The Wildcards Helsingissä
The Wildcards vieraili Suomessa kesäkuun lopulla. Blues-Finland.com
tsekkasi bändin keikan Helsingissä sekä rupatteli Vince Leen ja Martin
Vowlesin kanssa. Miehet ovat tulossa Pori Jazziinkin.
Englantilainen The Wildcards yhdistelee musiikissaan virkistävällä tavalla
bluesia, rockabillya, jazzia ja ties vaikka mitä. Lopullisen kuorrutteen
kokonaisuuteen tuo sopivasti mukaan annosteltu räyhäkkyys. Bändi on vuosien
saatossa vieraillut Suomessa useampia kertoja ja nauttii täällä kohtalaista
kulttisuosiota.
Blues-Finland.com tapasi The Wildcardsin kavereita helsinkiläisen Storyvillen
takahuoneessa.
Blues-Finland.com, Marko Aho: Todella mukavaa nähdä teitä taas Suomessa.
Kertokaahan hieman, miltä Wildcardsin lähitulevaisuus näyttää.
Vince Lee: Viimeksi taisimme tavata parin vuoden takaisen albumimme "When
The Moon Shines Bright" ilmestymisen aikoihin? Sehän sai hyvän vastaanoton ja
kehuvia arvosteluja, mutta odotimme sille hieman enemmän huomiota. Ainakin
minä voin myöntää jopa pettyneeni vähäiseen vastakaikuun.
Mehän olemme jo pitkän aikaa kiertäneet ympäri Eurooppaa ja koettaneet lyödä
itseämme läpi. Koko ajan uusiin paikkoihin mennessämme saamme uusia
kuulijoita, mutta homma etenee hyvin hitaasti. Se on hauskaa mutta työlästä.
Sitä varmaan lähitulevaisuutemmekin pitää sisällään.
Martin Vowles: Seuraavan Wildcards-levyn tiimoilta ei ole lukkoon lyötyä
suunnitelmaa vielä olemassa. Jossain vaiheessa levy kuitenkin on tulossa.
Olemme viime aikoina olleet kiireisiä muiden projektiemme kanssa, mutta
Wildcards-levy on kummitellut koko ajan mielissämme. En pidä mitenkään
mahdottomana sellaistakaan ajatusta, että jo tänä syksynä pääsisimme työn
touhuun. Sen näkee sitten. Tässä vaiheessa aihe on kuitenkin vasta varovaisen
suunnittelun asteella.
VL: Meillä kaikilla on tosiaankin ollut niin paljon muita soittohommia, että
Wildcards on viime aikoina jäänyt hieman taka-alalle. Periaatteeni on, että
kaikenlaista pitää kokeilla. Ja jos homma ei toimi, tehdään jotain muuta.
MA: Tehän molemmat tulette muutaman viikon päästä takaisin Suomeen, kun
soitatte Pori Jazzissa Becca Langsfordin kanssa.
VL: Joo, Beccan kanssa me soitammekin hieman erilaista kamaa. Sellaista
vanhahtavaa. Meitä pyydettiin yllättäen Pori Jazziin keikalle, eikä meillä ollut
bändissä edes rumpalia silloin. Sittemmin olemme sellaisenkin saaneet
kokoonpanoa täydentämään. En ollut aiemmin Pori Jazzista kuullutkaan, joten
tsekkasin netistä mikä tämmöinen festivaali oikein on. Ja sehän osoittautui varsin
isoksi tapahtumaksi.
MW: Beccan bändissä soitan pystybassoa ja rumpalillamme on hyvin
vanhakantainen setti. On nahkakalvot, kalloja, lehmänkelloja ja paljon erilaisia
lyömäsoittimia. Porissa on muuten tämän kokoonpanon ensimmäinen
Manner-Euroopan keikka. Isossa-Britanniassa olemme toki ennen tätä soittaneet
useitakin keikkoja.
MA: Mitkä muut bändit teitä tällä hetkellä työllistävät? Vince ainakin soitti
viimeksi tavatessamme Beccan veljen Thomas Fordin bändissä.
VL: Olin mukana parilla Thomasin levyllä ja teimme keikkojakin, mutta enää en ole
hänen bändissään. Ennen pitkää huomasimme, että kuusihenkistä yhtyettä on
yksinkertaisesti mahdotonta pyörittää. Kaikkia jäseniä ei meinaa millään saada
yhtä aikaa treeneihin tai edes keikoille. Sittemmin Thomas onkin kutistanut
kokoonpanonsa trioksi. Basistimme Al soittaa edelleen hänen kanssaan. Me
kaikki neljä soitamme monissa eri kokoonpanoissa yhdessä ja erikseen.
Jokaisella on myös omilla tahoillaan yhteisiä soittokavereita. Piirit ovat niin pienet,
että nämä hommat näyttävät menevän hauskasti lomittain.
MA: Entä Mama Tokus? Ainakin ensilevynsä perusteella hän on
mielenkiintoinen tuttavuus.
VL: Mama Tokusin levy oli puhtaasti projekti. Hän halusi tehdä levyn ja pyysi
muutamia ihmisiä sitä tekemään. Minä olin yksi kutsutuista ja tottahan toki minä
mukaan lähdin.
MW: Muutamilla keikoillammekin hän vieraili laulamassa. Tuskin kuitenkaan
teemme hänen kanssaan mitään ainakaan lähitulevaisuudessa.
VL: Kimppakeikoilla hän käväisi laulamassa vain muutaman laulun. Ei hänen
kanssaan voi koko illan keikkaa tehdäkään, kun se ei ole hänelle se juttu. Hän on
taiteilija.
MA: Soitatte tänä iltana neljä settiä. Se kysyy soittajalta hieman normaalia
enemmän voimia ja ennen kaikkea mielikuvitusta.
VL: Missään muualla emme näin pitkiä keikkoja yleensä soitakaan.
MW: Näin pitkästä keikasta on hankala rakentaa toimivaa kokonaisuutta, mutta
teemme parhaamme. Soitamme piisejä, joita emme ole soittaneet vuosiin ja
saatamme myös soittaa sellaisiakin lauluja, joita emme ole aiemmin soittaneet
lainkaan. On mukavaa päästä esittämään harvinaisempiakin paloja. Tänäänkin
olemme jo (haastattelu tehtiin toisen setin jälkeen) ehtineet soittaa useampia
ensimmäisenkin levymme kappaleita. Ne eivät normaalisti keikkasettiin kuulu.
Ihan kaikkia piisejämme ei settiin kuitenkaan saa sopimaan. Esimerkiksi
viimeisimmältä levyltämme löytyvä "Out Of Control" on sellainen. Vaikka se hyvä
laulu onkin, se ei oikein keikkaoloissa toimi. Se on vähän liian erilainen. Levyn
ilmestymisen aikoihin soitimme sen jokuseen kertaan ja yleisö oli huuli pyöreänä,
että "ouk-kei, mitäköhän sitten?". Sieltä täältä kuului verkkaisen varovaisia
taputuksia.
MA: Olen kuullut huhuja, että The Nightporters, jossa Martin ja Kevin muinoin
vaikuttivat, olisi tekemässä comebackia. Nyt olisi oivallinen mahdollisuus
leikata huhuilta siivet tai antaa niille lisää ilmaa siipien alle.
MW: Jotain tuon suuntaista on tosiaan kaavailtu. Suunnitelmat lähtivät liikkeelle
puolivahingossa ja vitsistä. Huomasimme, että bändin perustamisesta tulee ensi
vuonna kuluneeksi kaksikymmentä vuotta. Aloimme sitten naureskella, että kai
me sen kunniaksi kiertueen teemme. Yksi asia johti toiseen ja ensi vuoden
syksyllä olisi tarkoitus todellakin tehdä lyhyt Nightporters-kiertue.
MA: Sepä hauska kuulla. Kai tämä kiertue Suomeenkin ulottuu?
MW: Kyllä Suomen-keikastakin on ollut puhetta. Mehän kiersimme aikoinaan
ahkerasti. Soitimme useamman kerran Suomessa ja saavutimme jopa kohtalaista
suosiota. Hieman tätä uutta tulemista mutkistaa se seikka, että basistimme asuu
Australiassa. Olemme viimeksi tavanneet kymmenen vuotta sitten. En tiedä
osaako hän enää soittaakaan...
MA: Teidän pitää ihan aluksi tehdä tunnusteleva Australian-rundi ja napata
ukko sieltä matkaan?
MW: Jotain tuon kaltaista pitäisi ehkä miettiä. Totta puhuakseni olen ollut hänen
kanssaan viime aikoina Skype-yhteydessä ja hän vaikuttaisi olevan ihan
voimissaan. Eiköhän se soittopuolikin yhä luonnistu. Olen varma, että kiertueesta
tulee hauska kokonaisuus. Se sijoittuu ensi vuonna alkusyksyyn, elo-syyskuulle.
Se ei todellakaan ole hyvä aika kiertää. Siinä vaiheessa ihmiset vasta toipuvat
kesän riennoistaan. Se on kuitenkin ainoa mahdollinen ajankohta. Joten minkäs
teet. Nightportersin keikkoihin on kuitenkin vielä reilu vuosi aikaa, joten sitä
ennen on monenlaista muuta puuhaa. Josko vaikka se Wildcardsin levy, josta
äsken puhuimme, saataisiin työn alle. Sen lisäksi tulevat sitten Beccan kuviot ja
kaikkea muuta.
MARKO AHO, teksti ja kuvat
Linkit: The Wildcards, Becca Langsford
.
|
