LEVYARVIO
 
 
4.1.2017
 
Deltan turvetta tanskalaisjalostuksella
Tim Lotharin ja Holger "HoBo" Daubin yhteisalbumi "Blues from the North"
putkahti esiin kolmen vuoden kypsyttelyn jälkeen. Nautittava soittaminen ja
pysäyttävät tekstit takaavat hyvän kuuntelukokemuksen.

Tim Lotharin
ja Holger Daubin duotaltioinnit juontavat vuoteen 2013.
Tanskalaisen Lotharin ja saksalaisen "HoBo" Daubin yhteinen levy konkretisoitui
kuitenkin vasta vuonna 2016. Toteutuneesta albumista tuli
Eero Raittisen
klassikkolevyn kaima, "Blues from the North".
Klisee "hyvää kannattaa odottaa" napsahtaa
nyt täysin kohdalleen. Yleisö saa
kuultavakseen kompaktin yhdeksän kappaleen
setin juurimusiikkia hienoilla soundeilla. Delta-
bluesista pontimensa saanut musiikki kattaa
valtaosan albumista.

Tim Lothar teki pitkään uraa rumpalina.
Suomessa valppaimmat saivat tietää hänestä
kuitenkin vasta vuonna 2006 ensimmäisen
soololevyn myötä. Pari vuotta myöhemmin
hänet saatiin jo Suomeenkin ihmeteltäväksi –
kirjaimellisesti. Siihen aikaan hänellä oli takana
vasta muutamia vuosia kitaristina, ja monet
maamme ammattilaisetkin seurasivat hänen
soittoaan haavi auki.
Kitaraan tarttumisella on hauska tausta. "Ensi kertaa Robert Johnsonia kuultuani
mietin, ketkähän tuolla biisillä soittaneet kaksi kitaristia ovat", Lothar virnisti
Blues-Finland.comille ensimmäisellä konserttimatkallaan Suomeen.

Blues-Finland.comin kanssa yhteistyössä
Tunturiblues 2017, Saariselkä     Charlie Musselwhite Suomessa 2017

Bluesartistina soolo- ja duoesiintyminen on Lotharin juttu. Bändimeininkiä ei ole
tarjolla myöskään levyllä "Blues from the North". Lothar ja Daub käyvät ensin
mainitun tekemien kappaleiden kimppuun kahteen pekkaan. Vain laulu, kitara ja
huuliharppu: yksinkertainen on kaunista, todellakin.

Vahvoja Delta-tyylin kappaleita on tarjolla useita ("Papa Told Me", "See What You
Have Become"). Erilaista säväystä tuikkaavat rag-vaikutteinen "Baby Blue" ja
boogieta uhkuva "Loneliness". Vaikka kappaleen nimi on "Easy Baby", iisiä ei ole
näköpiirissä, vaan Lothar ja Daub päästävät kaiken tenhovoimansa täyteen
roihuun. Biisin "Katrina" jylhä monotonisuus takoo hellittämättömästi kuin
loppumaton sade New Orleansin yllä vuonna 2005.

Teksteissä liikutaan bluesille ominaisilla alueilla: on kovia kokemuksia
yksinäisyydestä luonnonkatastrofeihin. Iholle tulee erityisesti avausbiisi "Papa
Told Me", joka kumpuaa mitä ilmeisimmin kertojan kiitollisesta ja ihailevasta
isäsuhteesta.

Rumpalitausta kuuluu Lotharin soittamisen mahtavassa rytmisyydessä.
Perkussiivista vaikutelmaa täydentävät jouhevat riffit ja herkulliset pikkukujeet.
Lauluääni ja äänentuotto ovat kypsyneet huomattavasti (varsinkin, kun
ajattelee, että äänitykset ovat yli kolmen vuoden takaa), ja tekeminen on
luontevaa. Lothar tykkää käyttää laulussaan vibratoa. Se onkin oivallinen
tehokeino. Jotkut kuulijat ovat tosin vibratolle vähän allergisia, joten sen
säästeliäämpi viljely voisi olla paikallaan.

Daubin huuliharppua sen sijaan annostellaan miltei optimaalisesti. "HoBo" ei
tuuttaa Mississipin saksofoniaan joka paikkaan, vaan sen rooli on soinnin
täydentäminen hienovaraisen harkituin fillein. Toki vähän soolotilaakin irtoaa, ja
ihan syystä.

Vaikka on lapsellista kutsua Tim Lotharia Tanskan Robert Johnsoniksi, ei
tilaisuutta voi jättää käyttämättä hyväksi. Ovathan molemmat Deltan turpeesta
musiikkinsa uuttaneita virtuooseja, jotka putkahtivat suuren yleisön
tietoisuuteen kuin tyhjästä ja suorastaan noituivat yleisönsä. Vain nipun
levytettyjä biisejä jälkeensä jättänyt ja kuin pieru Saharaan haihtunut Johnson
on hahmoista toki "hieman" myyttisempi. Tim Lothar on sen sijaan yhä täyttä
luuta, lihaa ja verta; nauttikaamme siis täysin rinnoin hänen tekemisistään tässä
ja nyt. Maan päällä ollaan vain käymässä, mutta kiitos levyjen kuten "Blues from
the North", etevimmät jättävät sentään visiitistään tuntuvat todisteet.

PASI TUOMINEN


Tim Lothar & Holger HoBo Daub: Blues from the North, 2016

Tim Lothar (kitara, laulu), Holger HoBo Daub (huuliharppu)


Linkit:
Tim Lothar, Holger Daub
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA