BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
26.6.2012
Täällä ne kaikki taas ovat...
Teddy & The Tigersin paluulevy ”Master
Cuts” on rotevaa kuultavaa. Vaikka
edellisestä kiekosta on kosolti aikaa, tuntuu,
ettei kulttiyhtye ole kauan kuvioista poissa
ollutkaan.

Vaikka Teddy & the Tigers antoikin odotuttaa
tuoreinta studiopitkäsoittoaan kokonaiset 32
vuotta, näyttäisi ilmeisen pysyväisluontoista
sukseeta alan harrastajakunnan keskuudessa
nauttiva keravalaisryhmä jatkavan muilta osin
hyvinkin tarkalleen siitä, mihin se rock ’n’ rollia
janoavat ystävänsä aikoinaan jätti. Saman tien
julkaisuviikollaan Suomen virallisen albumilistan sijalle 15 ponkaissutta ”Master
Cuts” -levyä voitaneen kutsua työvoitoksi, jonka hedelmistä studioiden uumenissa
vuodenvaihteen 2011–12 tiiviisti viettäneen tiikeripataljoonan on nyt syytä sekä
nauttia että hieman rehennelläkin.

Sinkkulohkaisuna jo aiemmin julkisuuteen onnistuneesti vuotaneen ”Number
Onen” ohella uutuusäänitteen raidoista etenkin ”Broken Heart” on saanut
osakseen myös juurimusiikkiartisteille harvemmin suotavaa valtakunnallista
radiosoittoa. Ensimmäisen kerran Teddy ja kumppanit opettivat mollisointuisen
The Moonlighters -klassikon suomalaiselle rockabilly-nuorisolle jo vuoden 1979 LP:
llään ”Tiger Tracks”. Päivitetty luenta puolustaa silti komeasti paikkaansa, ei
vähiten sekä originaalin Tigers-hengen soittoonsa tyylikkäästi sulauttaneen että
sitä myös maltillisesti modernisoineen yhtyeen täydennysjäsenen, parin vuoden
ajan kokoonpanon pääsääntöisenä soolokitaristina vaikuttaneen
Ykä ”George
Plummer” Putkisen
ansiosta.

Yhtään vähäpätöisempää jälkeä ei saa aikaiseksi myöskään levyn varsinaisen
vierailijaryhmän keulilla musisoiva veteraanipuhaltaja
Pentti Lahti maukkaine
foniosuuksineen
Jimmy Lloydin vauhtipalalla ”I Got A Rocket In My Pocket” sekä
jo tätä nykyä Keravan uudeksi kansanlauluksi tituleeratulla ja albumin kappaleista
ainoalla
Aikka Hakalan omiin nimiin kreditoidulla ”Crazy Sherwood Shakella”.
Viimeksi mainittu muistuttaa toki läheisesti Tigersienkin kertaalleen levyttämää
Gene Summers -bravuuria ”Alabama Shake”, mutta kyllähän sitä
musiikkimaailmassa ollaan ennenkin kaverin laarilta hyväksi todettuja aineksia
lainailtu. Albumin 'virallisena' Summers-coverina kuullaan toinen mainio
vanhemman rock ’n’ roll -koulukunnan rutistus ”Gotta Lotta That”.

Hakalan vanha bändikollega
Rock-Ola tarjoaa puolestaan oivaa tausta- ja
duettolaulutukea
Dorsey Burnetten historian hämärissä Ricky Nelsonille
kirjoittamalla ”Hey Pretty Baby” -kappaleella, hienokseltaan täyteraidan asemaan
jäävällä
Chuck Berry -jammailulla ”Sweet Little Rock And Roller” sekä muun
muassa
Roy Orbisonin hitin arvoisesti aiemmin levyttämällä, pirteään western
swing -kuosiin puetulla
Frankie Miller -kappaleella ”Heartbreak Radio”.

Vaikuttavimmillaan 2010-luvun Teddy & the Tigers kuitenkin esittäytyy – ehkä jopa
hieman yllättäen – Hakalan
Lonestars/Falcons -aikakautta vahvasti
heijastelevalla
Mac Curtis -raidalla ”Turn Away From Me”, samoin melko suoraan
solistin 80-lukuisen
Bad Sign -bändin äänimaisemiin kurkistavalla Billy Burnette -
numerolla ”Didn’t Start Livin’”. Sangen rotevaa kuultavaa on myös
The
Ventures/Link Wray
-sävyjä sekoitteleva surf-instrumentaali ”Tiger Boogie”,
jonka nuottitaiteilusta ottaa vastuun levyn tuottajanakin timanttista jälkeä
aikaansaanut
Olli Haavisto.

Kaiken kaikkiaan onnistunut väliintulo kulttiyhtyeeltä, joka ei loppujen lopuksi niin
pitkään ole poissa kuvioista ollutkaan. Täällä ne kaikki siis nyt taas ovat –
Raittisen Jussin jo 35 vuotta sitten Suosikki-lehden artikkeliinsa kirjoittamia
totuuksia siteeraten – sekä Raapiva Svengi, Sherwood Shake että Teddy and the
Tigers!

PETE HOPPULA


Teddy & The Tigers: Master Cuts. Bluelight Records, 2012

Aikka Hakala (laulu ja kitara), Ykä Putkinen (kitara), Pale Martikainen (rummut), AP
Niemi (basso)

Vierailijat: Olli Haavisto (kitara), Janne Haavisto (lyömäsoittimet), Pentti Lahti
(saksofoni), Olli "Rock Ola" Pihlajamaa (taustalaulu), Markus Raivio (taustalaulu)

Tuottaja: Olli Haavisto


Linkit:
Teddy & The Tigers, Bluelight Records

Levyarvio on julkaistu alun perin Blues News -lehden numerossa 2/2012.
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2012
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English