Blues-Finland.com - Tommy Castro and The Painkillers: Method to My Madness

LEVYARVIO

12.11.2015
Tommy Castro
rehellisyyden äärellä
San Franciscon suosikkiartisti vahvistaa
asemaansa bluesin huipulla albumilla
"Method to My Madness". Hyväksytkö minut
omana itsenäni, vaatimaton Castro tuntuu
silti kysyvän.

”Method to My Madness” on Tommy Castron
viidestoista albumi. Levyn myötä Tommy on
palannut bluesin pariin, juurilleen.
Hedelmällinen yhteistyö Alligator Records -
yhtiön kanssa on jatkunut vuodesta 2009.

Tällä kertaa Tommy halusi tehdä erilaisen levyn. Se poikkeaakin virkistävästi
edellisestä ”The Devil You Know” -levystä, joka kulki raskaamman rockin polkuja.

Pitkän uran tehnyt kuusikymppinen Tommy Castro on syntyperäinen Yhdysvaltain
länsirannikon asukas. Hän on puuhaillut bluesin parissa nuoresta pitäen. Hänen
nykyinen kotikaupunkinsa San Francisco onkin epäilemättä musiikillisesti
inspiroiva ympäristö. Tommy on soittanut urallaan monien suurten
maailmantähtien taustabändeissä. Oma yhtye hänellä on ollut 1990-luvulta
lähtien. Hänen yhtyeensä sai jopa kunnian toimia B.B. Kingin lämmittelybändinä
2000-luvun alun kesäkiertueilla.

Tommy Castro Band sai 90-luvun puolivälissä mainetta Amerikan tv:ssä
maanlaajuisesti esitetyn ”Comedy Showcase” -ohjelman vakiobändinä. Tommy
Castron lukuisista palkinnoista kenties arvostetuimmat keskittyivät vuoteen
2010, jolloin Blues Music Awards -gaalassa ojennettiin vuoden viihdyttäjän (B.B.
King Entertainer of the Year) ja vuoden yhtyeen palkinnot.

Taustabändi The Painkillersin kokoonpano on vaihdellut melkoisesti vuosien
varrella. Nyt on koossa tiukka bluesbändi (kitara, basso ja rummut) uruilla
vahvistettuna. Kansainväliseen menestykseen on tarvittu vuosia, mutta näinä
päivinä Tommy Castro on hyvin kysytty vieras eurooppalaisillakin blues-
festivaaleilla.

Samanlaisuuden ylistys

Tuoreus ja rentous leimaavat ”Method to My Madness” -levyä. Castro yhdistelee
erilaisia tyylejä, bluesia, soulia ja länsirannikon rockia, mutta säilyttää punaisen
langan, joka on tietysti jäljittelemäton amerikkalainen rhythm & blues. The
Painkillers on hillitön livebändi, ja tämä levy tavoittaakin livetunnelman, koska se
on taltioitu suoraan studiossa ilman ylimääräisiä kikkailuja. Tommy on toiminut
itse ensi kertaa tuottajana, positiivisin tuloksin. Myös useimmat levyn kappaleet
ovat hänen käsialaansa.

Albumin nimi on lainattu itseltään William Shakespearelta. Siinä kuvastuu
Tommyn elämänkatsomus. Näinä aikoina, tai minä aikana tahansa,
keikkamuusikon elämä ei ole ruusuista. Se, joka kaikesta huolimatta jaksaa
jatkaa, omaa todellista musiikinrakkautta. Vaihtoehdoton omistautuminen
omimmaksi tuntemalleen asialle on tietynlaista hulluutta, mutta hulluus kantaa
muassaan viisauden siemenen.

Aloituskappale, rokkaava, stemmalauluun tukeutuva ”Common Ground” kantaa
kortensa kekoon yhteiskunnallisesti. Aiheena on kansakunnan tila, ja miten
voitaisiin paremmin vetää yhtä köyttä toinen toistensa syyttelyn sijaan.
Kuulostaa melko ajankohtaiselta Suomenkin oloissa. Loppupeleissä olemme
todellakin enemmän samanlaisia kuin erilaisia, kuten Tommy sanoo. Kaikki
haluavat vain tulla toimeen ja elää rauhassa. Olisiko se liikaa vaadittu?

Epätoivon vimmalla eteenpäin menevä ”Shine a Light” todistaa, että elämä on
joskus masentavaa, ja kaikki maailman asiat ovat rempallaan, mutta ystävän tuki
vetää pois pimeydestä, maan pinnalle taas. Kappale tarjoaa ilmeikkään
vinkukitaroinnin ohessa erittäin komeaa laulua. Bowen Brownin rumpukomppi
ansaitsee erikoismaininnan.

Nopeatempoinen, lyhykäinen nimikappale ”Method to my Madness” avaa Tommyn
taiteilijapersoonaa. Ydinkysymys on: Hyväksytkö minut omana itsenäni? En ole
niin hölmö kuin miltä näytän. Minussa on enemmän kuin mitä pinnalta katsoen
luulisi. Riittääkö se sinulle?

”Died and Gone to Heaven” on klassistakin klassisempi rakkauslaulu, jota voisi
sanoa blues-valssiksi paremminkin kuin soulballadiksi. Joka tapauksessa
kyseessä on kaikkien hitaiden äiti, jota basso kannattelee. Kitarasoolo vonkuu
sydämeenkäyvän haikeasti. Vastaanottajan mielentilasta riippuen laulun voi
kokea joko pateettisena tai koskettavana. Rumpu- ja kitaraintrolla alkava ”Got A
Lot” piristää harmaimmankin päivän. Rockabilly-vaikutteisessa tanssikappaleessa
on aivan erikoista vetoa. Sanat ja sävel nivoutuvat niin hienosti yhteen, että
Eddie Cochran -vainaakin olisi ollut moisesta kateellinen. Kitarasoolossa on ytyä.
Loppuhuipennuksessa tuntuu, että ainoastaan painovoima pitää Tommyn ja
hänen Stratocasterinsa maan kamaralla.

Silkkaa sinistä

”No Such Luck” kertoo huono-onnisesta miesparasta, jolla kaikki menee pieleen.
Ei ole onnea pelissä eikä rakkaudessa, ja duunitkin menevät nenän edestä. Eipä
ihme, että hiukan 50-lukuisen rhythm & bluesin kitarasoolossa siirrytään aivan
korvin kuultavasti suomalaisen melankolian puolelle. ”Two Hearts” on rento
backbeat-rytminen foot tapper. ”Sydämet on tehty särjettäviksi” on melko
pessimistinen näkemys, mutta laulu kulkee silti duurissa.

”I'm Qualified” on aivan laittamattoman hieno versio Clarence Carterin soulblues-
hitistä. Michael Emersonin urut hallitsevat kappaletta, mutta Tommyn lauluäänen
karhea vakuuttavuus kestää loppuun asti. Yksi otto, ja se on siinä, niin kuin
urheilutermi kuuluu. ”Ride” puolestaan on mysteeri. Menneisyyden haamut ja
oudot tyypit ryömivät esiin nurkista aavemaisen äänimaailman säestäminä. Vielä
mystillisemmäksi kappaleen tekee sen esittelyssä mainittu sana
”omaelämäkerrallinen”. Kertooko kappale ehkä dekadentin alamaailman
kutsusta, jota on vaikea vastustaa? Missään nimessä kyse ei ole ihan tavallisesta
lauantai-illasta kaupungilla.

Levyn loppupuoli onkin sitten silkkaa sinistä. Hidas, mietteliäs ”Lose Lose” ruotii
päättynyttä ihmissuhdetta. Tekijöiksi on merkitty Tommy Castro ja Joe Louis
Walker, joten syvillä vesillä soudetaan. Tommy kiekaisee sanottavansa Buddy
Guyn tapaan vakuuttavasti falsetilla. ”All About the Cash” on rahan mahdista
kertova letkeän oloinen biisi, jossa käydään jammailevaa urkujen ja kitaran
vuoropuhelua. Toisilla on omaisuutta liikaa, toisilla liian vähän, eikä asia tunnu
muuksi muuttuvan, kappale toteaa lakonisesti. B.B. King -klassikkoon ”Bad Luck”
on tartuttu rennolla otteella. Tommy ei yritä olla kukaan muu kuin oma itsensä, ja
luo kappaleeseen energisen, mukaansatempaavan tunnelman.

Tommy Castron olemuksesta paistaa kokemus, ammattitaito ja hämmästyttävä
tarmokkuus. Ajaton ”Method to my Madness” nostaa hänet bändeineen
lopullisesti huippujen joukkoon. Päätteeksi on pakko lainata Tommyn omia
sanoja: ”I'm not about being perfect, I'm about being real”. Eli vapaasti
suomennettuna: ”Täydellinen ei tarvitse olla, kunhan vain on rehellinen
itselleen.” Tsemppiä, Tommy!

ANNAMARI LAUSALA

Tommy Castro and the Painkillers: Method to My Madness
Alligator Records, 2015

Tommy Castro (kitara ja laulu), Randy McDonald (basso ja taustalaulu), Michael
Emerson (kosketinsoittimet), Bowen Brown (rummut, lyömäsoittimet ja
taustalaulu)

Ari Rios (lyömäsoittimet ja taustalaulu), Amber Morris (taustalaulu)

Linkit: Tommy Castro, Alligator Records

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA