Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© 2007 Blues-Finland.com
Thorbjörn Risager haastattelussa

10.12.2007

"Tiennäyttäjäni ovat Ray Charles ja B.B. King", Saariselän Tunturibluesin pääesiintyjäksi saapuva tanskalaisartisti kertoo. Risager arvostaa pohjoismaista mentaliteettia ja blues-elämää.

Ensi tammikuun Tunturibluesin pääesiintyjä
Thorbjörn Risager kuuluu blues-artistien nuoreen polveen. Ura on kehittynyt nopeasti parin viime vuoden aikana, mutta tanskalainen tietää, ettei paikalleen sovi jäädä. Thorbjörn tiedostaa rytmimusiikin eri haarat. Se kuuluu myös levyltä "Here I Am", joka ilmestyi hiljattain. "Kyllä, viimeisimmällä levylläni on enemmän soulin makua kuin aikaisemmilla", hän vahvistaa Blues-Finland.comin haastattelussa.
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
Blues-lahjavinkkejä!
Vuonna 1971 syntynyt Risager löysi musiikin legendojen kautta. "Ray Charles ja B.B. King olivat minulle tiennäyttäjiä. Heidän myötään jäin koukkuun musiikkiin ja samalla bluesiin. Mitä laulamiseen tulee, nuo kaksi kaveria ovat mielestäni kaikkien muiden yläpuolella."

Pohjoismainen blues-elämä tunnetaan vireydestään, mutta Tanska on jäänyt jollain tavoin kuolleeseen kulmaan. Samaa mieltä on Risager. Hänen mukaansa maassa on kourallinen hyviä bändejä ja artisteja, mutta keikkojen saaminen on kiven takana. Näin ollen Tanskan blues-skenessä ei liiemmin tapahdu. Djurs Bluesland -festivaali on kuitenkin valopilkku: ensi huhtikuussa kymmenettä kertaa järjestettävään tapahtumaan on tulossa esiintymään muiden muassa
Rod Piazza & The Mighty Flyers.

"Blues ei vain yksikertaisesti ole niin suosittua kuin muissa Pohjoismaissa", Risager arvioi. "Myöskään valtamedia ei huomioi bluesia – se on lähes täydessä pimennossa. Suurimmalla osalla nuoremmasta väestä ei ole hajuakaan bluesista, koska musiikkia ei ole koskaan esitelty heille laajassa mittakaavassa."

Pohjoismainen identiteetti

Suomi on tullut Thorbjörnille kohtuullisen tutuksi. Hän kiersi maassamme alkuvuodesta
Blue 7 -yhtyeensä kanssa ja osallistui kesällä myös Puistobluesin yhteydessä pidettyyn blues-sävellyskilpailuun. Tanskalainen kiittelee Suomea sen kauneudesta ja ihmisiä ystävällisyydestä. Puistoblues-kilpa puolestaan ei ollut yhtä mieluinen tapaus. "Suoraan sanottuna se oli pääosin huono kokemus. Kun pääsee finaaliin asti, on ainakin minun mielestäni otettava vain voitto tavoitteeksi. Mutta kilpailu itsessään oli reilu: kaikki tunsivat säännöt ja osanottajat olivat loistavia. Julkisuusarvon takia osallistuminen oli kuitenkin hyvä juttu", Risager summaa.

Risager oli biisillään "Hold on" kisan kolmonen. Voiton vei kanadalainen
Layla Zoe ja kappale "Someday".

Suomessa viihtymistä lisää se, että Thorbjörn tuntee itsensä enemmän pohjoismaalaiseksi kuin eurooppalaiseksi. Hän mieltää yleisen mentaliteetin hyvin samankaltaiseksi Tanskassa, Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. "On eri asia matkustaa Tanskasta etelään. Pohjoismaalaisten kanssa on paljon helpompi kommunikoida."

Risager myöntää omaavansa kehnot tiedot suomalaisista blues-artisteista. Laatuajan vietto tyttöystävän kanssa ja esimerkiksi kokkaus ovat nimittäin lähempänä sydäntä vapaa-ajalla. "En oikeastaan kuuntele paljoakaan musiikkia. Kaikki työaikani kuluu musiikin parissa: harjoitellen, esiintyen ja ajoittain myös opettaen. Niinpä muulla ajalla tahdon nauttia asioista, joilla ei ole mitään tekemistä musiikin kanssa", Tanskan parhaaksi blues-artistiksi kaksi vuotta sitten valittu laulaja-kitaristi päättää.

PASI TUOMINEN

- - - - -

Tunturiblues järjestetään Saariselän Tunturihotellissa ja Kaunispään Huipulla 25 - 26. tammikuuta 2008. Muita akteja ovat muiden muassa Eero Raittisen kokoama Woodstock Showcase sekä Willie and the Wolves. Katso lisää tapahtuman
infosivulta.

Linkit:
Tunturiblues, Thorbjörn Risager
Tanskan blues-maisemassa ei liiemmin tapahdu, mutta Thorbjörn Risager luottaa muihin Pohjoismaihin. (c) www.risager.info