Vaikka Woods on sahannut kuusikielistään ammatikseen jo 25 vuotta, hänen
nimensä herättää intohimoja harvassa. Pennsylvanian mies on tehnyt uraa
suurelta yleisöltä salassa muun muassa The Mountain Jam Band -nimisessä
orkesterissa – The Allman Brotherisin hengessä tehtyyn musiikkiin myötävaikutti
Woodsin silloinen majailu Georgian osavaltion Maconissa.
Viitisen vuotta sitten urassa ja elämässä tapahtui käänne, kun Tim Woods tapasi
joukon historiallisia blues-miehiä David "Honeyboy" Edwardsista lähtien.
Muusikot tulivat keskenään hyvin juttuun. Seurasi kuuden kuukauden mittainen
studioyhteistyö, jonka tulos "The Blues Sessions" on. Levy on myös Woodsin uran
ensimmäinen varsinainen soololevy.
Chicagossa, Atlantassa, Savannah'ssa ja Clarksdalessa taltioiduissa sessioissa
soittivat muiden muassa Edwards, Big Jack Johnson, John Primer ja Bob
Stroger.
Nimekkään orkesterin läsnäolo ja ohjelmiston koostuminen blues-klassikoista tuo
melkoisesti tribuuttilevyn leimaa. Hätä ei ole kuitenkaan tämän näköinen; Tim
Woods ja toinen tuottaja (Earwig Musicin nokkamies) Michael Frank ovat saaneet
vanhoihin kappaleisiin runsaasti uusia ulottuvuuksia.
Jopa Willie Dixonin lukemattomia kertoja versioitu "Spoonful" kuulostaa tuoreelta
vetävässä, akustisessa asussaan. Toinen Dixon-standardi "Built for Comfort"
funkaa kuin hirvi. Woodsin ja Big Jack Johnsonin kitara-akseli soittaa yhteen
loistavasti, ja Allen Batts panee parastaan uruissa. "It Don't Make Sense You
Can't Make Peace" -biisiin puolestaan Joe Cravenin viulu tuo peräti aavemaisen
tunnelman.
Honeyboyn biisit on äänitetty tiiviillä, korkeintaan neljän miehen kokoonpanoilla.
Erityisen makea on "Wind Howlin' Blues". Eric Nodenin huuliharppu on mannaa.
Suomessakin usein nähty rumpali Kenny "Beedy Eyes" Smith näyttää Honeyboy-
raidoilla, kuinka kannuilla tuodaan pienimuotoiseen ilmaisuun sävyjä viemättä silti
pääroolia.
Lisäksi levyn onnistumisiin kuuluvat kansansävelmä "Deep Ellum Blues", joka on
toteutettu menevällä akustisella otteella, sekä Willie Dixonin (jälleen) "Do the Do".
Jälkimmäisen herkkuja ovat John Primerin kitarabreikit.
Tim Woods osoittaa omaavansa sekä muusikontaitoja että vahvan näkemyksen.
Hän pystyy loistavine soittokavereineen puhaltamaan vanhoihin biiseihin uusia
tuulia. Kitaristina hän on näppärä, eikä sorru tilutuksiin. Myös laulusolistin
tehtävät luonnistuvat, joskin ajoittain tulkinnassa on hieman puristamisen makua.
"The Blues Sessions" on mainio alku Woodsin soolouralle. Näytön paikka on silti
edessä: kynä kauniiseen käteen ja omat biisit peliin seuraavalle levylle -
arvioidaan asiaa sitten uudelleen.
PASI TUOMINEN
Tim Woods: The Blues Sessions. Tim Woods / Earwig Music, 2010
Tim Woods (laulu, kitara), Honeyboy Edwards (kitara, laulu), Big Jack Johnson
(kitara), John Primer (kitara), Bob Stroger (basso), Allen Batts (koskettimet), Joe
Craven (lyömäsoittimet, viulu), Michael Frank (huuliharppu), Shannon Hoover
(basso), Aaron Moore (piano), Eric Noden (kitara, huuliharppu), Bobby Lee
Rodgers (kitara), Jeff Sipe (rummut), Kenny Smith (rummut), Ike Stubblefield
(koskettimet), Lee Williams (rummut), Terry Williams (basso)
Tuottajat: Tim Woods ja Michael Frank
Linkit: Tim Woods, Earwig Music, Blind Raccoon
|
