LEVYARVIO
 

Aikamatkalla Tommy Castron seurassa

Uusimmalla levyllään ”Stompin’ Ground” Tommy Castro ottaa askeleen taaksepäin: ei
suinkaan
laadullisesti, vaan sisällöllisesti. Hän palaa menneisyyteen, lapsuutensa ja
nuoruutensa maisemiin.
 
31.5.2018

T
ommy Castron kotikaupunki on Pohjois-Kaliforniassa, San Franciscon
lahtiseudulla sijaitseva San
Jose. ”Stompin’ Ground” äänitettiin Kid Andersenin
tunnetulla Greaseland-studiolla
samaisessa kaupungissa.

Kotiinpaluu on samaan aikaan symbolinen ja konkreettinen. Tommy Castro luotaa
musiikin
lisäksi omaa ja aikalaistensa sielunmaisemaa. Tommyn ’paras’ nuoruus
osui 1960- ja 70-lukujen
taitteeseen. Luovuus, vapaamielisyys ja kaikenlainen
monimuotoisuus kukoisti. Töitä oli tarjolla, ja amerikkalaiset saattoivat rauhallisin
mielin suunnitella tulevaisuuttaan. Kylmät ja kuumemmatkin sodat olivat jossain
kaukana, eivät ainakaan ensimmäisenä koulupojan ajatuksissa.

Juuret muovaavat ihmistä. Niillä on suurempi merkitys kuin tajuammekaan.
Kasvuvuodet San Josen kukkuloiden katveessa sekä teini-ikä hippikultin ja mitä
erilaisimpien musiikillisten suuntausten keskellä vaikuttivat syvällisesti tavallisen
työläiskodin kasvattiin. Tommy
Castron nuoruuden maailma avautuu meille
näiden laulujen muodossa.

Yhteistyössä

Puistoblues, Järvenpää    Puukkoblues 2018, Kauhava

Micke Björklöf & Blue Strip: Twentyfive Live

Emilia Sisco & Helge Tallqvist: You Ain't Heard   Saariblues, Tampere
.

Monet Tommyn omista sävellyksistä ottavat kantaa, mutta eivät julista.
Pikemminkin niistä kuultaa ihmetys ajan ja arvojen muuttumisesta kovempaan
suuntaan. Tommy on vahvasta sosiaalisesta omatunnostaan huolimatta
uskollinen myös toiselle periaatteelleen: hänen keikoillaan yleisön täytyy saada
pitää hauskaa!
The Painkillers on armoitettu livebändi, joka haluaa tehdä joka
keikasta ikimuistettavan elämyksen läsnäoleville. Monessa kappaleessa onkin
live-esityksen tunnelmaa. Mukana on useita taustalaulajia. Myös puhaltimia ja
lyömäsoittimia käytetään paljon.

Kuten usein on laita Tommy Castron kohdalla, blues on musiikissa pohjavireenä,
ei päälinjana. Joukkoon mahtuu jokunen perinteisellä blueskaavalla tehty
kappale. Niitä ovat
Elvin Bishopin ”Rock Bottom” sekä Tommyn oma ”Live Your
Life”. Levyssä paluuta vanhaan on sekin, että kaikki laulut on tehty laulettaviksi.
Tanakkaan bluesrockiin on sekoittunut länsirannikon poppia, soulia ja funkia.
Näin on syntynyt ihanteellista musiikkia radiosoittoa ajatellen.

Vierailijoina esiintyvät
David Hidalgo, Charlie Musselwhite, Danielle Nicole ja
Mike Zito
. ”Juuri nämä esiintyjät olivat mielessäni valikoidessani kappaleita
albumille”, Tommy sanoo. ”Kun uskaltauduin pyytämään heitä mukaan, kaikki
suostuivat ilomielin.”

Aloituskappale ”Nonchalant” suorastaan räjähtää ilmoille. Rokkaava tanssiinkutsu
on melko tyypillistä Tommy Castroa. Tommy vinguttaa asiaankuuluvasti rennon
kitarasoolon. Tiukka soulpitoinen puhallinkuvio ja tarttuva kertosäe täydentävät
paketin.

Kaihoisan kaunis balladi ”My Old Neighborhood” on rakkauslaulu vanhalle
kotikaupungille. Se on ehkä aikojen saatossa muuttunut, mutta sydämessä sama
kuin ennen. Muistot palaavat elävinä mieleen. Kaunis kitarakaiku,
Michael
Emersonin
urut ja yksinkertainen pianosoolo lisäävät tunnelmaa. Kaikki soittajat
panevat parastaan. Tässä laulussa kulminoituu levyn teema.

”Enough is Enough” kritisoi nykyajan elämäntyyliä, rahan perässä juoksemista,
joka kuluttaa ihmisen pian loppuun. Kiihkeässä rytmissä kulkeva kappale sisältää
muhevan soolon. Se on Tommyn käsialaa. Joukosta erottuu funkrytminen ”Love
Is”. Hitaasti voimistuva groove edustaa tyyliltään 1970-lukua. Kyseessä on
kuitenkin upouusi Tommy Castron ja
Ron Alan Cohenin sävellys.

”Soul Shake” muistuttaa vanhasta rock & rollista à la
Ike & Tina Turner Revue;
mitä mainioin tanssikappale, jossa on vahva rytmipohja. Voimakasääninen
blueslaulaja Danielle Nicole hoitaa tyylipuhtaasti ”Tinan” lauluosuudet.
Vastapainona seuraa rauhallinen ”Further on Down the Road”. Keinahteleva
soulballadi on
Henry St Claire Fredricksin eli Taj Mahal -nimellä tunnetun
bluesin suuruuden kynästä. Lauluosuudet ovat kauniit ja tausta hienosti
svengaava.

Ray Charles -vaikutteinen ”Sticks and Stones” on puhdasta 70-lukua myös
alkuperältään, tekijänä suurelle yleisölle melko tuntemattomaksi jäänyt
Titus
Turner
.

Lattiapalkit jytisevät, kun bändi käy käsiksi
Buddy Milesin klassikkoon ”Them
Changes”.
Los Lobosin David Hidalgo vetää Tommyn kanssa laulu- ja
kitaraosuudet. ”Them Changes” on hieno kappale, jossa on originelli perusriffi ja
mahdollisuudet improvisointiin. Kunnon kitaraduelli seuraa odotetusti. Tässä
pysytellään silti aika tiukasti originaaliversion puitteissa.

Viimeinen kappale on Tommyn säveltämä blues ”Live Every Day”, jonka Charlie
Musselwhite huuliharppuineen esittää pistämättömään tyyliinsä. Elä jokainen
päiväsi täydesti! Erinomainen neuvo.

ANNAMARI LAUSALA


Tommy Castro and the Painkillers: Stompin’ Ground. Alligator Records, 2017

Tommy Castro (laulu ja kitara), Randy McDonald (basso ja taustalaulu), Bowen
Brown (rummut, tamburiini), Michael Emerson (kosketinsoittimet)

Vierailijat: David Hidalgo (kitara ja laulu), Charlie Musselwhite (laulu ja
huuliharppu), Danielle Nicole (laulu), Mike Zito (kitara ja laulu)

Muut esiintyjät: Kid Andersen (rytmikitara, akustinen kitara, saz-kielisoitin, basso,
tamburiini, taustalaulu), Lisa Leushcner Andersen (taustalaulu), Nancy Wright
(tenorisaksofoni), John Halbleib (trumpetti), Martin Winstad (lyömäsoittimet),
Robby Yamilow (taustalaulu)


Linkit:
Tommy Castro, Alligator Records
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2018
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info
setstats
setstats
     
UUSIMMAT