LEVYARVIO
|
| |
|
|
Rokkausta ilman mediarumbaa – Wilko Johnson
|
|
|
Wilko ja Norman Watt-Roy. Kuva: Marko Aho
|
30.1.2020
Viimeisin albumi "Blow Your Mind" näyttää
kitaraikonin olevan tikissä. Musiikki soi
livemäisen karskina, mutta jäsenneltynä ja
moni-ilmeisenä.
Kuten moni tietää, sai Wilko Johnson
loppuvuodesta 2012 tylyn diagnoosin. Häneltä
löytyi haimasyöpä, joka ei ollut
parannettavissa. Lääkäreiden antama
elinaikaennuste ei käsittänyt kokonaista
vuottakaan. Wilko päätti lähteä saappaat
jalassa ja rokata niin kauan kuin voimat
antaisivat myöten. Hän kieltäytyi
kemoterapiasta, koska hänen käsityksensä
mukaan se vain pidentäisi ja pahentaisi
kärsimystä.
|
|
Pikaisesti startannut jäähyväiskiertue osoittautui menestykseksi. Vuosikausia
marginaalissa puurtaneelle muusikolle alkoi tulvia huomiota ja palkintoja monelta
suunnalta. Fender lanseerasi hänelle nimikkokitarankin. Jäähyväisten jatkuessa
pitkälti yli lääkäreiden asettaman takarajan Wilko itsekin alkoi ihmetellä, miten
pitkään loppukiriä voi venyttää.
Yhteislevyä Roger Daltreyn kanssa Johnson kaavaili lopputyöksi, jonka
ilmestymistä hän ei itse olisi näkemässä. Toisin kävi. Äänitysten jälkeen lääkärit
kertoivat, että kasvain pystyttäisiin ehkä sittenkin leikkaamaan. Parantumisen
vaihtoehtoina olivat kuoleminen syöpään tai kuoleminen leikkaukseen. Wilko
valitsi ensimmäisen vaihtoehdon. Haastava operaatio onnistui. Toipilasvuoteelta
kelpasi seurata, miten Daltreyn kanssa purkitettu "Going Back Home" porskutti
listoilla.
|
|
|
Tervehtymisen myötä ja paluukiertueen jälkeen alkoi mediahuomio normalisoitua.
Niinpä Wilkon tuorein albumi "Blow Your Mind" ilmestyi huomattavasti
matalammalla profiililla vuonna 2018. Merkittäväksi levyn tekee jo se, että
kyseessä on ensimmäinen kokonaan uutta materiaalia sisältävä Wilko Johnsonin
albumi kolmeen vuosikymmeneen – ja vieläpä todella mainio levy.
Wilko on kertonut, että vuosikausia matkassa kulkenut masennus häipyi samalla
hetkellä, kun lääkäri antoi kuolemantuomion. Elämälle ja toiminnalle tuli selkeä
päämäärä. Sen innoittamana hän alkuvuodesta 2013 innostui pitkästä aikaa
kirjoittamaan uutta materiaaliakin. Innostumisen satoa kuullaan uudella levyllä.
Tekstit eivät ole mitään perusjeejeetä. Niissä lopullisuuden teemat ovat vahvasti
läsnä. Eivätkä Johnsonin lyriikat koskaan ole turhan hilpein sanakääntein
maailmaa tarkastelleetkaan. Soitto sen sijaan äityy välillä ilakoivaksikin.
Wilko Johnson Band on vuosien saatossa hioutunut tiukaksi nipuksi. Bassotaituri
Norman Watt-Royn ällistyttävän monipuolista ja maukasta soittoa ei ole turhaan
kehuttu. Bassokuviot tarjoavat notkean vastineen suoraviivaisen niukalle
kitaroinnille, joka sekin on levyllä timmissä iskussa. Dylan Howe jää keikoilla
helposti eturivin herrojen varjoon. Levyllä tämä säveltäjänä ja
orkesterinjohtajanakin jatsimmissa piireissä vaikuttava rumpali saa isomman
roolin.
|
|
|
Kokonaisuutta on selkeästi mietitty. Siinä missä ”Going Back Home” purkitettiin
uhkaavan deadlinen takia kiireellä, nyt ei liene hötkyilty. Soitto on livemäisen
karskia, mutta samaan aikaan tarkan jäsenneltyä ja moni-ilmeistä. Trio on kaikin
puolin iskussa, ja palaset solahtavat paikoilleen. Wilkon laulustakin on vuosien
saatossa jalostunut ylimääräistä kireyttä pois. Tulkinta on paikoittain jopa
levollista. Daltrey-sessioista tuttu vierastyövoima tekee nytkin hyvää jälkeä.
Erityisesti Mick Talbotin koskettimet muhevoittavat sointia kiinteänä osana
bändiä. West Westonin huuliharppua saadaan niin ikään muutaman kappaleen
mausteeksi.
Perusriffit on kautta levyn helppo tunnistaa Wilkoksi. Niiden paketointi valmiiksi
kappaleiksi on kuitenkin toteutettu taiten. Tuloksena on eheä bändilevy, eikä
homma maistu vanhan kertaukselta. Avausraita ”Beauty” saa tehoja kompin
pohjalla mouruavista uruista ja oivallisesti pomppivasta bassosta. Kitarariffistä
löytyy sukulaisuutta ainakin Dr Feelgoodin ”Sneakin’ Suspicionin” kanssa.
Samanhenkisen kitaroinnin varaan rakentuu myös ”Take It Easy”. Nimiraita ”Blow
Your Mind” tarjoaa kitarasahaukselle kontrastiksi keinuvampaa rytmiikkaa. ”Tell
Me One More Thing” groovaa muhevine bassoineen ja urkusooloineen. Mukana
on aimo annos Bo Diddleyn rytmikäsitystäkin. Watt-Royn hillitön boogie
juoksuttaa wilkomaistakin wilkomaisempaa rokkia ”That’s the Way I Love You”.
”Low Down” erottuu muusta materiaalista verkkaisen venyttelevänä ja
puhuttuna raitana. Ei ole suuri ihme, että se nostaa mieleen Ian Duryn. Hänen
bändissäänhän Wilko ja Norman alkujaan tutustuivat. Junnaava blues
”Marijuana” antaa tilaa Westin harputtelulle. Se julkaistiin myös levyn
ennakkosinglenä. Pelkästään laulun aihe saattoi karsia kaikkein ylenpalttisinta
radiosoittoa.
|
|
|
Rullaavat bluesit ”I Love the Way You Do” ja ”It Don’t have to Give You the Blues”
soivat peräkkäisinä. Viimeksi mainitun kruununa kuullaan komea urkusoolo.
Toisessa Wilko kantaa itse soolovastuun. Levyn loppupuolella on pari
instrumentaalia. ”Lament” innostaa Wilkon soittamaan miltei countrya.
Kappaleeseen kehittyy hieno tunnelma, eikä se ole vähiten Westin harputtelun
ansiota.”Slamming” puolestaan on silkkaa remellystä ja revitystä. Koko bändi on
siinä jamittamassa. Instrujen välistä löytyy verkkaisesti nytkivä shuffle ”Say
Goodbye”. Sitä kuunnellessa on helppoa olla tyytyväinen, ettei hyvästien aika
vielä ollutkaan.
MARKO AHO
Wilko Johnson: Blow Your Mind. Universal, 2018
Wilko Johnson (kitara, laulu), Norman Watt-Roy (basso), Dylan Howe (rummut)
West Weston (huuliharppu), Mick Talbot (kosketinsoittimet)
Linkki: WilkoJohnson.com
|
|
|
| |
|
|
| |
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2020
.
|
