BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA
LEVYARVIO
15.4.2013
Takuuvarmaa laatubluesia
Ensimmäinen Tomi Leino Trion nimellä
julkaistu kiekko ”Get On Down” kunnioittaa
perinteitä ja luo uutta. Klassikot ja omat
originaalikappaleet kulkevat rinta rinnan.

Eurooppalaisen bluesin kärkikaartiin lukeutuva
Tomi Leino Trio on musiikillaan ilahduttanut
yleisöä klubeilla ja festareilla jo useamman
vuoden ajan. Herkkua on nyt mahdollista
nauttia ”Get On Down” -levylle purkitetussa
muodossa.

Tomi Leino Trio tunnetaan tiukasti
yhteensulautuneena livebändinä. Tunnelma on

"Get On Down" Finnish All Music &
Median
verkkokaupasta
onnistuttu tallentamaan autenttisena levylle. Päällekkäisäänityksiä ei ole juuri
käytetty. Sounditkin on pyritty säilyttämään mahdollisimman aitoina.

Kiekon avaa Leinon säveltämä tyylikäs kitarainstrumentaali ”East Street Shuffle”.
Tomin kitara soi vahvasti Chicago-bluesin sävyissä, syvän etelän kaikujakaan
unohtamatta. Slide-kitarasooloon on esikuvan antanut
Elmore James. Jaska
Prepulan
rullaava komppikitara täydentää kuusikielisten ilottelun.

Sam ”Lightnin'” Hopkins on eittämättä Leinolle suuri musiikillinen vaikuttaja.
Syvä kumarrus tuohon suuntaan tehdään Leinon soitinkappaleella ”Lightnin'
Boogie”. Kuivakkaan kaiuton kitarasoundi vie kuulijan kauas teksasilaiseen teiden
yhtymäkohtaan. Siellä kohtaavat kaiken kokenut tummaihoinen bluesmies ja
palavasilmäisesti oppia janoava nuori kalpeanaama.

Tomin loistavan sävykästä harputtelua kuullaan vakaasti, hitaan tavarajunan lailla
kulkevalla instrumentaalilla ”Out of Town”. Tummasävyinen huuliharppu tekee
kunniaa Tomi Leinoonkin suuren vaikutuksen tehneelle
Little Walterille.
Yhdysvaltain länsirannikoltakin vaikutteita on imetty.

”Here I Am” on tyylipuhdasta Chicago-bluesia, Tomi Leino Trioa parhaimmillaan.
Tiukka kitarariffi siivittää komppiryhmän hurjaan menoon. Tremololla höystetty
kitarasoolo on hyvällä maulla soitettu tykitys.

Omaa tuotantoa oleva ”Red River Mambo” on karibialaisvaikutteinen tanssiinkutsu
latinomausteilla. Lisämakua antavat
Mikko Peltolan mainiot perkussiot.
Soundimaailma vie suoraan 60-luvulle.

Esikuvilta ja kollegoilta lainattua

Tomi Leinon mainiota slide-kitarointia kuullaan Robert Nighthawkin kappaleella
”Crying Won't Help You” vahvasti alkuperäisesityksen hengessä. Jaska Prepula
(kitara) ja Mikko Peltola (rummut) komppaavat vähäeleisen tyylikkäästi taustalla.
Meininki on kuin Maxwell Streetillä konsanaan.

Teksasilaisen
Weldon ”Juke Boy” Bonnerin ”Life Gave Me A Dirty Deal” on saanut
osakseen tummansinisten sävyjen siivittämän tulkinnan. Tomin kitaroinnissa ovat
kuultavissa Lightnin' Hopkinsin vaikutteet. Sielun syvyyksistä kumpuava
laulusuoritus etenee kuin hitaasti alkava maanjäristys. Lopputuloksena on täysi
kymppi Richterin asteikolla.

”Look Whatcha Done” on tremolokitaran ryydittämä räväkkä shuffle. Tomi Leino
Trion versiosta tulee mieleen alkuaikojen
The Fabulous Thunderbirds.
Alkuperäisversion on tehnyt chicagolainen bluessuuruus
Samuel ”Magic Sam”
Maghett
.

Legendaarinen harpisti-laulaja
Sam Myers on saanut ”Get On Down” -levylle
kunnianosoituksia kaksin kappalein. Hienosti kulkeva ”Little Girl” on kaikin puolin
mallikelpoinen suoritus. Hidastempoinen ”Sleeping In The Ground” esittelee Tomin
hienosti möyryävää harputtelua.

Brittiläinen harpisti-laulaja
Steve ”West” Weston on Tomi Leinon bändille tuttu
mies säestyskeikoilta. Westonin ohjelmistosta on ”Get On Down” -kiekolle
päätynyt sävelmä ”Take Me For A Ride”. Tomin nasaali kitarapikkaus on
äärimmäisen tarkkaa. Komppiin on mallia antanut
Jimmy Reed.

Tomi Leino Trion ote musiikin tekemiseen on rennon ilmava, suorastaan ilakoiva.
Mikko Peltolan rumputyöskentely on sähäkän rytmikästä ja Jaska Prepulan
bassokuviot jämäkästi kulkevia. Kakun kruunaavat Tomin loistokkaat kitara-,
harppu- ja laulusuoritukset. ”Get On Down” sisältää perinteitä kunnioittavaa ja
pieteetillä soitettua laatubluesia.

TT TARKIAINEN


Tomi Leino Trio: Get On Down. Homework Records, 2013

Tomi Leino (kitara, huuliharppu, laulu), Jaska Prepula (kontrabasso, sähköbasso,
kitara), Mikko Peltola (rummut)


Linkki:
TomiLeino.com

- - - - -

Osta ”Get On Down” Finnish All Music & Median verkkokaupasta. Levyä on saatavissa myös
Tomi Leino Trion keikoilta.
.
.

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
Etusivulle
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English