26.11.2014
Sointi Jazz Orchestra, Taiteiden yö 2014
Yllätystä ja ajatusta: Sointi Jazz Orchestra
Rasmus Soinin johtama Sointi-orkesteri konsertoi KOKO Jazzclubilla
Helsingissä. Nuoren kokoonpanon musiikki henkii myös bluesia ja gospelia,
vaikkapa Charles Mingusin tapaan.

Helsinkiläinen Sointi Jazz Orchestra on kapellimestari Rasmus Soinin luoma iso
orkesteri, joka yllätti osaamisellaan helsinkiläisen KOKO Jazzclubin
brunssikonsertissa sunnuntaina 26. lokakuuta. Brunssikonserttisarja on yksi
rattoisa erikoisuus KOKO Jazzclubilla, ja niitä kannattaa seurata muutenkin.

Sointi-orkesterin repertoaari koostuu Soinin säveltämistä ja sovittamista
teoksista, jotka elähdyttävästi tarjoavat tuoretta näkökulmaa ja persoonallista
lähestymistapaa big band -musisointiin. Bluesnumeroita bändi ei varsinaisesti
esitä, ainakaan vielä, mutta juurimusiikki soi modernien orkesterisovitusten
taustalla.

Sointi-orkesterissa soittajat ovat häkellyttävän nuoria, mutta he soittavat
kurinalaisesti ja hämmästyttävän puhtaasti. Kappaleiden aloitukset ovat
täsmällisiä, ja fraasit vedetään loppuun asti eikä sinne päin. Ja bändi on vasta
aivan uransa alussa soittoyhteisönä: Soini perusti sen vuosi sitten, ja nyt oli
vasta neljäs keikka! Uskomatonta, miten valmiilta orkesteri kuulosti.

Normaalia big bandia hieman suurempi orkesteri on 17 tarmokkaan muusikonalun
aktiiviyhteisö. Instrumentaatio poikkeaa myös konventionaalisesta big band line-
upista; puhaltimissa on mukana käyrätorvi sekä sivusoittimina tuuba ja oboe.
Ilmankos soundi on viehättävän omaleimainen, raikas ja selkeä.

Svengiä ja uutta osaamista

Rasmus Soini valmistui Metropolian ammattikorkeakoulusta viime vuonna. Hän on
ymmärtänyt soitinarsenaalin tarjoamat sointimahdollisuudet rakentaessaan
muunnelmiaan polveileviin sävelmiin – jotka nekin poikkeavat monin osin
perinteisestä big band -materiaalista. Usein myös tempo- ja rytmivaihdoksia
sisältyy kappaleisiin, ja yllätyksellisyys pitää kuulijan mielenkiinnon yllä.

Esityskappaleiden nimikointi on omaperäisen kuuloista: ”Kahden subjektin
kohtaaminen”, ”Nuorena nukkunut”, ”Taivaan merkit” ja niin eteenpäin.
Toteutuksissa Rasmus käyttää täysien soitinsektioiden lisäksi pienempiä
instrumenttiryhmiä – yksittäisiä soittimia voidaan myös korostaa solistisessa
merkityksessä.
.

Jazzperinteistä poikkeavaa yllätyksellisyyttä tarjoaa taas se, että useimmat
kappaleet kehittyvät esityksen aikana. Yleensä on totuttu siihen, että big band -
musiikissa kappaleiden lopussa kerrataan aiemmin soitetut osiot. Orkesterisointi
kuvastaa paljon
Charles Mingus –vaikutteita; niissä yhdistyvät blues, gospel ja
maallinen musiikki – ajoittain lähes tivolimusiikin sävyihin. Onko tämä täysin
tietoinen ratkaisu?

- Kyllä, ilman muuta. Vielä enemmän olen kuitenkin saanut virikkeitä ja
suoranaisia ratkaisumalleja
Maria Schneiderilta, jonka orkestraatioon olen
huolellisesti perehtynyt, Rasmus kertoo.

Schneiderin ja Mingusin ohella Sointi heijastaa
Carla Bleyn tyylivalintoja. Mutta
miten voi soittaa bluesia, jos ohjelmistossa ei ole yhtään bluesklassikkoa tai
muunnelmaa?
- Tietysti soittamalla bluesin henkeen ja
atmosfääriin sopivasti. Mingus oli tästä
mainio esimerkki. Sovituksissa oli vaikutteita
bluesista, gospelista, työlauluista ja New
Orleansin seudun hautajaismusiikista.

Sointi-orkesterin sovituksissa on paljon
johtoajatusta. Tilaa annetaan myös
orkesterin solisteille. KOKO Jazzclubilla
ennen muuta pianisti Aleksis Liukko erottui
kokeilunhaluisena – ja samalla keskittyvänä
– solistina. Trumpetistit
Ilkka Arola ja Tomi
Nikku
sekä saksofonisti Petteri Hietamäki
olivat brunssikonsertissa huomiota
herättävän uskaliaita soitossaan.
Rasmus Soini
Rumpali Siiri Partanen piti timen ja sykkeen hienosti hallussaan. Hän vetäisi
komean rumpusoolonkin. Kaikkien hyvien svengirumpaleiden tapaan Siirillä on
vartalon yläosa elävästi mukana lyönnissä.

Eero Koivistoisen sovitusta myötäilevä versio kansanlaulusta ”Taivas on sininen
ja valkoinen” meni hieman töksähdellen, kuten kolmijakoinen musiikki tahtoo
usein mennä, eli siinä olisi vielä hieman kehitettävää. ”Taivaanmerkit” muistutti
hieman jazzsovitusta musikaalisävelmän ”My Favorite Things” johtoteemasta
(Sound of Music), mikä on tietenkin pelkkää plussaa.

Illan huippukohta oli Unkarin kansallisrunoilijan
Sándor Petőfin
"Synnyinseudulleni"-runoon sävelletty teos, joka kuultiin kantaesityksenä. Teos
oli sävelletty
Aale Tynnin suomennokseen. Nuori vokalisti Stina Koistinen lauloi
mieleenpainuvasti ja esitti osuutensa huippukohtana vielä huikean scat-
soolonkin.

ANTTI SUVANTO


Sointi Jazz Orchestra, johtajana Rasmus Soini. Helsinki, KOKO Jazzclub,
sunnuntaibrunssi 26.10.2014. Ohjelmassa Soinin omaa musiikkia
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats