LEVYARVIO
|
| |
|
|
Tinsley Ellis voittoputkessa
Uusin levy ”Winning Hand” on klassikko jo syntyessään. Albumi uhkuu
vetoavaa tyylikirjoa ja täysipainoista musiikkia.
|
22.2.2018
Tinsley Ellisin uusin soololevy ”Winning
Hand” keräsi superlatiivien suitsutusta jo
ennen virallista julkaisuaan. Hehkutus on
aivan aiheellista, sillä Alligator Recordsin
julkaisema ”Winning Hand” on todellakin
ensiluokkainen kitaralevy.
Eittämättömän musikaalinen William Tinsley
Ellis Jr (s. 1957, Atlanta, Georgia), tutustui
bluesiin 1960-luvulla takaoven kautta,
brittibluesin vanavedessä. Soittohaluiselle
nuorelle miehelle B.B. Kingin tapaaminen oli
käännekohta. Howlin’ Wolfin ja Muddy
Watersin kaltaisten bluessuuruuksien
näkeminen vahvisti hänen päätöstään
omistaa elämänsä kitaralle.
Ellisin rehellinen blues iskee suoraan
sisimpään ilman välikäsiä. Hänen musiikkinsa
on helposti sulavaa, muttei kuitenkaan
yksinkertaista. Hänen pyrkimyksenään on
soittaa tyylillisesti idoleidensa B.B. Kingin ja
Billy Gibbonsin väliltä. Hän on tässä
pyrinnössään onnistunut.
|
|
Kappaleet ovat yhtä lukuun ottamatta Ellisin käsialaa. Laulut ovat
henkilökohtaisia ja ne tavoittavat kuulijan sekä järjen että tunteen tasolla. Ellisin
lauluääni on vuosien varrella vaan kypsynyt. Välillä hänen tulkintansa on
kuiskaavan herkkää, toisin paikoin reippaan railakasta. Levyn ”Winning Hand”
vahvuudet löytyvät kuitenkin erityisesti balladipuolelta. Kaihoisa nostalgia tuntuu
olevan Ellisin ikäkaudelle tyypillistä.
Huolettomia rokkikappaleita on pudoteltu joukkoon kuin malliksi; käyhän se
meiltä vielä tämäkin!
Ellis on omistanut levyn hiljattain edesmenneelle isälleen William Ellis seniorille,
joka ei ollut ammatiltaan muusikko vaan lakimies. Albumi onkin hänelle upea
kunnianosoitus.
|
Yhteistyössä
Wentus Blues Band: "Throwback" Grand Blues Festival 2018, Lahti
Ismo Haavisto: "The Blues Has Chosen Me"
Sleepwellers: "Let It Happen"
.
|
”Winning Hand” on kitaraharrastajan toivelevy. Laulujen krediiteissä mainitaan
ainoastaan kitaran merkki ja malli, ei muuta. Kyseinen albumi esittelee useita
Ellisin omistamia ja huolella hoitamia vintage-kitaroita aina vuoden 1959 Fender
Stratocasterista vuoden 2000 Gibson Les Paul Standardiin. Levyn sisäkannessa
muistorikkaat lankut poseeraavat telineissään perhekuvassa.
Mitäpä solisti olisi ilman taustatukea? Kosketinsoittaja Kevin McKendree toimi
Ellisin ohella toisena tuottajana. Hänen työskentelyään kuullaan melkein joka
kappaleessa. Mukana ovat myös Ellisin luottobasisti Steve Mackey ja rumpali
Lynn Williams, hänen useimpien levytystensä vakiosäestäjät. Tuotannossa on
rouhea, hiukan viimeistelemätön ote, joka sopii erinomaisesti levyn
maanläheisiin, maskuliinisiin energioihin.
Ellis vie kaikki pisteet kotiin heti avauskappaleella ”Sound of a Broken Man”.
Suoraan asiaan käyvä kitaratykitys ei anna hengähdystaukoa. Pitkä kitarasoolo
wah-wah-pedaaleineen on yhtä ilotulitusta alusta loppuun.
Vertailun Eric Claptoniin ymmärtää, vaikkakin kyseessä on kaksi täysin erilaista
kitaristia. Ellis on eräänlainen mid-slowhand, joka ei kilpaile nopeudella, mutta
pitää mielellään kohtuullista tempoa yllä.
”Nothing But Fine” on iloinen '4/4 rock-blues', jota vuoden 1967 kirkasääninen
Gibson ES 345 elävöittää. Energinen basso määrää tahdin, ja pianokin liittyy
seuraan. Hitaiden balladien parasta antia taas tarjoaa albumin nimeen viittaava
klassinen blues ”Gamblin’ Man”. Saman kitaran täyteläiset soinnut nousevat
puhtaina esiin Hammond-urkujen surumielisellä säestyksellä.
”I Got Mine” ja ”Kiss This World” ovat hiukan kyynisen oloisia. ”I Got Mine”
varoittelee kaveria pysymään erossa toisen omasta. Urut säestävät ylä-äänillä
näppäiltyjä ’sinisiä’ kitarasooloja. Astetta synkempi ”Kiss This World” tuumii,
olisiko jo aika hypätä tämän maailman kyydistä? Ei kai sentään? Ellisin kitaran
hysteriaa lähentelevää liu’uttelua kelpaa kuunnella.
Toinen kaunis balladi, ”Autumn Run”, tutkailee ikääntyvän miehen tuntoja
melankoliseen sävyyn. Kannattaako jäädä vai lähteä? Kauniisti soiva vuoden
1959 Fender Stratocaster ja herkistelevä laulu ovat mukaansa vievä yhdistelmä.
Tavattoman yksinkertainen bassokuvio on tässä tehokeino.
”Satisfied” muuttaa tunnelman aivan toiseksi. Hilpeä pianorock tuntuu todella
sanovan: ”Kaikki hyvin!” Pianon koskettimet kilisevät, ja tunnelma muistuttaa
Jerry Lee Lewisin perheen sukukokousta.
Lisää melankoliaa tarjoaa monumentaalinen ”Don’t Turn Off The Light”. Jäisenkin
sydämen sulattava kitarasoolo ja syntikkatausta vaivuttavat talvisiin
bluestunnelmiin. Leon Russellin rock ´n roll -kappale ”Dixie Lullaby” siirtää
tunnelmat Louisianaan ja kertoo nerokkaasti USA:n etelän historian muutamassa
säkeistössä. Piano on tietysti pääosassa. Hulvaton kitarasoolo täydentää
kokonaisuuden.
Komean päätöksen ”Saving Grace” loisto alkaa introsta ja loppuu vasta viime
nuottiin. Kielletyn rakkauden tuska ja hurmio vellovat katkeamattomassa
soolossa. Kappaleessa on tarkoituksellista feedback-rosoa, joka ei huononna sitä
yhtään.
Tinsley Ellis on luonut täysipainoista musiikkia, joka vain paranee
uusintakuunteluiden myötä. Levy “Winning Hand” on klassikko jo syntyessään.
ANNAMARI LAUSALA
Tinsley Ellis: Winning Hand. Alligator Records, 2018
Tinsley Ellis (kitara, laulu), Kevin McKendree (urut, piano, baritonikitara), Steve
Mackey (basso ja laulu), Lynn Williams (rummut ja muut lyömäsoittimet)
Tuottajat: Tinsley Ellis, Steve Mackey
Linkit: Tinsley Ellis, Alligator
|
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
|
|
