|
|
| |
|
|
31.10.2011 Osa 1 Osa 2
|
Stovall Plantation. Kuva: Mikko Tanner. Kuvagalleria
|
Feel Like Going Home
Miten bluesin yhteiskunnalliset ja historialliset peruspilarit näkyvät tämän
päivän Mississipissä? Mihin ollaan menossa? Blues-Finland.comin
kolmeosainen Mississippi-sarja päättyy.
Aloin rakentaa Blues-Finland.comia itähelsinkiläisen kerrostalon makuuhuoneen
nurkassa loppukesästä 2006. Kun nyt, viisi vuotta avajaisten jälkeen, minulla on
kunnia kulttuuriministeriön tukemana päätoimittaa yhtä planeetan laajimmista
alan verkkojulkaisuista, kontrasti jaksaa hämmästyttää.
|
|
|
Hämmästyttävät ovat kontrastit myös Mississipin
osavaltiossa. Juhlistin Blues-Finland.comin
viisivuotista taivalta matkustamalla syyskuussa
bluesin syntysijoille. Tavoitteena oli
kulttuurimatka, ymmärrettynä nimenomaan sanan
laajassa merkityksessä. Kitaranrämpyttäjiä ja
huuliharpunpuhaltajia näkee kaikkialla
maailmassa. Päässäni pyörivätkin nyt aivan
erilaiset seikat. Millaista tämän päivän
Mississipissä on? Mitä siellä on? Millaisia ihmiset
ovat? Tahdoin päästä tuntemaan ilmapiirin.
Tallaamaan lukemattomien legendojen pyhittämää
tannerta.
|
Blues-musiikin juuret ovat kiistämättömästi Afrikassa. Yhtä kiistämätön on
tosiasia, että blues konkretisoitui Yhdysvaltain etelässä – nimenomaan
Mississipin osavaltiossa ja vielä tarkemmin sen Deltaksi nimetyllä seudulla.
W.C. Handyn kertomus on yksi todentuntuisimmista bluesin löytymiseen
liittyvistä tarinoista. Hän kertoi kiinnittäneensä huomion "outoa" musiikkia
soittaneeseen mieheen Deltalla, Tutwilerin paikkakunnan rautatieasemalla
vuonna 1903. Koulutettuna muusikkona hän alkoi nuotittaa kuulemaansa; näin
musiikki alkoi muotoutua, erityisesti löytää 12 tahdin löyhää formaattiaan.
Handyn kynästä lähtivät muun muassa "Memphis Blues" ja kuuluisimpana "St
Louis Blues".
Mahdotonta on sanoa, oliko musiikin nimittäminen "bluesiksi" Handyn idea
(monet kutsuvat häntä bluesin isäksi), mutta ainakin sillä oli nimen
vakiintumiseen huomattava osuus.
Cotton Was King
Mississipin räikeimmät kontrastit saadaan asettamalla osavaltion etelärannikon
värivalohelvetti rinnakkain pikkupaikkakuntien vähäosaisen väestön kanssa.
Gulfportin ja Biloxin hulppeat pelikasinot ovat kuin eri maailmasta, kun ajatellaan
McCombissa kiemurtelevia leipäjonoja tai maanteiden varsilla ikiaikaisissa
raitapuvuissa pakkotyötä paiskivia Parchmanin rangaistuslaitoksen vankeja.
Maatalous on ollut perinteisesti Mississipin elinehto. Vasta USA:n sisällissodan
(1861 - 1865) jälkeen etenkin Deltan maaperän hedelmällisyys alettiin ymmärtää.
Puuvilla oli pitkään kuningas, mutta teknologia alkoi kerätä omaa satoaan jo 20:
nnen vuosisadan alkupuolikkaalla. Kun alkoi olla vihiä torpparin töihin verrattuna
hyväpalkkaisista tehdastyöpaikoista vaikka Memphisissä tai Chicagossa, ottivat
useat suunnan pohjoiseen. Näin teki moni muusikkokin.
Nyt kun pääosan työstä paiskivat koneet, on suurelta osalta mississipiläisiä
toimeentulon pohja poissa. Faktat kertovat kylmää kieltä. Yhdysvaltain
bruttokansantuote asukasta kohden on alhaisimmillaan juuri Mississipissä.
Työttömyysluvut ovat pahemmat vain neljässä osavaltiossa. Talouden kasvuluvut
ovat maan pienimmät.
Mustavalkoista
Bluesia ja sen lähisukulaisia kutsutaan usein mustaksi musiikiksi. Totta se onkin,
mitä musiikin juuriin tulee. Tämän päivän termiksi se on kuitenkin auttamattoman
vanhanaikainen. Blues on jokseenkin maailmanlaajuinen taiteenlaji, eikä sen
uskottava esittäminen katso kansalaisuutta saati ihonväriä.
|
|
|
Hän on yksi Mississipin kodittomista. Alkuperäinen Sademies, muuten.
Lisää kuvia kuvagalleriassa.
|
Mutta sitten uutisia: mustavalkoinen jaottelu elää ja voi hyvin Yhdysvalloissa. N-
kirjaimella alkavat nimitykset ovat tietenkin mennyttä (tai ainakaan niiden
käyttöä ei suvaita), mutta ilmiöiden kuvaileminen sanoja "black" tai "white"
käyttämällä on aivan yleistä ja hyväksyttyä. Otankin, tapojeni vastaisesti, tässä
artikkelissa vapauden värianalyysiin.
Bluesin kehto, Mississipin Delta, on mustaa kulttuuria aidoimmillaan.
Kotipaikkakunnallani Washington DC:ssä yli puolet väestöstä on mustia, mutta
todellisuus Deltalla on silti pysäyttävä. Monissa paikoissa ei ole Blues-Finland.
comin kaksikon lisäksi muita valkoisia. Joissakin kylissä meitä suorastaan
tuijotetaan. Vai tuntuuko minusta vain siltä?
Kun Deltalla viettää jonkin aikaa, lakkaa kiinnittämästä huomiota kanssaihmisten
ihonväriin. Kokemus on humaani, terveellinen ja vapauttava. Ehkä juuri kasvoin
hieman ihmisenä.
Paremmille apajille
En lähtenyt Mississipiin kuuntelemaan musiikkia. Ajattelin, että yksikin hyvä
liveveto riittäisi pelastamaan matkan elävän musiikin osalta. Näin kävikin.
Watermelon Slimin esiintyminen Red's Loungessa Clarksdalessa oli koko viikon
huippuhetkiä.
Mississipiin matkalle suuntaavan onkin turha fantasioida katusoittajista tai alati
elävänä soivasta bluesista. Suosituimmat bändit ja artistit ovat jo
vuosikymmenien ajan lähteneet isommille esiintymisapajille: sinne, missä
yleisökin on. Mississipin surkeaa taloudellista tilannetta ja todennäköisesti
heikkoa lähitulevaisuutta ajatellen edistystä osavaltion liveskenelle on tuskin
aivan heti luvassa.
Se on suuren suuri harmi. Blues on edelleen silmin nähden mississipiläisen
kulttuurin ydintä. Lähes jokaisella kylällä tuntuu olevan legendansa, oman kylän
poika tai tyttö. Radiota ei tarvitse kauaa ruuvata sinisiä säveliä kuullakseen.
Eläviä esiintyjiä nähdään juke jointeissa, baareissa ja klubeilla harvakseltaan.
Levymusiikkina kuitenkin on useimmiten sitä itseään. Ja tiedättekö mitä? Gospelia
lauletaan mukana ja soulia jorataan. Mutta blues saa ihmiset hulluiksi.
Historiassa soi blues
Blues on kasvanut mustasta kansankulttuurista. Mustan väestön kipeästä
historiasta kumpuavana tuntojen välittäjänä se on mahdollisimman kaukana
valmiiksi pureskellusta pop-musiikista. Bluesin historialliset ja yhteiskunnalliset
pilarit, tai ainakin muistot niistä, ovat Mississipissä käsin kosketeltavissa.
Uskonto on antanut bluesille paljon. Suuri osa musiikillisesta muodosta on
jäljitettävissä kirkonmenoihin. Lukemattomien bluesin merkkihenkilöiden
musiikillinen taival alkoi juuri näissä ympyröissä, gospelia laulaen. Uskomaton
määrä kirkkoja muistuttaa tästä perinteestä, ja menot niissä ovat aina vaan yhtä
railakkaita.
Orjuus ja sen myöhempi, miedompi muoto sharecropping (joka muistutti
torpparijärjestelmää) on sen sijaan mennyttä. Onneksi. Kuolemattoman musiikin
syntyminen on laiha lohtu sharecroppereiden vuosikymmeniä kärsimästä
epärehellisestä ja epähumaanista kohtelusta. Suurplantaaseja on edelleen;
eiköhän Muddy Watersin vanhassa kodissakin, Stovallin plantaasilla, ole jo
nykyaikaisemmat työskentelyolosuhteet.
Ihmisoikeusasiat ovat kolmas keskeinen historiallis-yhteiskunnallinen tekijä
bluesin synnyssä. Rasismi ja suoranainen sorto piinasivat mustia, ja esimerkiksi
muusikoiden oli tiedettävä, missä paikoissa heidän sopi soittaa. Syntyi Chitlin'
Circuit, sarja afroamerikkalaisille esiintyjille tarkoitettuja paikkoja ympäri maan.
Niistä on edelleen jäljellä muun muassa Indianolan legendaarinen Club Ebony.
Kesti aina 60-luvulle ennen kuin isommat blues-nimet pääsivät lyömään läpi
valkoisen yleisön keskuudessa.
USA:n ihmisoikeusasialiike, jonka yksi kulminaatioista oli marssi Washingtoniin
vuonna 1963, toivat yhteiskunnallisen epäkohdan suuren yleisön tietoisuuteen.
Musiikilla oli iso rooli. Liikkeen myötä ääneen pääsivät muiden muassa Odetta
sekä Staplesin perheorkesteri, The Staples Singers. Rotuerottelu ja niin sanotut
Jim Crow -lait olivat voimassa 1960-luvun puoliväliin. Niiden vaikutus oli
vahvimmillaan nimenomaan Mississipissä ja muissa etelävaltioissa. Ne ovat
muodollisesti mennyttä, mutta kalvavat mustia ikuisesti.
Outoa vetovoimaa
Mutainen Mississippi-joki, kolkot kylät, painajaismaiset aavekaupungit, ympäriinsä
hortoilevat kodittomat, kaduilla laahustavat pummit. Tätä se enimmäkseen on,
bluesin kotiseutu vuonna 2011.
Me blues-musiikin ystävät juhlimme Mississipin legendoja. Charley Pattonia,
Muddy Watersia, Howlin' Wolfia ja kumppaneita. Mutta kuka muistaisi niitä
monia, jotka mainetta etsiessään jäivät matkan varrelle? Kaikki eivät kuolemansa
jälkeenkään saaneet kunniaa kuten eräs Robert Johnson; hänkin
keuhkokuumeeseen tai myrkkyyn – ehkä kuppaan – kuollut musta heittiö, joka
lepää jossakin nimettömässä maakuopassa todennäköisemmin kuin kiven
koristamassa haudassa kirkonmaalla Greenwoodissa.
Ehkä Mississippi onkin Yhdysvaltain kartan orpo yksinäinen, kulkumies, jolle
jokainen hengissä selvitty päivä on saavutus. Siksi sen vetovoima tuntuukin
ihmeellisen houkuttelevalta. Jotenkin kielletyltä ja vaaralliselta, kuin blues itse. En
ehkä herra Johnsonin tavoin aivan myynyt sieluani paholaiselle. Mutta pisara
sydänvertani jäi virtaamaan Mississipin saastaiseen veteen.
PASI TUOMINEN, teksti
MIKKO TANNER, kuvat
Kuvagalleria
Blues-Finland.com teki syyskuussa 2011 viikon mittaisen matkan Mississipin
osavaltioon. Opetus- ja kulttuuriministeriö tuki matkaa.
Sarjan ensimmäisessä osassa käsiteltiin Mississipin merkittäviä paikkakuntia ja
toisessa osassa elävää musiikkia.
Linkit: Mississippi Blues Trail, Visit Mississippi
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2011
.
|
|
