Blues-Finland.com - Dumari ja Spuget & Blosarit, Helsinki

UUSIMMAT

BLUESIA CDON.COM-VERKKOKAUPASTA

KONSERTTIARVIO

3.2.2014 Kuvagalleria

Dumari. Kuva: Marko Aho

Mä lähdin Stadiin
Kehäteiden ulkopuolinen turistikin saa jonkinlaisen käsityksen stadilaisuuden
perimmäisestä olemuksesta, kun käy samana iltana tsekkaamassa (heti se
slangikin näemmä tarttuu) Dumarin Spugeineen ja Jussin Boyseineen.

Dumari...

Useimmilla pitkän linjan lauluntekijöillä ja laulajilla iskee jossain vaiheessa päälle
uudistumisvimma. Jotain pitäisi keksiä samojen suosikkilaulujen samalla lailla ilta
illan jälkeen esittämisen oheen. Perinteisin tapa hoitaa turhautuminen on tehdä
jousisektion kanssa konserttisalikiertue. Jouset tuovat kivasti uutta väriä moneen
kertaan soitettuihin, tuttuakin tutumpiin iskusävelmiin. Myös "unpluggediksi"
heittäytyminen on helppo vaihtoehto, jota etenkin takavuosina suosittiin.

Tuomari Nurmiolla tuskin tuollaista vaihetta eteen tulee. Hänen laulunsa ovat
eläneet aina kulloisenkin kokoonpanon mukana. Vaikka perusraaka-aine pysyy
ennallaan, lisukkeilla ja esillepanolla saa pihvistä aina uudenlaisen annoksen.
Dumarin laulut saattavat bändistä riippuen luiskahtaa sujuvasti tangon, bluesin
tai vaikka reggaen suuntaan.

Myös soolokeikoillaan Nurmio on survonut tuttuja hittejään surutta atomeiksi.
Esimerkiksi radioiden kestosuosikki "Ramona" toimii todistetusti myös
lunastuskuntoon moukaroituna englanninkielisenä sooloversiona.

...ja Spuget...

Taannoinen yhteistyö Honey B & T-Bonesiin pohjautuneen Hunajaluut-
kokoonpanon kanssa vei Nurmiota bluesimpaan suuntaan. Spuget jatkavat
samalla polulla. Pidin kovasti jo edellisen yhdistelmän meiningistä, mutta nykyisen
bändin myötä hommaa on viety vielä astetta pidemmälle. Hunajaluissa oli ehkä
selkeämmin esillä solisti-bändi -asetelma. Nykyisellään Dumari sujahtaa
luontevasti yhdeksi spugeksi muiden joukkoon.

Bändin nimikkolevy ”Dumari ja Spuget” oli yksi viime vuoden hienoimpia kotimaisia
julkaisuja. Siloittelematon soitto svengaa sillä vanhahtavasti, mutta tuoreesti.
Amerikkalaisen perinnemusiikin rinnalla kulkee kekkoslovakialaisittain myös
slaavilaisia sävyjä. Juuri tämä Nurmion musiikissa aina läsnä ollut sekoitus tekee
lopputuloksesta peittelemättömän suomalaista – ja myös bluesimpaa kuin
mikään näillä leveyspiireillä yksi yhteen kopioitu Amerikan blues.
.

Laulujen teemat kumpuavat jostain pääkaupunkimme katujen varjoisammilta
puolilta. Rouhean juureva musisointi tukee tarinoita mainiosti. Miikka
Paatelainen ottaa kitaroineen ison roolin Spugejen äänimaisemassa. Hän ei ole
kirjan mukaan soittava perusjamppa, vaan kekseliäs värittäjä. Yhteispeli Nurmion
ronskin ja äkkiväärän kitaroinnin kanssa toimiikin hienosti. Rytmien
svengaaminenkaan ei ole ihme, sillä Mitja Tuurala muodostaa Nurmion
vakioaisaparin Markku Hillilän kanssa Spugejen komppiryhmän.

... ja Blosarit

Perusnelikkoa täydentää välillä kolmemiehinen torvisektio nimeltä Blosarit. Juho
Viljasen tuuballa ja pasuunalla, Antti Hynnisen saksofonilla ja Janne Toivosen
trumpetilla saadaan lauluihin tuotua aimo annos uusia tuulia. Torvet eivät ole
vain koristeena, vaan niiden rooli on ilmeisen tarkkaan mietitty. Ammattimaisen
pidättyväinen kolmikko ei keikalla ole koko ajan suut messingillä, vaan tarjoaa
mausteita maltillisesti.

Tavastialla

Perjantai-iltana 24. tammikuuta bändi aloitti keikkansa tismalleen aikataulussa,
joten ensimmäisten tahtien aikana olin vielä hämäläisyyttäni narikkatiskillä.
Avauksena kuultu ”Paha tyttö” svengasi runsaan torvisektion kyydissä siinä
määrin letkeästi, että voisi Linnanmäen sijaan kuvitella siinä päädyttävän
Bourbon Streetille. Myös setin kolmas laulu ”Pikku Julmuri” suuntasi kulkuaan
New Orleansin suuntaan. Sikäläiseksi rumbaksi luiskahtanut uusi sovitus tarjosi
jälleen torvisektiolle hyvin tilaa. Kahden klassikon välissä edusti uudempaa
materiaalia Spugejen levyltä poimittu ”Siit mä diggaan”. Se on ”Train Kept A
Rollin” -henkisen kitaran kuljettama, mainion simppeli rokki.

Vanhempaa perua olevat ”Mammona” ja ”Usvaa putkeen” nostivat setin
räyhäkkyysastetta. Niiden perään kuultu tango ”Mustalaiskitara soi” toi uuden
musiikillisen elementin keikkaan.

Vuonna 1986 ilmestyneeltä ”Käytettyä rakkautta” -levyltä ei isointa hittiä (eli
”Ramonaa”) kuultu lain. Sen sijaan kolme mainiota poimintaa älppäriltä oli settiin
päätynyt. ”Hunajainen paholainen” rokkasi takuuvarmasti kuten aina.
”Rakkauden voima” uskaltautui pari askelta aiempaa kauemmaksi, Bo Diddleyn
tontille, ja levyllä cajunisti tarjoiltu ”Don Pate” oli nyt muhevaa torviboogieta.

Laskujeni mukaan tuoreimmalta levyltä kuultiin illan aikana puolen tusinaa laulua.
Niistä uutta materiaalia edustivat ”Siit mä diggaan” sekä setin loppupuolella
kuultu ”Sniidu friidu” ja toisena encorena illan päättänyt ”Skulaa tai delaa” –
tulevia klassikoita kaikki tyynni. Vanhempaa perua olivat puolestaan
kestosuosikit ”Tonnin Stiflat”, ”Dumari” ja ”Bumbumbum”. Kaksi viimeksi mainittua
kuultiin ”Lasten mehuhetken” jälkeen ensimmäisessä encoressa.

Kokonaisuutena keikka oli mainiota viihdettä. Bändissä olivat palaset kohdallaan,
ja soitto soi komeasti. Täysi salillinen rokkikansaa eli hyvin mukana ja teki
meikäläisen valokuvien räpsimisestä melko työlästä. Tosin ei sitäkään voi
huonona asiana pitää – niinhän se rokkikeikalla kuuluukin mennä!

Rokkenrollia puolen vuosisadan kokemuksella

Nurmion keikan jälkeen karvakuonoinen seurueemme suuntasi kulkunsa kohti
Storyvilleä. Siellä pitkää yövuoroa urakoi Jussi and the Boys. Tänä vuonna
puolivuosisataista taivaltaan juhlistava bändi tarjoaa vuosi vuoden jälkeen aitoa
ja alkuperäistä rock and rollia sellaisella fiiliksellä, että monilla on oppimista.

Jussi & The Boys

Viime syksynä seitsemänkymmenen vuoden rajapyykin ylittänyt laulaja-basisti
Jussi Raittinen, herrasmiesrumpali Rudy Ryynänen sekä kitaristit Jari Metsberg
ja Eero Lupari näyttävät, että yksinkertainen ja tehokas rokki se vain on poikaa.
Bändi antaa soiton puhua puolestaan eikä juurikaan show'hun panosta. Itse
asiassa he hädin tuskin liikkuvat lavalla. Musiikki skulaa kuitenkin niin pakottoman
hienosti, ettei ole tarvetta mennä ankanpoikien tapaan koettamaan, huurtuuko
suun eteen asetettu peili.

Jussi and the Boys on helppo sivuuttaa jonkinlaisena hellyttävänä muistumana
menneiltä ajoilta. Niin ei kuitenkaan kannata tehdä. Juhlavuotensa kunniaksi
uuden levynkin julkaiseva bändi on muutakin kuin ne kuusikymmenlukuiset kornit
käännöspiisit ja ”mun mummuni muni mun mammani”. Suomen pisimpään
yhtäjaksoisesti keikkaillut rockyhtye saa käsittämättömän helposti meiningin
kohoamaan ja jengin hyvälle tuulelle. Silloin on helppo olla rock-ruhtinas Raittisen
kanssa samaa mieltä: Mä tahdon rokata!

MARKO AHO

Kuvagalleria

Tuomari & Spuget & Blosarit. Helsinki, Tavastia
Jussi & The Boys. Helsinki, Storyville

Perjantai 24.1.2014

.

Jaa juttu profiilissasi: |