Blues-Finland.com - Sulattofestivaalin blues-ilta 2011, Karkkila

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

11.8.2011 Kuvagalleria

Mitch Kashmar ja yhtye saivat yleisön liikkeeseen.

Paul Oscher Karkkilan pirttihirmuna
Perjantainen kolmen esiintyjän ilta Pohjanpirtissä oli Sulattofestivaalin
blues-osuuden pääkonsertti. Paul Oscher antoi mestarinäytteen. Mitch
Kashmar tanssitti ja Mike Westhues esitteli uutta materiaaliaan.

Karkkilan kesäinen kulttuuritapahtuma Sulattofestivaali järjestettiin neljännen
kerran elokuun alussa. Sulatto on kasvanut jokaisena vuonnaan. Nyt Karkkilan
Musiikki ja taide -yhdistys oli kasannut näyttävän, poikkitaiteellisen
ohjelmistokokonaisuuden – kiitos ahkeran verkostoitumisen ja muun muassa
Karkkilan kaupungin tuen.

Musiikilla on aina ollut tärkeä roolinsa Sulattofestivaalissa. Bluesiakin on ollut
mukana joka kerta. Loppukesästä 2011 kovin satsaus oli perjantain 5. elokuuta
blues-ilta Pohjanpirtissä. Erinomaiset esiintyjät ja Pohjanpirtin ystävällinen
henkilökunta takasivat hienon ehtoon.

Illan kuningas oli Paul Oscher. Pitkän linjan blues-sankari esiintyi Suomessa
ensimmäistä kertaa. Alun perin Oscherin oli määrä soittaa kolmen aktin
kokonaisuuden toisena, Mike Westhuesin ja Mitch Kashmarin bändien välissä.
Soolona liikkeellä ollut Paul halusi kuitenkin avata illan. Se kunnia hänelle auliisti
myönnettiin.

Paul Oscherin setti oli tunne- ja tunnelmaperäisen bluesin mestariluokkaa. Yhden
miehen orkesteri loi taianomaisen, magneettisen voimakentän, jonka veroista ei
montaa kertaa elämässään pääse kokemaan.

Kortilla Little Walterin kanssa

Suurimman osan konsertistaan Paul hoiti laulaen sekä soittaen huuliharppua ja
kitaraa. Hänet muistetaan parhaiten harpistina, mutta kitarakin soi Karkkilassa
loisteliaasti. Puoliakustinen instrumentti kuulosti juuri sellaiselta kuin sen
pitääkin: akustisuus takasi sointiin tukevan pohjan, ja sähköisyys päästi terävän
slide-tekniikan oikeuksiinsa.

Vaikeusastetta nostaakseen Paul soitti kitaraa ajoittain kontrabassoasennossa,
välillä niskan takaa ja jopa suupelillä. Illan aikana hän näytti taitonsa
pianistinakin.

Harppua Oscher puhaltaa ilman turhaa kikkailua. Fiilistä ja latinkia on mukana
senkin edestä. Fanien iloksi pariin biisiin käyttöön löytyi tavallisten
huuliharppujen lisäksi leipälaatikon kokoinen soittopelikin. Oscher kuuluu
harpistina todelliseen valioluokkaan. Hän soitti instrumenttia Muddy Watersin
yhtyeessä 60- ja 70-lukujen taitteen molemmin puolin.
.

Varsinaista kulta-aikaansa Paul muisteli muun muassa esittämällä Little Walterin
klassikon "Juke" ja Muddy Watersin standardin "Honey Bee". Jos Oscherin keikka
jäi kokematta (hän esiintyi myös Raumalla ja Tampereella), jäivät myös maukkaat
tarinat esimerkiksi korttipelistä Little Walterin kanssa kuulematta. "Olin onnekas,
että sain vähän soitella niiden kaikkien kaverien kanssa", Oscher sanoi
vaatimattomasti.

Kansan pariin

Paul Oscherin keikka Pohjanpirtissä ei onnistunut soundien puolesta täydellisesti.
Paikan sähkölaitteet surisivat melkoisesti, mikä toi kauneusvirheen intensiiviseen
ja ajoittain hiljaiseen settiin. Oma osuutensa oli myös salin takaosan huutelijalla,
joka oli nauttinut virvoitusjuomaa pikkaisen enemmän kuin mitä kansanterveys
vaatii. Paul tölväisikin, että jatkuva pulina häiritsi töiden paiskimista.

Vanhalla ketulla oli kuitenkin vastaveto takataskussaan. Setin loppupuolella hän
jalkautui yleisön joukkoon ja pysähtyi soittamaan kelpo toviksi lähes huutelijan
syliin.

Salin takaosassa keikkaa seurasi muun muassa elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki,
joka oli valinnut Sulattofestivaalin elokuvaohjelmiston. Hän kuunteli koko setin
tarkkaavaisesti ja varmasti ainoana tilaisuuteen tupakointiluvan saaneena!

Spontaani kokoonpano

Myös Mitch Kashmar esiintyi ensi kertaa maassamme. Kalifornialainen harpisti-
laulaja sai taakseen suomalais-saksalaisen bändin, jonka kanssa ei tuhlattu
aikaa harjoitteluun, vaan käytiin suoraan tositoimiin. Ja mikäs on soitellessa, kun
bändiin kuuluvat Tomi Leino (kitara), Jaska Prepula (basso) ja Andreas Bock
(rummut).

Viisikymppinen Kashmar osoitti, ettei häntä turhaan lasketa nykyharpistien
raskaaseen sarjaan. Laulajanakaan hän ei ole hullumpi. Paketti on kaikkiaan
hyvää tasoa. Varsinaisesti mitään uutta tai esimerkiksi pysäyttävää
persoonallisuutta Mitch ei ehkä kuitenkaan blues-maailmaan tuo.

Pääosa setistä oli vauhdikasta ja viihdyttävää jump- ja west coast -bluesia. Hidas
"Whiskey Drinkin' Woman" toi tervetulleen rytminvaihdoksen kuten myös keikan
loppupuolen pitkä jungle-jammaus, jossa bändin jätkät pääsivät näyttämään
osaamistaan tosissaan.

Erityisesti Tomi Leino oli liekeissä. Kun hän heti alkupuolella veti kitarasooloon
mukaelman "Rock Around the Clockin" kuuluisasta soolosta, oli amerikkalaisella
nokkamiehellä ihmettelemistä. Myöhemmin Leino esitteli jo tavaramerkikseen
muodostuneen kitaran soittamisen niskan takaa. Näyttöjä oli hyvä hetki antaa;
Kashmar kuuluu Delta Groove Musicin, yhden tämän päivän merkittävimmistä levy-
yhtiöistä, leipiin.

Westhues taas entisensä

Amerikkalainen tausta on Sulattofestivaalin blues-illan kolmannellakin esiintyjällä
Mike Westhuesilla. Mike tuli Suomeen ensi kerran 70-luvulla ja asettui maahamme
lopullisesti muutama vuosi sitten.

Westhues sairastui viime kesänä. Hän oli poissa keikkakuvioista pitkään. Nyt kun
soittotilanne on taas hallussa, mies vaikuttaa hyväntuuliselta ja kiitolliselta
uudesta mahdollisuudestaan. Pohjanpirtin lavalla hänet nähtiin istumassa tuolilla
tuttuun tapaan jalat ristissä bändiään johtaen.

Westhuesin yhtye – Petri Peevo (kitara), Masa Vallius (basso), Jupe Litmanen
(rummut) – koottiin melko lyhyellä varoitusajalla. Se kuului hieman tökkineenä
yhteensoittamisena, joskin ammattimiehet löysivät yhteisen sävelen keikan
kuluessa.

Bändi rakensi tukevan biitin Westhuesin säveltämille mainioille kappaleille kuten
"Sushi Bar" ja "Drunken Fool". Uutta materiaaliakin on – levy on tulossa
lähiaikoina. Tuoreista biiseistä erottui muun muassa suorasukaisen
tunnustuksellinen "I Feel Like Shit". Loppupuolella Mike ja pojat tulkitsivat
klassikon "Your Cheatin' Heart". Kipaleen takana on tietenkin legendaarinen
Hank Williams, jota Westhues mielellään kutsuu "kaikkien aikojen parhaaksi
valkoiseksi blues-laulajaksi".

Blues säilyy Sulattofestivaalissa

Blues-ilta veti Karkkilan Pohjanpirttiin mukavasti yleisöä. Paul Oscheria
kuunneltiin vielä hartaasti. Westhuesin päästyä vauhtiin bändeineen innostui
yleisö myös lavan edustalle tanssimaan. Kashmarin setin koittaessa homma olikin
yltynyt täysiveriseksi bailaamiseksi.

Sulattofestivaalin muissa tilaisuuksissa soittivat muun muassa Honey B & The T-
Bones, Jo' Buddy & Down Home King III, Jussi Syren & The Groundbreakers,
Lena & The Slide Brothers ja Marjo Leinonen Black Muriah. Lisää
kansainvälistä väriä toi skotti Dave Arcari.

Lisäksi ohjelmassa oli muun muassa 'vakavampaa' musiikkia, lasten ohjelmaa,
jopa taikurikurssi. Aki Kaurismäki oli valinnut elokuvaohjelmistoon muun muassa
Charlie Chaplinin vähemmän tunnettua varhaistuotantoa sekä Wim Wendersiä
ja "Amerikan Kaurismäkeä" Jim Jarmuschia.

Sulattofestivaalin primus motor on taiteilija, organisaattori ja bluesin ystävä
Raimo "Ramppe" Pitkänen. Häntä on pitkälti kiittäminen paitsi laajenneesta ja
monipuolistuneesta festivaalista myös bluesin asemasta siinä. Ensi vuotta
vartenkin Pitkänen on tehnyt yhteistyötunnusteluja laajalla kulttuurisella
spektrillä. "Ohjelmassa saattaa olla jotakin aivan ufoakin, mutta ainakin yksi
blues-päivä on ja pysyy", Pitkänen lupasi.

PASI TUOMINEN

Kuvagalleria

.

Jaa juttu profiilissasi: |