BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
9.1.2014
Timo Lassyn vallatonta
soul-jazzia
Albumi "Live with Lassy" taltioi ja välittää
lähes hurmahenkisen konserttitunnelman
vahvasti. Yleisö elää väkevästi orkesterin
tunnoissa mukana.

Tenoristi Timo Lassy on eturivin jazzmuusikko,
mutta hän on paljon muutakin: säveltäjä,
bändiliideri ja uusien lähestymistapojen
kokeilija.
Timo Lassy Bandin vahva panos We
Jazz 2013:ssa oli yksi tasokkaan juhlan
kohokohtia.

Albumi "Live with Lassy" esiintuo maestron ja yhtyeen vahvaa osaamista rhythm
& bluesin ja soul-jazzin parissa. Musiikki on YLE:n konserteista tuttua musisointia,
jota ei välillä aivan suomalaiseksi uskoisikaan. Yhtyeen oivallinen perkussionisti
Abdissa "Mamba" Assefa (tuttu myös Honey B & T-Bonesista) ansioituu
livealbumin taltioimisessa.

Kuuntelin levyltä tehtyä promo-CD -formaattia, joka on pidäkkeettömän hyvä.
Varsinainen tallennusmuoto on vinyyli, mikä on sointikuvan kannalta miellyttävä
tae pehmeästä soundista. Vinyyli lienee tarkoituksellinen reminisenssi soul-jazzin
kultavuosiin 1960-luvulta alkaen. Soul- jazz on osa jazzin luonnonmukaista
kehitysprosessia, jossa innoitetta alettiin hakea soulista, rhythm and bluesista,
USA:n mustan väestön hengellisestä musiikista ja bluesista.

Muiden muassa
David Sanborn ja Maceo Parker ovat vaikuttaneet
alttosaksofonin suosioon soul-jazzin puhaltimena, mutta tenori toimii komeasti –
kuten Timon rouhea ja rytmisesti täsmällinen esitys todistaa.
Instrumentaaliyhtyeeksi bändin konsertti sytyttää ihmeellisen riehaannuksen. Voi
vain kuvitella, mitä uskomaton "jazzmama"
Jo Stance (Johanna Försti) olisi
saanut aikaan. Jos YLE:n yleisö kävi nyt kuumana, paikka olisi epäilemättä Jon
johdolla palanut poroksi. Timon ensemblehän on tässä suhteessa jo väläyttänyt
vakuuttavasti voimaansa.

"Live with Lassy" taltioi ja välittää ajoin jo lähes hurmahenkisen tunnelman
vahvasti; yleisö elää väkevästi tunnoissa mukana. Jazzkonserteissa olemme
yleensä mukautuneet kuuntelevaan yleisöön. Timo Lassyn R 'n B -keikoilla käy
toisin; yleisö alkaa käydä kuumana. Ehkä amerikkalaisten gospel-
hurmoshenkisyys jää vielä jonkin matkan päähän, mutta meikäläisittäin
harvinaisen innostuksen aallon bändi sytyttää.

Toistonomaisuutta ja ajoittain aavistuksenomaista juuttuneisuuttakin on
sooloissa hieman liikaa. Livetilanteessa sitä tuskin edes huomaa, mutta
levykuuntelija on eri asemassa. Tämä ei ole niinkään Timon ongelma. Pariin
otteeseen lanka on innostuksen huumassa kadota häneltäkin. Enemmän
kysymys tulee Wurlitzer-sähköpianosoolojen ja riffien yhteydessä esiin.

Giorgios Kontrafouris tekee hyvää työtä, mutta ”Wurly” on kuin
”elektromekaaninen cembalo”. Pikanttina mausteena hyvä, mutta koko illan
konsertti ei oikein toimi. Soul-jazzin praksikseen kuuluisivat oleellisesti Hammond-
urut (tai Fender Rhodes ainakin pitäisi olla). Tosin on sanottava, että We Jazz
2013 -keikallaan joulukuussa Giorgios ylsi hyvin innostavaan panokseen ja
monikerroksisiin soundeihin.
.

Suurin osa tulevan vinyylin kappaleista on "In with Lassy" -cd:ltä, vaikkakin
pidempinä versioina. Välillä innostutaan jammailemaan
Sonny Bonon "The Beat
Goes on", ja laulatetaan yleisöäkin sen sanoin – tosin pääsi unohtumaan
asianmukainen maininta levykannessa tästä biisistä.

Teppo Mäkynen lyö soulia ja rytmibluesia jazztyyliin. Virvelilyönti saisi olla tässä
konseptissa jämäkämpi, mutta mainio yhteistyö Assefan ja basisti
Antti Lötjösen
kanssa rullaa hyvin, ja svengi syntyy vaivatta. Mäkynen on kirjoittanut levylle
tarttuvan melodian "Shootin’ Dice".

Vanhakantaisella tekniikalla taltioidun keikan sointi on asianmukaisella tavalla
karhea ja tallennettu tunnelma vallaton. Yhtye lämpenee ajoin tosi kiihkeään
soittoon, ja kappaleiden pituudet venyvät ehkä hieman pitkiksi – levykuuntelijan
on hiukan vaikea tavoittaa fiilistä. Täyteläinen versio jazz-standardista "Just One
of Those Things" on uutena tulkintana innostava.

Timo Lassy Bandin livekuntoa voi tarkastella myös tuoreella Boiler Room -
videonauhoituksella, joka on kuvattu Flow Festivalilla ja joka esittää bändin tiiviin
40-minuuttisen setin. Keikka löytyy
tästä.

"Live With Lassy" julkaistaan gatefold-kantisena rajoitettuna
tuplavinyylipainoksena, jossa mukana tulee levyn materiaalin sisältävä CD. Levy
on kiinnostava ajankuva, soul-jazz-tribuutti – jo sellaisena suomalaiselle
afroamerikkalaisperäisen musiikin ystävälle ”must”, pakko hankkia.

ANTTI SUVANTO


Timo Lassy Band: Live with Lassy. Schema, 2013

Timo Lassy (tenorisaksofoni), Giorgios Kontrafouris (Wurlitzer), Antti Lötjönen
(basso), Teppo Mäkynen (rummut), Abdissa Assefa (lyömäsoittimet)

Lue myös
raportti We Jazz -festivaalilta

Linkki: Timo Lassy
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2014
.
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English