BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
18.3.2011                                                                    Tomi Leino © Noora Miinalainen
Talvisulaton lämpö toi kevään Karkkilaan
Sulattofestivaalin ensimmäisessä talvitapahtumassa kuultiin suomalaista ja
kansainvälistä musiikkia. Miten tapahtuman järjestäjät kokivat festarin?
Noora Miinalainen ja Ramppe Pitkänen kertovat.

Karkkilan musiikki ja taide ry, yhteistyössä Ravintola Pilvenhattaran kanssa,
hemmotteli karkkilalaisia kaksi päivää loistavalla blues-roots -musiikilla. Kamut ry:
n puheenjohtaja
Raimo ”Ramppe” Pitkänen oli loihtinut laadukkaan ohjelman
roots-musiikin eri osa-alueilta. Nyt järjestetty Talvisulatto oli ensimmäinen
laatuaan ja oli alkusoittoa neljännelle Sulattofestivaalille. Karkkilan
kaupunkifestivaali koetaan kesällä 4. - 7. elokuuta.

Talvisulatto käyntiin

Perjantaina 11. maaliskuuta Karkkilasalissa Ramppe Pitkänen avasi konsertin.
Puheessaan Pitkänen totesi festivaalin järjestämisen olevan aina
mielenkiintoinen haaste, kiitti paikalla ollutta yleisöä ja kehui heitä kulttuurin
sanansaattajiksi.

Ensimmäisenä esiintyjänä lavalla nähtiin pitkän linjan musiikintekijä ja muusikko
Jussi Kettu, joka esitti omaa suomenkielistä blues/roots/rock -musiikkiaan. Kettu
loihti kitarallaan upeita soundeja laulun ja huuliharpun lisäksi vaihtaen kitaransa
välillä akustiseen. Lisävivahteen esitykseen loi myös Ketun bootsien kannat,
jotka synnyttivät oman rytminsä Karkkilasalin puulattiaa vasten.
Mieleenpainuvimpia hetkiä oli, kun Jussi Kettu esitti
Johnny Cashin hengessä
kappaleen ”Sörkka”, joka kuultiin nyt vasta toisen kerran.
.
Baby Boy Varhama ja Aarno Paakkari © Ulla Silvast
Menevän esityksen jälkeen vaihdettiin New Orleans -bluesin ja vanhan jazzin
tunnelmiin, kun lavalle astui laulamaan karhealla soundilla alan konkari
Pentti ”
Baby Boy” Varhama
yhdessä pianisti Aarno Paakkarin kanssa. Esitys oli upeaa
kuultavaa, kun klassikot heräsivät henkiin Baby Boy Varhaman karismaattisen
tulkinnan kautta. Kahden miehen esitys huokui läsnäoloa ja lämpöä.

Hauskanpitoa tanskalaisittain

Perjantai-illan pääesiintyjinä kuultiin tanskalaisia Tim Lotharia ja Peter Nandea.
Heidän esityksensä koostui country blues -musiikista. Lothar ja Nande ovat jo
vuosia perehtyneet ja tutkineet musiikin perinnettä sen alkuperäisillä alueilla
Mississippin Deltalla USA:ssa.

Soittajien oma hauskanpito ja nauttiminen esiintymisestä välittyivät kuulijoille.
Tämän lisäksi soittajien mahtavat taidot, aitous ja huumorintäyteiset tarinat
kietoivat kuuntelijan taianomaiseen ilmapiiriin. Esityksessään Lothar ja Nande
käyttivät monia matkoiltaan keräämiään soittimia. Tätä ei oikeastaan edes
huomannut, koska jokainen hetki sopi maanläheiseen, lähes minimalistiseen
kokonaisuuteen loistavasti ja aito blues-henki säilyi loppuun saakka.

Tanskalaisten osaaminen tuli selkeästi esille, kun Tim Lothar samanaikaisesti
soitti slidekitaraa ja loi jaloin rytmiä bassorummulla ja hi-hatilla. Sen päälle hän
laittoi tamburiinin helisemään, laulaen upean karhealla, sielukkaalla äänellä.
Tim Lothar ja Peter Nande © Tiina Leino
Peter Nande käsitteli niin huuliharppua kuin harvinaista munniharppua taidolla.
Nanden vahvasta laulusta välittyi kuulijalle koko eletyn elämän kaikki vivahteet.
Lisäksi hän nosti hetkeksi esiin yksinkertaisen savipullon, joka hänen käsissään
muuntui hetkessä bassoksi! Tuntui, että he pystyivät esineellä kuin esineellä
tuomaan bluesin syvät tunteet esiin. Esityksen lopussa duo hemmotteli kuulijoita
vielä akustisella kierroksella yleisön joukkoon. Hieno ele.

Tomi Leino Sulatti sydämet

Karkkilasalista siirryttiin Ravintola Pilvenhattaraan. Siellä Tomi Leino Trio soitti
verevän keikan. Leinon kitara soi täyteläisesti ja tunnetta täynnä. Kappaleet
olivat yleisöön meneviä.

Bändin yhteenhitsautunut soitto oli hienoa kuultavaa; rytmiryhmä
Markus Duus
(kontrabasso) ja
Mikko Peltola (rummut) pitivät kompin yllä ja Tomi Leino antoi
kitaran ja laulun puhua. Leinon karisma, lavaesiintyminen ja hieno kitarointi
saivat kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin.

Leino hurmasi ja innostui näyttämään lavalla muutaman klassisen kitaratempun,
kuten niskan takaa soittamisen. Tomi osoitti olevansa kansainvälisen tason
esiintyjä. Turhaan ei huippuartisti
James Harman arvosta Leinoa yhdeksi
Euroopan parhaimmista blues-roots kitaristeista.

Hieno hetki koettiin, kun Tomi kutsui lavalle aiemmin kaikkensa antaneen laulaja-
harpisti Peter Nanden, joka esitti pari kappaletta bändin hienosti tukemana. Tomi
Leinon keikka sai talvisen tähtitaivaan syttymään ja sulattamaan räntäsateen
jähmettämät sydämet.

Sulattofestivaalin talven loppuhuipennus

Lauantaina 12. maaliskuuta Sulattofestivaalin talvi päätettiin Ravintola
Pilvenhattarassa.
Boo Boo Davis saapui herättämään paikan eloon yhdessä
kitaristi
Jan Mittendorpin ja rumpali John Gerritsen kanssa. Davis saapui lavalle
tyylikkäästi päällään punainen hattu, kengät ja solmio sekä musta puku –
viimeksi mainittuhan blues-miehellä asiaan kuuluu.
Hän otti heti konkarin tapaan kontaktin
yleisöön ja sai jokaisen mukaan
ikimuistoisen show'n tunnelmaan. Davisin
esiintymisestä ja olemuksesta paistoi
kokemus ja aitous. Hänen laulunsa ja
huuliharppunsa vei kuulijan suoraan bluesin
sydämeen. John Gerritsen asenne rumpalina
oli hienoa kuultavaa. Hänen osaava
soittonsa tuki Jan Mittendorpin ilmiömäistä
kitarointia. Mittendorp osoitti taitavuutensa
kitaristina tuomalla esitykseen samaan
aikaan myös bassokuviot baritonikitaralla.

Kuulijoille Boo Boo Davis, yksi
Mississippi-bluesin viimeisistä suurista,
tarjosi unohtumattoman kokemuksen miltei
kolmen tunnin mittaisella esityksellään,
väsymättä. Davis kävi väliajalla myös
kättelemässä ja tutustumassa yleisöönsä,
joten heidän vierailunsa Karkkilassa oli
todella kaikenkattavaa viihdettä.
Boo Boo Davis © Tiina Leino
Kamut ry:n puheenjohtaja ja festivaalin järjestäjä Ramppe Pitkänen oli yhtä
hymyä onnistuneesta viikonlopusta. "Tästä on hyvä jatkaa kohti Kamujen
päätapahtumaa, Sulattofestivaalia. Kiitän myös yhteistyöstä Ravintola
Pilvenhattaraa. Erityiskiitokset kuuluvat Kamujen hienolle ja osaavalle
vapaaehtoisryhmälle. Olin otettu niistä monista kättelyistä ja kiitoksista
onnistuneen tapahtuman järjestämisestä. Se lämmittää ja kannustaa jatkamaan."

NOORA MIINALAINEN
RAIMO PITKÄNEN

Matkailun restonomiopiskelija Noora Miinalainen suorittaa 8 kuukauden mittaisen
syventävän työharjoittelunsa Sulattofestivaalin suunnittelussa. Raimo "Ramppe" Pitkänen
on Sulattofestivaalin johtaja.

Linkki: Sulattofestivaali
Boo Boo ja Ramppe Pitkänen © Ulla Silvast

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English