BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
13.1.2011
Svenne heittäytyy souliin
Sven Zetterbergin viimeisin albumi
"Grounded in Reality" on soul-levy, joka
hipoo täydellisyyttä. Tyylikkään tuotannon
ja muusikontyön lisäksi pääosassa ovat
hyvin henkilökohtaiset tekstit.

Sven Zetterberg
on vaatimaton mies. Hän on
usein vakuuttanut, ettei osaa soittaa muuta
musiikkia kuin bluesia. Mitä nyt vähän soulia.
Ruotsalaisartistin kuudes sooloalbumi
"Grounded in Reality" kuitenkin osoittaa
soulin taittuvan mitä mainioimmin.

"Svenne" on hajottanut blues-orkesterinsa, mikä on tavallaan vapauttanut hänet
blues-termin rajoittavuudesta. Toisaalta hän ei ehkä ole halunnut sekoittaa
pitkäaikaista yhtyettään henkilökohtaisuuksiin – viimeisimmällä levyllään
Zetterberg nimittäin avautuu viimeisen päälle.

Täydellinen heittäytyminen musiikkiin, oli sitten kyseessä rokkaava blues tai
tunnustuksellinen itsetutkiskelu kuten nyt, onkin ollut aina Svennen ihailtavimpia
piirteitä.

"Grounded in Reality" tursuaa kipeitä aiheita. Välillä muistellaan menneitä hyviä
aikoja, välillä epäterveesti elettyä elämää. Pohditaan itsevarmuuden katoamista
iän myötä, oman mielen pimeämpää puolta sekä tietenkin ihmissuhde- ja
perheasioita.

"Slow Suicide" puolestaan viljelee pikimustaa huumoria. Kappale tutkailee erilaisia
tapoja päättää päivänsä oman käden kautta, mutta suosittelee vaihtoehtoista
toimintatapaa: "Don't jump off the bridge – take a cold one from the fridge"!
Soinnillisesti biisillä on levyn muista raidoista poiketen makea New Orleans -
tunnelma; hieno oivallus, kuuluvathan iloisen ja apean räikeät kontrastit
olennaisesti "Crescent Cityn" musiikkiperinteeseen.

"Heartaches and Strifes" edustaa levyn soul-materiaalia parhaimmillaan. Kappale
toimii täydellisesti: sävellys, sanoitus ja esittäminen ovat niin sopusoinnussa, että
jopa
Bobby Womack olisi siitä ylpeä. Myös avausraita "It Slipped Right Through
My Hands" on vahvaa, uskottavaa soulia asiaankuuluvine puhaltimineen ja
jousineen.

Eikä Zetterberg ole bluesiakaan täysin pois levyltä jättänyt. "Your Heart Is Just a
Frigidaire", "A Darker Side of Me" ja peräti rämeinen "A Risky Lifestyle"
muistuttavat Svennen ydinosaamisesta. "A Memory from My Happier Years" taas
pitää sisällään country-ainesta. Kappaleella Svenne esittäytyy hieman
Conway
Twittyn
tyylisenä laulajana.

"Southern Soul Agenda" (2006) oli Zetterbergin ensimmäinen varsinainen soul-
levy. Uusi kiekko kuitenkin lyö sen kepeästi laudalta. Kun koko albumi vielä on
uutta alkuperäismateriaalia, hipoo Sven Zetterbergin "Grounded in Reality"
täydellisyyttä. Edes pari keskinkertaisempaa perusballadia eivät pysty kaatamaan
vahvaa kokonaisuutta.

Sympaattinen Svenne taistelee minuutensa kanssa, mutta musiikin ystävät
varmasti rakastavat kaveria juuri sellaisena kuin hän on.

PASI TUOMINEN

Sven Zetterberg: Grounded in Reality. Border Music, 2010

Linkki: Sven Zetterbergin kotisivut
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English