Blues-Finland.com - Underground Rock Orchestra - Konserttiarvio, Tampere-talo

KONSERTTIARVIO

20.10.2017

Numminen, Jakoila ja Orma. Kuva: Marko Aho

Maanalainen rokkiorkesteri iski jälleen
M.A. Nummisen Underground Rock Orchestra edustaa kriittisyyttä ja
leikkisyyttä, jollaisille on tänään vahva sosiaalinen tilaus. Kaksivaiheinen
underground-ilta koettiin Tampere-talossa.

Vuonna 1970 älppärin nimeltä "Underground Rock" julkaissut Suomen Talvisota
1939–1940 oli nimeään myöten provokatorinen bändi. M.A. Nummisen ja Rauli
"Badding" Somerjoen kipparoima ryhmä ajautuikin ajan hengen mukaisesti
Yleisradion soittokieltoon. Samaan aikaan se saavutti vankan ja yhä kantavan
kulttisuosion. Ilmestymisaikanaan hyvinkin rohkea ja suorasukainen meininki
toimi monien merkittävien suomirokkareiden varhaisena innoittajana.

Nummisen underground-taipaleella Talvisota oli vain yksi etappi. Harva
metrokuski tai kaivostyöntekijäkään on nimittäin ahkeroinut yhtä paljon maan
alla kuin hän. Numminen on yli viiden vuosikymmenen ajan toiminut enemmän tai
vähemmän undergroundin parissa. Ainutlaatuisen asialliseen tyyliinsä hänen on
onnistunut virallista asiatekstiä tulkitenkin möyhentää kulttuurielämämme
maaperää tehokkaammin kuin monet muut rähjäten ja räkien.

Lyhyet elokuvajuhlat

Tampere-talossa lauantaina 14. lokakuuta yleisö koki kaksiosaisen underground-
illan. Ensimmäinen näytös sisälsi lyhytelokuvataidetta, ja varsinainen
konserttiosuus oli vuorossa väliajan jälkeen. Elokuvia edelsi Nummisen oivallinen
ja seikkaperäinen pohjustu¬s. Hän esitteli ja taustoitti nähdyt filmit.

Nummisen tuotannon varhaisinta laitaa edustaa ”Juomalasi” vuodelta 1963 –
lyhykäinen taide-elokuva, jonka avantgardistisena soundtrackina kuullaan Tommi
Parkon kitarointia Nummisen rumpujen säestyksellä.

Suomen Talvisota -ryhmän kanssa kuvatusta materiaalista on mystisesti
kadonnut monta tuntia. Jäljellä olevasta puolesta tunnista nähtiin nyt osa.
Moninaisten taistelukohtausten oheen mahtui niin Nummisen vanhalla Dodgella
kurvailua kuin Finlandia-talon peruskiven muuraustakin. Sen paremmin UKK kuin
Alvar Aaltokaan eivät vakuuttaneet muuraritaidoillaan.

Yhteistyössä

The Paladins, Helsinki 3.11.

G ene Taylor, Helsinki 8.11. Blues-Shop
.

Myös kaksi musiikkivideota ja yksi kokkiohjelma nähtiin. ”Yes sir, jag är boogie”
tarjosi illan tech-no-annoksen. ”Tietämättömyydessään” puolestaan esitteli
esiräpin kylkiäiseksi Nummisen notkeata jorausta, jota mies itsekin muisti
hämmästellä ja mainostaa. ”M.A. Numminen keittää munan” antoi lopuksi
perehdytyksen isoisän munan, vanhan vehkajärveläisen klassikon,
valmistamiseen ja nauttimiseen.

Vauhdilla liikkeelle

Konserttiosuudessa "Tehtaan vahtimestarit" eteni kipakasti. Se tarjosi enemmän
tarinaa kuin hengitystaukoja kuulijalle ja etenkin laulajalle. Bändin soitto
svengasi kovillakin nopeuksilla ihailtavan kepeästi. Maestro sen sijaan meinasi
pari kertaa pudota hengästyttävän nopeasta kyydistä. Hän kuitenkin hoiti
’vireeninä’ homman maaliin.

Kappaleiden välissä spiikit venyivät paikoittain pitkiksi. Ne toivat oleellisen lisän.
Numminen taustoitti lauluja mielenkiintoisin anekdootein. Esimerkiksi
avauskappaleen jälkeen yleisö sai tietää, että sen kirjoittanut Oriveden
Kenkätehdas on M.A. itse. Nimimerkkien G. A Johanssonin perikunta ja V. Esine
takaa taas löytyy Badding Somerjoki. Viimeksi mainitun kanssa kappaleita
kirjoittanut E. Väline oli puolestaan Nummisen pseudonyymi.

Numminen ja Pedro Hietanen perustivat Underground Rock Orchestran (URO) 80-
luvulla vaalimaan Suomen Talvisodan perintöä. Bändi on hyvässä iskussa, vaikka
se esiintyy harvakseltaan. Jos oli Talvisodan levyllä musisoimassa aikansa
kovimpia soittoniekkoja Ronnie Österbergistä Matti Bergströmiin ja Paroni
Paakkunaiseen, nykyinen ryhmä ei jää jälkeen. Kokoonpano koostuu pitkän
linjan taitajista. Vuosikymmenten saatossa mitä monituisempiin seikkailuihin
Nummisen aisaparina ehtinyt Pedro Hietanen soittaa flyygeliä. Komppiryhmän
muodostaa alusta alkaen URO:n kokoonpanoon kuulunut basisti Pave Maijanen
yhdessä Sami Kuoppamäen kanssa. Kuoppamäkeä Numminen luonnehti
pirteäksi nuorukaiseksi. Kitarointi on ’talvisotaveteraani’ Antero Jakoilan ja
Jukka Orman osaavissa käsissä.

Näkyvimmän (ja kuuluvimman) roolin keikalla otti Orma. Hän soitti niin ikään
maukkaasti improvisoineen Hietasen kanssa suurimman osan sooloista ja tekikin
kerrassaan hyvää jälkeä. Monipuolisesti versoillut, bluespohjainen kitarointi oli
messevää. Illan undergroundein instrumentaaliosuus oli Orman Talvisota-rockiin
soittama Maamme-laulun teema. Tausta ja melodia eivät todellakaan sopineet
yhteen. Silti ne kuulostivat käsittämättömän hyvältä yhdessä. Jakoilakin astui
muutaman kerran esiin, mutta jäi harmillisesti hieman Orman varjoon. Jakoilan
omaperäistä ja oivaltavaa sooloilua olisi mieluusti kuunnellut enemmänkin.

Kuoppamäki ei rumpusoolonsa lisäksi juuri vapauksia ottanut. Muuta ryhmää
valppaasti seuraten hän piti huolta kompista. Maijasen basso sen sijaan seikkaili
varsin monitahoisesti. Walking bass ei pelkästään tyytynyt kävelemään.
Useimmissa kappaleissa se hortoili vähintäänkin hölkkäysvauhtia.

Underground Rock Orchestran kepeän rullaavasti rokannutta menoa kuunteli
mielellään. Reilun tunnin pituisessa setissä kuultiin kahdeksan poimintaa Suomen
Talvisodalta sekä muutama undergroundin myöhempiä vaiheita valottava
kappale. Talvisodan tunnetuin tuotos taitaa olla ”Kekkonen-rock”. Se olikin
aikoinaan ainoa raita, joka vältti soittokiellon. Tämä johtui siitä, että bändi kävi
etukäteen sen Kekkoselle soitattamassa. ”Urkki” päätti olla hyvää pataa nuorten
radikaalien kanssa ja sanoi pitävänsä kappaleesta. Sana levisi myös Yleisradioon.

”Vihreä valta” saattoi kuusikymmenluvulla Nummisen kumppaneineen ongelmiin
niin kokoomuksen kuin SKDL:n pirskeissä. Ensin mainitussa tilaisuudessa
kuulemma vain vahtimestarin ripeä toiminta pelasti esiintyjäryhmän
lynkkaukselta. Nummisen kertoman mukaan ”Mielitauti-rock” on nauttinut
vankkaa suosiota eri mielisairaaloiden asiakas- ja henkilökunnan keskuudessa.
”Kasvoton kuolema” erottui keikalla muuta materiaalia funkymmalla
yleisilmeellään.

Myöhempien aikojen underground-kappaleiden joukkoon mahtui sellainen
harvinaisuus kuin hidas balladi. Kahdeksankymmentälukuinen molliblues ”Mies ja
nainen” tarjosi oivallisen sooloalustan ja soi paikoin hyvinkin uljaasti. Punkimpaa
kulmaa ohjelmistoon toivat alkujaan Hurriganesin kanssa levytetty ”Joka
kymmenes vuosi” ja saksalaiselta United Ballsilta lainattu ”Pogo ja Togo”.

Pedro Hietanen

Nummisen laajimmalle levinnyt underground-sävelmä on ”Dägä Dägä”. Se on
tullut levytetyksi niin suomeksi, ruotsiksi, saksaksi kuin englanniksikin. Koska
puoli prosenttia tamperelaisista puhuu äidinkielenään ruotsia, kappale kuultiin
Tampere-talossa osin ruotsiksi. Englanninkielisestä versiosta oli aikoinaan
innostunut Jorma Kaukonen. Nummiselta luvan kysyttyään hän levytti oman
versionsa vuonna 1979 ilmestyneelle soololevylleen ”Jorma”.
Seitsemänkymmentäluvun lopulta on kotoisin myös Nummisen hauskan ja aihetta
selventävän tarinan siivittämänä esitetty ”Suuharja”.

Illan tuoreinta antia edusti Suomen hallitusmuodon pohjalta rakentunut
”Päätösvalta”. Kappaleen kertosäkeistön, jossa presidentin kerrotaan olevan
siitin ja hallituksen emätin, on kirjoittanut Numminen. Sitä ei löydy tuon aikaisesta
(kaan) ja sittemmin vanhentuneesta hallitusmuodostamme.

”Talvisota-rockin” huipentaman esityksen jälkeen yleisö vaati lisää. Voimallisella
taputuksella orkesteri saatiinkin palaamaan lavan takaa. Onneksi eivät sentään
takaisin maan alle ehtineet. Numminen kiitteli Tampereen vaihtoehtoväen
innostumista. Ylimääräisenä numerona kuultiin Ludwig Wittgensteinin Tractatus-
sarjan neljäs osa ”The General Form of a Truth-Function”, johon Numminen on
tehnyt sävelen. Senkään jälkeen yleisö ei ollut kylläistä. Bändi houkuteltiin
palaamaan vielä toistamiseen lavalle. Numminen riemuitsi, kun tamperelaisyleisö
oli niin innoissaan Wittgensteinin filosofiasta. Orkesteri soitti vielä toisen
näytteen samasta sarjasta. Illan päättänyt ”Wovon man nicht sprechen kann”
innosti osan yleisöstä laulamaan mukana.

Eilisen kapinaa tähän päivään

Underground Rock Orchestra on viime vuosina keikkailut kovin säästeliäästi. Siitä
huolimatta Tampere-talon isoon saliin jäi luvattoman paljon tyhjiä penkkejä.
Mutta ei kai täysi konserttisali enää undergroundia olisikaan.

Underground-kulttuurille on paikkansa nykypäivänkin Suomessa, vaikka sillä
tuskin saa kovinkaan suurta kansanosaa pöyristymään. Takavuosien poliittisessa
ilmastossa tilanne oli toinen. Tänä päivänä politiikka itsessään lähentelee
poliittista satiiria. Hyvinkin rankka sanallinen, aivan liian usein myös teoiksi äityvä,
väkivalta on arkipäiväistä. Asenteeltaan kriittisessä undergroundissa kantavana
voimana olevalle leikkisyydelle olisi tässä tilanteessa vahva sosiaalinen tilaus.

Ennen sitä osattiin kapinoida tyylikkäämmin ja hyväntuulisemmin.

MARKO AHO

.

Jaa juttu profiilissasi: |

UUSIMMAT