin saatavissa oleva
materiaali. ”New Orleansissa on aivan samanlainen rakennustapa”, sanoo
Shemekia ja hyväksyy haastattelijan ehdotuksen, että suomalaiset siirtolaiset
ovat opettaneet amerikkalaisille puurakennuksen taidon.

Arkkitehtuurista takaisin musiikkiin. ”Olen iloinen siitä, että uusin levyni on saanut
niin hyvän vastaanoton kaikkialla. Ihmiset ovat ymmärtäneet, mitä haluan sanoa.
On aika lopettaa väkivalta ja poistaa äärimmäinen köyhyys maailmasta. Olen
yrittänyt vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen musiikkini kautta.”

Vallan vaihtumiseen omassa maassaan ja politiikan muuttumiseen seuraavan
neljän vuoden aikana Shemekia ei usko. ”Valtaapitävillä on kaikki rahat, eivätkä
he aio päästää niistä irti”, Shemekia sanoa pamauttaa silmiin katsoen. ”Siinä on
kaiken pahan alku ja juuri.”

Elämme nyt aikaa, jolloin viidenkymmenen vuoden takaiset tapahtumat –
hippiliike, Vietnamin sodan vastaiset mielenilmaukset, kansalaisoikeusliike
poliisiväkivaltaa vastaan – on nostettu esiin uudelleen. Kysymys kuuluu, ovatko
asiat Yhdysvalloissa lainkaan muuttuneet vai onko jo uuden protestiliikkeen aika?

”Uusi protestiliike on jo alkanut”, sanoo Shemekia painokkaasti. Kun ajattelee
sellaisia laulajia kuin suuri suosikkini
Mavis Staples (The Staple Singers), Aretha
Franklin, Sam Cooke
… He olivat kaikki tasa-arvon esitaistelijoita, ja muusikoita.
Meillä on vielä paljon tekemistä, jos aiomme jättää turvallisemman ja
puhtaamman maailman lapsillemme. Toivon, että se on mahdollista.”

Shemekian isä oli tunnettu blueslaulaja ja kitaristi Johnny Copeland. Hän on
elänyt koko elämänsä musiikintäyteisessä kodissa. Lahjakkuus usein periytyy,
mutta oliko New Yorkin Harlemin tytölle aina itsestään selvää, että hän valitsisi
muusikon uran? ”Ehei”, Shemekia nauraa hekottaa. ”Minulla oli kapinavuoteni niin
kuin kaikilla muillakin. Suunnittelin kaikenlaista elämäni varalle, mutta musiikki
voitti lopulta. Tajusin, että musiikki on elämänurani ja tehtäväni.

Onko hän koskaan ottanut laulutunteja?

”Minä käyn laulutunneilla jatkuvasti”, Shemekia yllättää. Laulu ei aina irtoa
luonnostaan, ja esimerkiksi vääriä hengitys tekniikoita on hankala poisoppia.
Shemekian tapauksessa tunneista on ilmeisesti ollut hyötyä. Hän nimittäin
käyttää koko kehoaan laulaessaan. Hänen voimakas äänensä tulee jostain
syvemmältä kuin kurkusta, eli sydämestä ja sielusta suorastaan. ”Laulan aina,
kotonakin.” Laulaako pikku Johnnykin? Kyllä vain, joten odotettavissa on kolmas
sukupolvi lahjakkaita Copelandeja, kun aika koittaa.

”America`s Child” -levy koostuu muiden henkilöiden sävellyksistä. Onko Shemekia
itse kokeillut laulujen kirjoittamista? ”Minä en ole mikään lauluntekijä. En voi
verrata itseäni sellaisiin muusikoihin kuin
Emmylou Harris tai Joni Mitchell.
Minulla on paljon ideoita, mutta osaavammat ihmiset saavat toteuttaa ne. Tällä
levyllä esimerkiksi
John Hahn ja John Prine ovat olleet apunani.”

Alligator-levymerkille levyttävällä Shemekialla on ilmeisesti paljon sananvaltaa
musiikkiinsa nähden. Mitä hänelle merkitsee naisenergia ja henkilökohtainen
vapaus uransa ja elämänsä suhteen?

”Olen synnynnäinen feministi! Naisen on saatava vapaasti päättää kaikista
elämänsä ratkaisuista, olivatpa ne sitten henkilökohtaisia tai uraa koskevia.
Emme voi antaa kenenkään kontrolloida meitä. Minulla on ollut onni löytää hyvä
aviomies, joka opettaa poikammekin kunnioittamaan naisia ja kohtelemaan heitä
kauniisti. En suinkaan halua miehistä eroon, rakastan heitä”, nauraa Shemekia.

”Meidän tulisi kaikkien tulla toimeen yhdessä, kun kerran samassa
yhteiskunnassa elämme. Mustana naisena ja blueslaulajana minulla on ollut
monia esteitä ylitettävänä, mutta vaikeudet vahvistavat. Haluan olla vahva
nainen ja edistää muidenkin naisten asemaa. Elämäni muusikkona on hauskaa,
ja toivottavasti se on sitä vielä kymmenen vuoden päästäkin!

Shemekian ajatukset ovat hämmästyttävän moderneja ja hyvin ”suomalaisia”, ja
niinpä hän viihtyykin hyvin rauhallisessa ja demokraattisessa pohjolassa.
Haluaisiko hän sanoa jotakin suomalaisyleisölle, joka on saapunut kuuntelemaan
häntä Rauma Bluesiin?

”Olen onnellinen siitä, että sain tulla takaisin Suomeen kymmenen vuoden
jälkeen. On fantastista huomata, miten hyvin blues otetaan vastaan ulkomailla.
Tuntuu, että ihmiset todella rakastavat ja kunnioittavat tätä musiikinlajia. Siksi
täällä on niin mukava esiintyä”, Shemekia hehkuttaa.

Bailumusaa ja bravuureita

Voimallinen ”Ain´t Got Time for Hate” on muodostunut Shemekia Copelandin
kiertueen ja ”America´s Child” -albumin tunnuslauluksi. Rockpoljentoinen hitti jää
varmasti elämään klassikkona, muistona tästä ajasta ja sen suurista
kysymyksistä.

Rauma Bluesissa 2019 se toimi oivallisesti Shemekian odotetun show’n
avauksena.

Shemekian oma taustayhtye oli kokonaisuudessaan paikalla. Vaatimattoman
oloiset herrasmiehet
Arthur Neilson (soolokitara), Willie Scandlyn (rytmikitara),
Kevin Jenkins (basso) ja Robin Gould (rummut) ovat ammattilaisia työnsä
parissa.

Kuva: Olli Sulin

Vaikka Shemekian esikuvia ovat muiden muassa Koko Taylor ja Aretha Franklin,
hänen koulittu äänensä ei muistuta kumpaakaan. Se tuo mieleen lähinnä 70-
luvun
Free- ja Bad Company -yhtyeiden Paul Rodgersin. Jotain samaa heidän
äänenkäytössään on, vaikka Shemekialla onkin enemmän palkeita.

Shemekia muisti kyllä olevansa bluesfestivaaleilla. Hän oli sovittanut
ohjelmistonsa sen mukaan. Hän juonsi oman esiintymisensä kertomalla pieniä
lauluihin liittyviä tarinoita, ja vilautti myös hiukan itseironisen huumorin lahjaansa.

”The Battle is Over” löytyy albumilta ”Outskirts of Love”. Sekin kulkee enemmän
tai vähemmän heavyrockin rytmissä. Neilson soitti genreen kuuluvan
slidekitarasoolon.

Alun bailumusiikin jälkeen Shemekia hiljensi salin aloittamalla laulunsa ”I never
win at love…” Kyseessä oli tietysti hänen bravuurinsa ”Married to the Blues”. Hän
paneutui tunnevoimaiseen bluesiin koko sielustaan ja käytti kaikkia äänivarojaan.
Esitys oli vastaansanomattoman upea.

Bluesilla jatkettiin: ”Devil´s Hand” varoitteli ryhtymästä vanhan kehnon peliin,
koska siinä ei voi voittaa. ”Never Going Back to Memphis” on mystinen,
aavemainen rikostarina
science fictioniin taipuvalla kitarasäestyksellä.

”Would You Take My Blood” perustuu tositapahtumiin. Shemekia todella antautui
tällekin laululle, joka kertoo ihmisten ennakkoluuloista erilaisuutta kohtaan.
”America´s Child” -levyltä poimittu vahva kappale kuului konsertin huippuhetkiin.

Tunnelmaa vaihtaakseen Shemekia vetäisi naisnäkökulmasta kirjoitetun
rallatuksen ”The Wrong Idea”, joka neuvoo, miten ei-toivotut ihailijat
karkotetaan. Sanokaa suorat sanat, tytöt! Vaikuttava ”Great Rain” on John
Prinen käsialaa. Jokseenkin vaikeaselkonen lyriikka ei oikein
suostunut avautumaan, mutta sävelmä on synkän kaunis sekä suurelle lavalle ja
isoille vahvistimille sopiva. Bassokuvio hallitsi säestystä. Shemekian ääni sopi
tähänkin kappaleeseen kuin tehtynä: ja hänelle tehty kappale itse asiassa onkin.

Konsertin huipennuksena Shemekia esitti lyhyen puheintron perään isänsä
Johnny Copelandin kappaleen ”Ghetto Child”. Siihen hän paneutui sellaisella
intensiteetillä, jota harvoin kuullaan. Laulun loppupuolella hän henkäisi hetken
Willie Schyndlerin suruisan kitarasoolon ajan. Sitten hän siirtyi pois mikrofonin
äärestä ja lauloi vahvistamattomalla äänellä kertosäkeen myötäeläneelle
yleisölle. Pelkästään tämän laulun takia kannatti tulla Rauma Bluesiin!

Yleisö ei halunnut päästää Shemekiaa lavalta. Hän palasikin pitkän encoren
merkeissä. ”It´s Two a.m.” kaikui yhtä kirkkaana kuin ensimmäisetkin laulut. Eikä
tässä vielä kaikki: Shemekia kutsui lavalle Chicagon ”elävän legendan”
John
Primerin
sekä unkarilaiset sukujuuret omaavan John Nemethin. Molemmat olivat
viihtyneet festivaaleilla erinomaisen hyvin.

Yhteislauluna esitettiin ”My Baby´s Got a Black Cat Bone” Shemekian yhtyeen
edelleen säestäessä. Shemekia intoutui vielä laulamaan gospelia isoäitinsä
"Grandma Jessien" muistoksi. Jos suomalaiset eivät oikein lämmenneet
kirkkomusiikille, se johtui varmaankin vain kulttuurieroista. Suomessahan kirkko ei
ole samalla tavoin keskeinen vaikuttaja kuin Yhydsvalloissa.

”We won´t bow down to the dirty ground”, laulavat New Orleansin tummaihoiset
Mardi Gras -intiaanit. Shemekia Copeland ei todellakaan suostu taipumaan
maahan. Hän on vahvasti esillä, uransa huipulla, ja tulee jäämään historiaan, ei
ainoastaan Rauma Bluesin vaan koko globaalin bluesyhteisön. Jos joku, niin juuri
hän pystyy muuttamaan maailmaa.

ANNAMARI LAUSALA
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
  Teemalevy koko maailman lasten tähden
 
 
 
 
Shemekia Copeland tuntuu löytäneen kultasuonen, vaikkei maallisia
rikkauksia havittelekaan. Hänen uusin albuminsa ”America´s Child”
(2018) on noussut arvoon arvaamattomaan sekä USA:ssa että
Euroopassa. Tänä ahdistavana aikana, joka haluaa tukahduttaa
sananvapaudenkin, on ilmeistä, että ihmiset haluavat lopultakin
kuulla totuuden sanoja. Sitten tulee joku ”vihainen nuori nainen”,
kaiken lisäksi afroamerikkalaisen kulttuurin edustaja, ja uskaltaa
sanoa, että nyt riittää.

”America´s Child” on tehty Amerikan ja koko maailman lasten tähden,
ja varmaankin juuri sen vuoksi se on resonoinut niin hyvin kuulijoiden
keskuudessa. Kaikki ihmisethän ymmärtävät perhearvojen
merkityksen. Silti levy ei ole sävyltään saarnaava. Se kertoo pienistä,
elämäniloisista hetkistä ja rakkaudesta. Niitähän me kaikki
tarvitsemme maailman hulluuden keskellä.

Shemekia Copelandin ääntä on kutsuttu ”Amerikan
kansallisaarteeksi”, eikä turhaan. Se ei ole maailman erikoisin tai
laaja-alaisin ääni, mutta puhdas ja voimakas. Se on ääni, jolla voi
laulaa stadioneilla ja suurissa konserteissa jopa ilman mikrofonia tai
säestystä. Samalla se taipuu mitä herkimpiin balladeihin ja
kansanlauluihin. Shemekian äänessä on luonnollista vibratoa jonkun
verran, muttei häiritsevästi. Hän ei briljeeraa sillä, vaan ehkä
pikemminkin yrittää päästä siitä eroon.

Nykyään törmää harvemmin levyihin, joissa on selkeä teema.
”America´s Child” pyrkii edistämään yhteisymmärrystä. Lisäksi se on
helposti kuunneltava ja helposti laulettava, ainakin muutamien
kappaleiden osalta. Perinteisen bluesin odottajat joutuvat kyllä
pettymään. Tämä on Shemekian levyistä vähiten bluesia sisältävä.
Silti levy on hyvin amerikkalainen. Vanhan melting pot -käsitteen
mukaisesti se sisältää vähän kaikkea. R&B, country, moderni
indiemusiikki ja kansanlaulut viihtyvät sulassa sovussa yksien
kansien sisällä.

Shemekialla on ollut takapiruina erinomaisia säveltäjiä ja
lauluntekijöitä. Erikseen on mainittava
John Hahn, josta kukaan ei
tunnu tietävän mitään; hän on tuottaja ja manageripuolen harmaa
eminenssi. Hahn oli mukana Rauma Bluesissa Shemekian
seurueessa. Noin puolet levyn kappaleista on hänen käsialaansa.

”Ain´t Got Time for Hate” on oikea laulu oikeassa paikassa oikeaan
aikaan. Elämä on lyhyt, ja jokainen hetki voi olla viimeinen. Mitä järkeä
on repiä toinen toisensa kappaleiksi, kun voisimme elää
sopusoinnussa ja nauttia elämästä? Voimallinen kappale kestää
uusintakuuntelun ja radiosoiton. Se on oikeastaan 4/4-bluesrock,
jonka mukaan voi tanssiakin. Jos laulun sanoma syöpyy pikku hiljaa
ihmisten mieliin, aina parempi.

”Americans” kertoo siitä, minkälainen sekasalaatti me ihmiset
olemme. Väkeä piisaa joka junaan. Kaunis pikku laulelma saa
vauhtia
Paul Franklinin pedal steelistä. Taustoja laulaa itse Emmylou
Harris
. ”Would You Take My Blood” on Shemekian myötävaikutuksella
tehty, juuri hänen äänelleen sopiva kappale. Se käsittelee
äärimmäisiä ennakkoluuloja, joita voi kohdata elävässä elämässä.
Kuolisitko mieluummin kuin antaisit minun auttaa sinua? Toinen on
musta ja toinen valkoinen, entä sitten?
Will Kimbrough kitarassa
tekee hyvää työtä.

Herkkä ”Smoked Ham and Peaches” kertoo juuri niistä pienistä
asioista, jotka tekevät elämän elämisen arvoiseksi. Hillitty säestys
(”African banjo”) tuo Shemekian pehmeän puolen kauniisti esiin. ”I
Promised Myself” on bluesballadi, jonka on säveltänyt ”dad” eli
Johnny Clyde Copeland. Kitaraa soittaa kukapa muu kuin itse
soulmies
Steve Cropper. ”In the Blood of the Blues” ottaa kantaa
afroamerikkalaiseen historiaan rankasti, mutta totuudenmukaisesti.
Rodullinen ja yhteiskunnallinen tasa-arvo kun on vielä kaukana
amerikkalaisesta nykymenosta.

Tekee vielä mieli mainita ”Such a Pretty Flame”, joka pukee sanoiksi
ja säveliksi tunteen siitä, kun kaikki on lopussa ihmissuhteessa. Ei
ole enää mitään tehtävissä. Sytytät tulitikun, ja käännyt pois. Kestää
vielä jonkun aikaa, ennen kuin suru väistyy.

A cappellana laulettu ”Go to Sleep A Little Baby” päättää levyn. Mitäpä
tuohon olisi enää lisättävää? Rauhallisia unia, toivoo Shemekia
Copeland.

ANNAMARI LAUSALA
 
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some