TURN ON -SPESIAALI
 
 
Silmät auki kohti tulevaa

Turn On uhkuu voimaa ja yritystä. Vaikka bändin kotikaupunki Turku
on kaikkea muuta kuin keikkailevien yhtyeiden tyyssija, ryhmä
raivaa itselleen elintilaa päämäärätietoisella työllä.
Turn Onin Pasi Merisaari, Jukka Salmi ja Hemppa Sihvonen
31.5.2017
Kun Turn Onin kolmas albumi ”Still Alive” julkaistiin keikalla Silvermoonissa Turun
keskustassa, bändillä oli juuri alla minikiertue Saksassa. Laulaja-lauluntekijä
Jukka Salmi ei suostu edes ajattelemaan aloille asettumista.

- Bändi menee tiukasti eteenpäin, niin Suomessa kuin muualla maailmassa. Ja niin
paljon kuin suinkin voidaan, Salmi sanoo.

- Saksan lisäksi olemme soittaneet jo Romaniassa ja Virossa. Kaikki ovat olleet
helvetin hienoja systeemejä, ei mitään klubinnurkkia, vaan kunnon tapahtumia.
On ollut etuoikeus päästä niihin bändinä soittamaan.

Salmi nostaa hattua
Micke Björklöf & Blue Stripille, joka oli Saksassa keikoilla
samaan aikaan. Blue Stripillä on agentuuri Euroopassa, Turn On taas oli
hankkinut keikat itse.

- Saksassa porukka ihmetteli, miten olimme saaneet sinne keikkoja ilman
ohjelmatoimistoa. Mutta se on se duuni, mitä me tehdään. Ensin pitää tietenkin
saada jalka oven väliin, mutta ratkaisevaa on se, mitä oven avauduttua tehdään,
korostaa Salmi.

Monimuotoinen uutuus

Salmen ohella Turn Onin alkuperäisjäseniä ovat kitaristi Hemppa Sihvonen ja
basisti
Jarppa Mäkinen. Bändi sai alkusysäyksensä nelisen vuotta sitten, kun
toisensa löytäneet Salmi ja Sihvonen alkoivat kasata yhtyettä Sihvosen tekemien
biisien ympärille. Monien kokoonpanomuutosten jälkeen tilanne näyttää
vakiintuneen: toisessa kitarassa on
Pasi Merisaari, koskettimissa Judo Jalava ja
rummuissa
Pasi Oksanen.
”Still Alive” jytisee monipuolisena. Hetkensä
saavat niin riffivetoinen bluesrock (Still Alive),
amerikanjytä (Hard-headed Man), country
(Will You Still Remember Me) kuin popimpi
matsku (More Than Forever). Kaikki biisit
ovat Jukka Salmen käsialaa.

Kuusikon lisäksi levyllä esiintyvät
kosketinsoittaja
Danil Venho ja
taustalaulaja
Erika Lindgren. Kitaristi
Sameli Rajala taas tempaisee kipakan
kitarasoolon vauhtipalalla ”Campfire and
Moonshine”.

Julkkarikeikalla Turun Silvermoonissa yleisö
oli harvalukuinen, joskin asiasta innostunut.
Turn On viihdytti, ja paikalle saapuneet
saivat varmasti haluamansa. Uuden levyn
kappaleista kohokohdiksi nousivat väkevästi
funkannut avaus ”Still Alive” ja balladi ”More
Than Forever”.

Myös aiempien levyjen materiaali pulpahti
tervetulleesti esiin. ”Looking for a Lady”
 

Turn On – kesän keikkoja

2.6. Old Cock - Lappeenranta
3.6. Pikku Hukka - Lahti
10.6. S/S Bore - Turku
17.6. Pimeesalmen Telakka - Ylöjärvi
12.7. Jazzkadun Saluuna - Pori Jazz

www.turnon.fi
jyräsi vastustamattomasti. ”No More Lies” edusti bluesballadien perinnettä ja
”The Battle’s On” kunnon bluesrockia.

Bluesin kautta

Omavaraisuus on Turn Onille kunnia-asia. Bändi levyttää vain omia kappaleitaan.
Keikoilla coverit saavat pienen osuuden; aistihavaintoja on ainakin
Ray Charlesin
kappaleesta ”What’d I Say”,
Ten Years Afterin jymypalasta ”Choo Choo Mama”
ja
Michael Burksin biisistä ”I Smell Smoke”.
Turn Onin Jarppa ja Hemppa

Hemppa Sihvosen monet muistavat bluesbändeistä Mojo Hoop ja J. & Slow
Motion
. Myös Salmelle blues on todella tärkeä rakennuspalikka.

- Bluesmusiikki ja Turn On olivat minulle kotiinpaluu. Blues on se, jonka kautta
olen oppinut tekemään musiikkia. Vuosien varrella olen hakenut siihen hieman
etäisyyttä sen takia, että haluan luoda jotakin uutta, ja etenkin jotakin omaa.
Mutta kyllä se 12-tahtinen on aina taustalla, Salmi kertaa.

Yhteistyössä

Rauma Blues

Saariblues, Tampere     Puukkoblues, Kauhava
,

Monien muiden 60-luvun lopulla syntyneiden tavoin Salmi viehtyi nuorena Dannyn
ja
Kirkan kaltaisiin rock- ja popartisteihin. Käänne tapahtui, kun hän poikasena
kuuli c-kasetilta herraa nimeltä
Elvis Aaron Presley.

- Elvis on minulle musiikkia suurempi asia. Hänen lauluäänensä koskettaa minua
aina, lauloi hän sitten gospelia tai rock ’n rollia. Hän on aina se suurin.

- Laulajana esikuviani ovat
Tom Jones ja Otis Redding. Mutta Elviksessä on
erilaista instituutio, se, miten hän parhaimmillaan hoiti asiat ja mitä hän sai
aikaan. Se on suurta.

Peruskysymysten äärellä

Jukka Salmi on paljon muutakin kuin muusikko. Tärkeimmän tehtävänsä hän
löytää kotioloista.

- Ennen kaikkea olen 17-vuotiaan pojan isä. Se on homma, jota yritän vieläkin
opetella tekemään mahdollisimman hyvin.

Bändin pyörittäminen ja jälkikasvun opastaminen vaativat kykyä hallita asiat.
Salmelta se onnistuu, onhan takana 25 vuoden taival Puolustusvoimissa.

- Ammattisotilaana olen nähnyt paljon pahaa ja paljon hyvää, niin Suomessa kuin
ulkomailla. Olen aina sotilas, ei sitä voi pyyhkiä pois.

- Kokemus sotilasjohtamisesta on auttanut kuusihenkisen bändin
eteenpäinviemisessä. Kun bändin jokainen jäsen on käynyt armeijan, kaikki
ymmärtävät, että välillä pitää tehdä kipeitäkin päätöksiä. Olen kaveri, mutta myös
pomo.

Salmi on mies, josta hohkaavat energia ja vauhti. Olemus kuitenkin seestyy, kun
tullaan suurten asioiden äärelle. Haasteena ovat ”pääkopan heittelemiset”,
joista uuden levyn nimikappalekin kertoo.

- Olen sairastanut kaksisuuntaista mielenhäiriötä monta vuotta ja selättänyt
masennuksen kerran. Neljä, viisi vuotta meni todella syvällä. Olen päässyt
kuitenkin asian kanssa sinuiksi. Sairastuminen ja sairastaminen ovat vain
kasvattaneet minua.

Turn On tarjoaa Jukka Salmelle henkireiän, jolla toteuttaa itseään; kanavan,
jonka avulla voi pitää fokuksen tukevasti tässä hetkessä ja huomisessa.

- Joka ikinen päivä on hieno päivä, kun saa avata silmät ja katsoa kohti tulevaa.

PASI TUOMINEN
 
.
 

Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit
Kuunteluhuone
 |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
.

Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2017
.
setstats
 
Etusivulle
 
Etusivu  |  Uutiset  |  Artikkelit  |  Keikkakalenteri  |  Festarikalenteri  |  Artistit  |  Kuunteluhuone  |  Finnish Blues Exchange  |  Foorumi  |  Info  |   In English
setstats
setstats
     
 
 
     
     
UUSIMMAT