24.9.2010 Kuvagalleria Sugar Ray Norcia & Nite Time Jumpers
Viihdyttävät iltamat Oulussa
Sugar Ray Norcia ja Otis Grand innostivat Uudella Seurahuoneella.
Kotimainenkin panos oli vahva, sen varmistivat Nite Time Jumpers ja Chicago
Bar. Yleisömenestys ilta ei kuitenkaan ollut.
Rovaniemen Roots 'n River Bluesin pääesiintyjät Otis Grand ja
huuliharppumestari Sugar Ray Norcia piipahtivat menomatkalla Oulun Uudella
Seurahuoneella perjantaina 17. syyskuuta. Blues Aliven ja paikallisen yhdistyksen
Ou'Bluesin järjestämä komea bluesilta ei saanut paikallista bluesväkeä
kuitenkaan liikkeelle. Paljosta jäivät paitsi, sillä ilta oli mitä messevin!
Amerikkalainen huuliharpisti-laulaja Sugar Ray Norcia omaa huikean soittouran.
Mies oli legendaarisen Roomful Of Bluesin laulajana lähes koko 90-luvun.
Yhteistyötä, levyjä ja keikkoja on tehty monien bluesin huippunimien kanssa.
Listalla ovat muiden muassa James Cotton, Ronnie Earl, Big Joe Turner, Kim
Wilson ja Jimmie Vaughan.
Takahuoneessa Sugar Ray kertoi, että eräs nuori Teksas-kitaristikin oli
takavuosina usein hänen lämmittelybändinään: kyseessä oli tietenkin Stevie Ray
Vaughan.
Norcia asteli hyväntuulisena lavalle Oulussa. Nite Time Jumpersin miehet sekä
Otis Grand olivat olleet lavalla jo hyvän tovin, ja he osoittautuivatkin
kovakuntoisiksi soittajiksi. Sugar Ray hoiti aluksi pelkästään laulajan tointa,
kunnes vauhdikas "Rockin' Sugar Daddy" esitteli herran harpistintaitoja.
Svengaava rock-pala "Lily Mae" oli huima sooloilubiisi koko soittaja-arsenaalilta.
Parin laulusäkeen jälkeen kaikki soittajat (basistia ja rumpalia lukuun ottamatta)
pääsivät näyttämään soiton iloa ja taitoa omissa soolonumeroissaan. Otis ja Ari
Kankare vuorottelivat maukkaasti kitaroillaan Sugarin kanssa. Myös
puhallinkaksikko Pekka Välimäki – Timo Mansikka-Aho loisti sooloissaan.
Sugar Ray on loistavaääninen ja taitava laulaja. Rauhallisemmat kappaleet "Five
Long Years" (Eddie Boyd) ja "Reconsider Baby" (Lowell Fulson) olivat tästä
mainioita esimerkkejä. Sugar Rayn osuuden päätti hurja harppublues, joka toi
mieleen Kim Wilsonin soolonumerot. Puhkuva, muriseva ja ujeltava huuliharppuilu
oli komeaa kuultavaa!
Tanssijalan kutkuttelua
Illan alkaessa yleisöä oli paikalla vasta kourallinen. Ensimmäinen esiintyjä oli
taitava oululainen bluesbändi Chicago Bar. Bändi on ottanut sydämenasiakseen
esittää vähän tuntemattomampia Chicago- ja west coast -bluesin mestareiden
tuotoksia. Jimmie Vaughanin instrumentaali "Ironic Twist" oli tällä kertaa
aloituskappaleena.
Groovavaa meininkiä kuultiin niin Otis Rushilta, Jimmy Johnsonilta, Andrew
Brownilta sekä B.B. ja Albert Kingiltäkin. Kitaristi Heikki Kaukua hoiti
laulupuolen mallikkaasti ja napakat kitarasoolotkin soljuivat tyylipuhtaasti. Myös
kitaristi Seppo Mäkinen pääsi sooloilemaan tehokkaan komppauksen ohella.
Soittoa väritti hienosti kosketinsoittaja Tapio Ylikorkala sähköpiano- ja
Hammond-soundeineen. Komeita sooloja kuultiin myös hänen toimestaan.
Tarkkatahtinen, mutta silti rennosti soittanut rytmiryhmä piti huolen poljennosta.
Rumpuja komensi Mikko Äijälä ja bassoa Ari Tervo. Yleisön vähyys ei bändiä
haitannut, ja keikka oli kaikin puolin varsin viihdyttävä.
Menoa ja meininkiä ei puuttunut Nite Time Jumpersinkaan esityksestä. Jump-
bluesin tehoryhmä toimi myös illan ulkomaisten vieraiden taustabändinä, joten
urakoitavaa riitti. Bändi aloitti laulaja Eddy Karlssonin johtamana biisillä
"Something's Wrong". Heti kävi selväksi, mitä bändi on miehiään: loistavaa,
yleisön tanssijalkaa kutkuttavaa menomusaa jump-bluesin hengessä. Eddy
Karlssonin lavakoreografia oli tästä oivana esimerkkinä yleisölle.
Bändin sointi oli mukavan vanhanaikainen pystybassoineen ja
puhallinsoittimineen. Ari Sjöblomin basson kumina sopi hyvin meininkiin. Pekka
Välimäki (saksofonit) ja Timo Mansikka-Aho (trumpetti, pasuuna) töräyttelivät
mukavia fillejä sekaan. Myös huikeita soolonumeroita herroilta kuultiin.
Vauhdikasta rumpalointia esitti Jukka Pihlama. PA-kaappien takana piilossa ollut
kosketinsoittaja Seppo Wahl kuului enemmän kuin näkyi. Bändin keulilla Eddyn
kanssa oli kitaristi Ari Kankare, jonka Stratocaster soi tyylitietoisesti ja riittoisasti.
Reipastahtisen "Beat My Bluen" jälkeen lavalle saapui brittikitaristi Otis Grand,
joka on urallaan kahminut eri blueslehtien, yhdistysten ja vastaavien
palkintopystejä kaapit täyteen 90-luvulta lähtien. Aloitusinstrumentaali ei vielä
paljoa miehen taidoista kertonut; intoa näytti olevan liiankin kanssa, ja mieleen
tulivat välillä Omar & The Howlersin nokkamiehen Kent "Omar" Dykesin
temppuilut. Mutta "Sweet Little Angel" -kappaleen (B.B. King) rauhallisempi
poljento palautti mukavasti miehen maan pinnalle.
Eddy Karlsson tuli takaisin lauluhommiin menobiisiin "Bye Bye Baby" ja 50-luvun
slovarirokkeja muistuttavaan kappaleeseen "It Hurts Me Too" (Elmore James).
Pitkä instrumentaaliblues vei sitten Albert Kingin maailmaan taidokkaine
sooloiluineen, kunnes Otisin osuuden päätti riehakas rytmi-iloittelu
pysähdyksineen ja vuorosooloineen. Yleisön noin sadan käsiparin aplodit olivat
ansaitut ja äänekkäät.
Nite Time Jumpers valtasi lavan omalla vauhdikkaalla esityksellään vielä
uudestaan Sugar Ray Norcian setin jälkeen. Tätä harvakseltaan keikkailevaa
bändiä toivoisi näkevän enemmänkin keikkalavoilla.
KAKE KIIRIKKI
Kuvagalleria
Kirjoittaja lähettää kiitokset Blues Aliven Pekka Johanssonille ja Ou'Bluesille hienosta
blueskeikasta sekä Sugar Ray Norcialle ja Heikki Kaukualle mukavasta
takahuonejutustelusta.
Linkit: Sugar Ray Norcia, Otis Grand, Nite Time Jumpers, Chicago Bar, Ou'Blues,
Blues Alive, Uusi Seurahuone
.
|
