Blues-Finland.com - Tinner Hill Blues Festival 2012 - Falls Church, Virginia

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

11.6.2012 Kuvagalleria

Ironing Board Sam

Silityslautamies näytti suvelle suuntaa
Ironing Board Sam oli ykköstähti Tinner Hill Blues Festivalilla Virginiassa. Pat
"Mother Blues" Cohen osoitti mimmivoimaa. Kanadalainen duo Braithwaite &
Whiteley oli kiva yllätys.

Virginian osavaltion Falls Churchissa vuosittain pidettävä Tinner Hill Blues Festival
järjestettiin tällä kertaa alaotsikolla "John Jackson Blues Festival". Tapahtuma
kunnioittaa näin Jacksonia (1924 - 2002), joka oli seudun ikioma Piedmont-tyylin
sankari.

Kunniaa nätissä, helteen paahtamassa Cherry Hill -puistossa sai myös Chuck
Brown: erityisesti USA:n pääkaupunkiseudulla vaikuttanut muusikko ja show-
mies poistui keskuudestamme toukokuussa. Roudaustauot tuli käytettyä hyväksi
monen bändin pääkonsertissa, kun pienkokoonpanot esittivät Brownin kappaleita
välineistön vaihtamisen ohessa.

Tinner Hill Blues Festivalin pääesiintyjäksi oli kiinnitetty Music Maker Blues Revue.
Revyyn solisteina esiintyivät Ironing Board Sam, Pat "Mother Blues" Cohen ja
Big Ron Hunter.

Music Maker -säätiö, jonka päämaja on Pohjois-Carolinassa, on Yhdysvaltain
etelän merkittävimpiä alan toimijoita. Pulju toimii paitsi keikkajärjestäjänä ja levy-
yhtiönä myös tukee artistejaan arjen haasteissa – toimeentulo ja jokapäiväinen
leipä kun eivät ole itsestään selviä asioita. Klassikkoartisti Taj Mahal on Music
Makerin tärkeimpiä tukijoita. Hän on muun muassa rahoittanut säätiön toimintaa
ja esiintynyt blues-revyissä.

Music Makerin perheeseen kuuluu ja on kuulunut koko liuta artisteja, joista
merkittävä osa edustaa USA:n etelävaltioiden afroamerikkalaista väestönosaa.
Tunnettuja nimiä säätiön katraassa ovat esimerkiksi Little Freddie King, Robert
Belfour, viime vuonna menehtynyt pianistilegenda Pinetop Perkins sekä Etta
Baker (1913 - 2006).

Mutta minne katosi beibi?

Elävässä tilanteessa varsinaiseksi epeliksi osoittautui Ironing Board Sam. Samia
oli tuskin ehditty kuuluttaa lavalle, kun itse valmistamaansa kultapukuun
sonnustautunut herra oli jo sännännyt sähköpianon ääreen sulosäveliä
irrottelemaan.

Esiintyminen oli värikäs kuin itse miehen historia. Ironing Board Sam (Sammie
Moore) – joka sai liikanimensä käytettyään uransa varhaisessa vaiheessa
silityslautaa pianonsa jalustana – on ehtinyt muun muassa heittää keikkoja
veden alla sekä toimia elävänä jukeboksina ja keksijänä!

Sam on kunnon blues-mies. Suurta taiteilijaa hänestä ei saa tekemälläkään,
mutta intoa ja tunteen paloa on senkin edestä. Pianon soittoa ja laulua
värittävät villi liikehdintä ja naurunremakat. Settinsä loppupuolella
silityslautaheppu singahti lavaa ympäröivälle nurmikentälle "beibiään etsimään".
Sam, 72, laukkasi yleisön joukossa kuin nuori varsa.

Ironing Board Sam on ahkera biisinikkari, ja uusi levy onkin tekeillä. Vanha
suosikkibiisi "Cherry Pie" sai Tinner Hill Blues Festivalin väen laulamaan mukana.
Jimmy Reed kuuluu Samin esikuviin. Nyt kuultiin (vähän liian usein coveroitu)
standardi "Baby What You Want Me to Do".

Vaatimattomasti nimetty albumi "Ninth Wonder of the World of Music" (1967)
herätti jonkin verran huomiota, mutta Ironing Board Sam on yksi bluesin suurista
tuntemattomista. Hänenlaisensa puolihullu yleisön villitsijä ansaitsisi enemmän
huomiota – kuin Ray Charles, Professor Longhair ja Esa Pakarinen yhdessä
paketissa!

Ja sitten katosivat soundit

Näyttävä rouva Pat Cohen ylpeili Pirkko Liinamaan haastavalla, sinisellä
hiuskuontalolla. Hän näytti heti lavalle tullessaan kuka on kuka: "You can have
my husband, but please don't mess with my man"...

"Mother Bluesin" lisäksi Cohen tottelee lempinimeä "Queen of Bourbon Street".
Palkeita ja asennetta totisesti riittää ainakin haastajaksi New Orleansin
kuuluisan musiikkikadun kuningattaren titteliin. Monen muun tavoin Pat joutui
tosin muuttamaan New Orleansista, kun Katrina-hurrikaani tuhosi hänen kotinsa.

Kolme vuosikymmentä uraa tehnyt Pat Cohen laulaa enimmäkseen idoleittensa
tunnetuksi tekemiä sävelmiä: "At Last" (Etta James), "I'll Take You There" (Mavis
Staples), "Wang Dang Doodle" (Koko Taylor) ja niin edelleen. Keuhkoja repivän
blues-shouttaamisen ohella kuullaan hienoja balladeja; Patin ja kitaristi Selwyn
Cooperin duona vetämä slovari olikin Tinner Hill Blues Festivalin makeimpia hetkiä.

Myös Big Ron Hunter kantaa hauskaa lempinimeä. Big Ron kutsuttiin keskilattialle
iskulauseella "The Happiest Blues Man". Sympaattinen herrasmies tulkitsee
etupäässä omia sävellyksiään, jotka pohjaavat miltei aina hänen omiin
kokemuksiinsa ja läheisiinsä. Hyvin sähköisessä pääkonsertissa hänen akustinen
kitaransa oli ilahduttava poikkeus.

Kitaristi Selwyn Cooperilta oli palaa pinna, kun hänen kitaravahvistimestaan
katosi ääni kesken Ironing Board Samin setin. Mitäs pienistä: vauhtiin päästyään
Cooper irrotteli kitaroistaan soolot ja riffit kertakaikkisen maittavasti. Muun
muassa zydeco-suuruuksien (Buckwheat Zydeco, Clifton Chenier) kanssa
soittaneen Cooperin omasta tuotannosta kannattaa tsekata albumi "S.V.C.
Sound Magic" (2007).

Hands free -huuliharppu

Tinner Hill Blues Festivalin iloinen yllätys oli kanadalainen kaksikko Diana
Braithwaite ja Chris Whiteley. Duon levytetty materiaali on (pitkälti
vaatimattoman tuotannollisen panoksen takia) melko heppoista, mutta
kontrabasistin ja rumpalin säestäminä he ylsivät peräti erinomaiseen osuuteen.
.

Diana Braithwaite. Lisää kuvia galleriassa.

Herttaisen oloinen Diana laulaa lämpöisesti. Whiteleyn hommissa on
pelimannimeininkiä. Kitaristi hoitelee myös huuliharppua ja trumpettia. Tällä
kertaa nähtiin harputtelua "hands freenä" hieman Sonny Boy Williamsonin
tyyliin. Braithwaite & Whiteley päätti settinsä riemukkaasti. Whiteley soitti
yksikätisesti trumpettia ja otti vasemmalla kädellä otteet kitarasta, Braithwaite
lauloi ja rämpytti Whiteleyn kitaran kieliä!

Braithwaite & Whiteley soittaa paljon covereita (St James Infirmary Blues, It Hurts
Me Too). Kaksikko voisi luottaa enemmän omaan materiaaliinsa, siksi hyviä
näyttöjä heidän omista kappaleistaan saatiin.

Muutamasatapäinen yleisö yltyi eniten liikkeeseen, kun lavalla oli bilebändi Kelly
Bell Band. Nokkamies Bell, jonka työnkuvaan kuuluvat laulu, conga-rummut ja
komeiden hiuspalmikoiden heiluttelu, joutui kuitenkin komentamaan yleisöä
moneen kertaan, ennen kuin lavanedusta täyttyi enemmän tai vähemmän
spontaaneista kehonsa vääntelijöistä.

Kelly Bell Bandin ikioma genre on "Phat Blues Music". Bell vakuutti moneen
kertaan, ettei bändi soita lainabiisejä. Ei tosiaan, ainakaan kokonaan: pätkät
monia klassikoita sen sijaan soitettiin omien biisien sekaan ujutettuina.
Orkesterilla on musiikillisesti kovin vähän annettavaa. Hyvän bilemeiningin se saa
silti aikaiseksi.

Kelly Bell Band on valittu parhaaksi blues-bändiksi lukuisia kertoja Billie Holidayn
kotikaupungissa Baltimoressa. Ansiolistaan kuuluu sekin, että bändi on alunperin
kasattu itsensä Bo Diddleyn taustaryhmäksi.

Tinner Hill Blues Festival oli merkittävä tapahtuma noin 12 000 asukkaan Falls
Churchissa. Pääkonsertin lisäksi järjestettiin kolmen päivän aikana klubikeikkoja,
ilmaiskonsertteja, keskustelupaneeleja ja työpajoja. Peräti 44 eri tahoa osallistui
organisointiin – merkittävimpinä Tinner Hill Heritage Foundation ja Falls Churchin
kaupunki.

Festivaali oli hyvin järjestetty, ruokaa ja juomaa riitti ja isolla nurmikentällä saivat
ajan kulumaan lapsetkin. Mukavan lämminhenkisessä tapahtumassa viihtyi. Sen
kaltaisia, paikallisia kekkereitä totisesti riittää, joten kovin kaukaa ei kuitenkaan
kannattane Tinner Hill Blues Festivalille matkata.

PASI TUOMINEN
Falls Church, Virginia

Kuvagalleria

Linkit: Tinner Hill Blues Festival, Music Maker Relief Foundation, Braithwaite &
Whiteley, Kellly Bell Band, Falls Church

.

Jaa juttu profiilissasi: |