KONSERTTIARVIO

Tom Jones – verevää menoa ja vauhtia Oulussa

Konserttiarvio ja kuvat: Arto Junttila
7.8.2019

Walesin tiikerin nykyohjelmistossa
kulkevat John Lee Hooker ja Delilah käsi
kädessä. Jones, 79, on kuin
uudestisyntynyt.


Oulun-konsertin jäätävässä aloituksessa,
John Lee Hookerin kappaleessa ”Burnin’
Hell”
Tom Jones mourusi ja ärjyi kuin raivo
härkä, ja taustalla löivät isot tulilieskat. Hän
lauloi: “Maybe there ain’t no heaven, maybe
there ain’t no hell. Maybe there ain’t no
heaven, no burning hell. No! Yeah hey!”

Walesin tiikeri oli kuin uudestisyntynyt. Hän
sai yleisön reagoimaan ja tanssimaan.
Taustalla soitti, ei mikään pompöösi
viihdeorkesteri, vaan nuori ja energinen
roots-bändi, joka antoi laululle tilaa. Ensi
vuonna mestari täyttää 80 vuotta. Vaikka
laulajalla on viime vuosina ollut jonkin verran
terveyshuolia, ja konsertteja on jouduttu
perumaan, hänen instrumenttinsa oli
edelleen huippukunnossa.
Missisipin suiston Hooker-tamppaus sai yleisön haukkomaan henkeä. Sen jälkeen
kuljettiin Teksasin hiekka-aavikon
ZZ Top -boogittelun ”Run onin” kautta Randy
Newmanin
lauluklassikkoon ”Mama Told Me Not to Come”, jonka teki tunnetuksi
Three Dog Night.


Oulun Club Teatriassa 3. elokuuta konsertin runko muodostui 2010-luvulla
julkaistuista albumeista (Praise & Blame, Spirit in the Room ja Long Lost
Suitcase), jotka sisältävät bluesia, boogieta ja gospelia. Tom Jones kertoi
yleisölle, että kaikki lähti
Elviksestä. Las Vegasissa 1960- ja 70-luvuilla
molemmilla oli huone Hilton-hotellissa. Kun kaksikko tapasi, heillä oli tapana
laulaa yhdessä gospelia. Kerran Elvis kysyi Tomilta: ”Milloin aiot tehdä gospel-
levyn?”

Kun Tom solmi rahakkaan levytyssopimuksen Island Recordsin kanssa, hän
katsoi, että nyt on gospel-levyn aika. Mutta kun yhtiön pomomies
David Sharpe
kuuli ”Praise & Blamen”, hän parahti: ”Olemme maksaneet omaisuuden
Mercedeksestä, nyt saammekin ruumisauton ja kaksitoista laulua virsikirjaan.”
Hän erehtyi kuitenkin pahasti. Vaikka Jonesilla on yli 50-vuotisella urallaan ollut
iso liuta hittejä, eniten positiivista palautetta hän on saanut tämän
vuosikymmenen levyistä. ”Praise & Blame” antoi uuden nosteen Tomin uralle 11
vuoden kuivan kauden jälkeen.

Kieltämättä Jonesin konsertista välittyivät elämälle kiitos -fiilis, uskon ja kuoleman
pohdinnat ja muut isot asiat. Kaikista syvimmälle Tomin laulu meni alun
Susan
Wernerin
”Did Trouble Me” -gospelissa, mutta vaikuttavia olivat myös luennat
Blind Willie Johnsonin ”Soul of a Manista” ja Leonard Cohenin ”Tower of
Songista”. Väkevää oli myös musiikki. Suurin yllätys oli kuitenkin, että vanhat
hititkin oli sovitettu uudelleen, ja riisutuissa versioissa soivat päällimmäisenä
bongot (It’s Not Unusual), hanuri (Delilah) ja piano (I’ll Never Fall in Love Again).
Laulujen myötä Jones lähetti myös tutuilleen terveisiä yläkertaan niin
Solomon
Burkelle
(Cry to Me) kuin Louis Armstrongillekin (What a Wonderful World).


Tom Jonesin laulu tuli allekirjoittaneelle paremmin tutuksi 1960- ja -70-lukujen
vaihteessa hänen tv-show’staan. Vähäisessä tarjonnassa ohjelma oli tärkeä
musiikkinälkäiselle 16-vuotiaalle, sillä siinä näki monia maailmantähtiä ensi kertaa
livenä, tosin isännän iso ääni jyräsi liiankin usein vierailijan. Toinen seikka, joka
ärsytti Jonesissa, olivat hänen tanssiesityksensä. Kun oli kerran nähnyt
mustavalko-Blaupunktista soulin kummisedän
James Brownin riisuvan viittansa
ja näyttävän huikeat askelmerkkinsä, parempaa ei ollut enää olemassa.

Mutta nyt Tom Jones on saanut kaiken anteeksi. Jos kuningatar Elisabet II on
fanittanut häntä miehen uran alusta, repsahdin minä vasta tämän
vuosikymmenen alussa, kun kuulin hänen albuminsa ”Praise & Blame”. Silloin hän
kertoi tekevänsä oman vastineensa
Johnny Cashin American Recordings -levyille,
jotka jäivät artistin viimeisiksi henkäyksiksi.

Oulun kaksituntisen konsertin Tom veti ilman taukoa (ja ilman vesipulloa), joten
hän on vahvasti elossa. Hänen upea lauluesityksensä kruunasi illan, ja bändikin
toimi hyvin, vaikkakin yhtyeestä puuttuivat viimeisten levyjen keskeiset muusikot
Ethan ”Glynin poika” Johns ja Jeremy Stacey.

ARTO JUNTTILA, teksti ja kuvat

Artikkeli julkaistu alun perin Väylän Pyörre - Musiikkiuutiset -verkkolehdessä

 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2019
.
setstats
setstats
setstats
     
UUSIMMAT
 
 
 
     
     
 
 
     
 
Etusivulle

Etusivu   Uutiset   Keikkakalenteri   Festarikalenteri

Artikkelit   Artistit   Kuunteluhuone   Info   Some