|
|
|
|
28.5.2013 Kuvagalleria
|
John Lee Hooker Jr-
|
San Francisco – koti kaukana kotoa
Länsirannikon bluesin mekka sykkii musiikin tahdissa. Ääntä riittää klubeilla
ja kaduilla, mutta myös yllättävämmissä ympäristöissä.
Joku on punonut värikkäistä kukista sydämen muotoisen seppeleen. Moottoritien
ylittävän sillan kaiteeseen viritetty sydän tervehtii San Franciscoon
saapumaisillaan olevia autoilijoita. Ensivaikutelma on lievästi ilmaistuna erilainen,
kun takana ovat eteläisen Los Angelesin karut kulmakunnat jengigraffiteineen ja
rujoine tyyppeineen.
Blues-Finland.comin länsirannikonmatka saapui San Franciscoon perjantai-
iltapäivänä. Ajoitus ei suinkaan ollut sattumaa, sillä viikonloppu tarjoaa parhaat
mahdollisuudet nautiskella aidosta ja elävästä West Coast Bluesista. Ja San
Franciscossa – sekä sen naapuripaikkakunnilla – sitä totisesti piisaa.
San Francisco on antanut bluesille kodin 3 000 kilometriä musiikinlajin
sydänmailta Yhdysvaltain etelässä. Etelän perinteistä muistuttaa parhaiten
Friscon keskustassa sijaitseva klubi Bisquits and Blues ("bisquit" ei viittaa
"keksiin" kuten voisi ehkä kuvitella, vaan USA:n etelässä tyypilliseen keksin,
pullan ja sämpylän risteytykseen). Bisquits and Bluesiin löytävät tiensä bluesin
mittakaavassa tunnetut nimet. Kuten klubin nimi lupaa, on tarjolla lisäksi etelän
eväitä: ruokalistalta löytyvät niin bisquit, catfish kuin grits (lue herkuista lisää
Mississippi-sarjastamme).
Kuinka ollakaan, Bisquits and Bluesissa tavataan vanha tuttu John Lee Hooker
Jr. Haastattelussamme vuonna 2008 Hooker nuorempi korosti hyviä suhteita
yläkerran isäntään. Sittemmin hengellinen kutsumus on vain vahvistunut; keikalla
Bisquits and Bluesissa saatiinkin todistaa pienimuotoista bluesin historiaa, sillä
keikka oli Hooker Jr:n viimeinen blues-veto San Franciscossa. Bluesmies aikoo
siirtyä lopullisesti kirkonmieheksi.
"Siirryn stagelta saarnastuoliin", Hooker vahvisti. "Kaikki eivät sitä tiedä, mutta
olen täysinoppinut pappi. Tästä lähtien esitän ainoastaan gospelia ja levitän
herran sanaa. Olen varma, että isäni olisi ylpeä", legendaarisen John Lee
Hookerin poika sanoi.
Hooker nuoremman uusi levy – luonnollisesti gospelia – ilmestyy ensi vuonna;
samoin hänen omaelämäkertansa, jonka nimi kertoo paljon mutkaisesta
elämänpolusta: "John Lee Hooker Jr – Out of the Belly of Hell".
Boom Boom!
John Lee Hooker Jr & The Hooker Bandin konsertti San Franciscon Bisquits and
Bluesissa oli kuitenkin edelleen puhtaasti sitä itseään. Sopivan kokoisella,
yökerhomaisesti valaistulla kellarikerroksen klubilla orkesteri paiski tiskiin
energisen parituntisen bluesia. Ohjelmisto sisälsi vinon pinon omakohtaisia,
rajuja tarinoita. Jos ei istuttu linnassa tai vähintään juteltu ehdonalaisvalvojan
kanssa, ainakin näpisteltiin kaupasta makkarapötköjä.
Hooker Jr on sananmukaisesti ilmeikäs esiintyjä, joten häntä seuratessa ei tylsiä
hetkiä tule. Varsinaista satakielen ääntä hänelle ei ole siunattu. Mielenkiintoisuus
piileekin persoonallisuudessa, eläytymisessä, tulkinnassa ja show-miehen
elkeissä. Vaikutuksen tekivät myös värikäs basisti-laulaja Frank "Tebo"
Thibeaux ja kuin viimeistä päivää töitä huhkinut rumpali Mike Rogers. Hooker
syntyi isänsä Detroit-aikoina, mutta koti on ollut pitkään Kaliforniassa. Niinpä
saatiin kuulla West Coast Bluesia puhallinsektioineen ja pianoineen.
"Suurinta esikuvaani ei tarvitse rautalangasta vääntää. Se on John Lee Hooker.
Hän oli minun elämäni päämies", Junior korosti. Hooker Band kunnioitti mestarin
muistoa versioimalla biisit "Boom Boom", "Dimples" ja "I'm in the Mood". "'Boom
Boom' oli aikoinaan sen verran suuri hitti, että sen ansiosta isäni pääsi
muuttamaan kahden makuuhuoneen kämpästä kolmen makuuhuoneen
kämppään", Hooker Jr lohkaisi.
Kalamajan blues-herkkuja
San Franciscossa vallitsee eräänlainen kahden keskustan asetelma. Varsinaisen
kaupunkikeskustan lisäksi Fisherman's Wharf vetää ihmisiä puoleensa. San
Franciscon lahden satama-alueen ympärille on vuosien saatossa kehittynyt
kiintoisa huvikeskus: meren herkkuja tarjoilevia ravintoloita, kahviloita, puoteja,
katusoittajia.
|
Mitä elävään bluesiin tulee, Lou's Fish Shack
lienee Fisherman's Wharfin merkittävin
kuppila. Ravintola (joka tunnettiin aiemmin
nimellä Lou's Pier 47) keskittyy merelliseen
ruokaan, mutta elävää musiikkiakin on
tarjolla viikonloppuisin. Ja useimmiten
nimenomaan bluesia.
Hämyisässä kakkoskerroksessa kohdalle
sattui paikallisen Blind to Reason -bändin
soittovuoro. Kitaristi Steve Studebakerin
johtaman trion lavatyöskentely oli varsin
maltillista, mutta soitosta löytyi rutkasti
ideaa. Rumpali Christopher Ruizilta irtosivat
hienot kuviot, vaikkei miehelle ole suotu
käsivarsia kuin puolitoista kappaletta.
Blind to Reasonin musiikki on länsirannikon
bluesin perinteiden mukaisesti sekoitus
amerikkalaisen rytmimusiikin tyylejä.
Kipaleessa "She's Pretty" on kiva
jazz-tunnelma, "Sorrow" kulkee Bo Diddley
-rytmeissä, ja "How Did It All Slip Away"
|
|
Lou's Fish Shack
|
edustaa rehellistä 12 tahdin bluesia. Soulia löytyy laulusta "Soul Supplier" – se
on myös bändin hiljattain ilmestyneen levyn nimi.
"Olen kotoisin Oregonin osavaltion Portlandista, mutta nykyisin vaikutan näillä
seuduin. Bändimme kotipaikat ovat eri puolilla San Franciscon lahden itäpuolta",
Studebaker jutteli. Muusikkona ja DJ:nä vuodesta 1968 uraa tehnyt mies on
melko tyytyväinen West Coast Bluesin tilaan. "Skene on San Franciscossa ihan
hyvä, vaikka varsinaisia klubeja ei ole paljon. Oaklandissa ja Berkeleyssä on
kivasti toimintaa. Mutta yksi paikka, missä todella tapahtuu, on San Jose. Siellä
on monta hyvää klubia."
Konkaribändi kullan hohteessa
Gold Dust Lounge perustettiin San Franciscon Union Squarelle vuonna 1933,
mutta 80-vuotissyntymäpäiväänsä se ei koskaan päässyt viettämään. Ei
ainakaan alkuperäisessä sijainnissaan. Paikka suljettiin keväällä 2012. Se sai
onneksi pian uuden elämän. Uusi sijainti on Fisherman's Wharfissa.
Gold Dust Loungen – tapeteista ja miltei kaikesta muusta kantautuva
kullanhohde antaa nimelle katetta – pitkulaisen salin päässä soittaa bändi, jonka
syntymävuodet ovat todennäköisesti itse ravintolan luokkaa. Stagelle ei ole
ulkopuolisilla asiaa, sillä bändi soittaa hassun pöytäbarrikadin takana. Ja turha
on yrittää soittotaitoisienkaan: seinään on kiinnitetty kyltti "No sit-ins" eli "Ei
vierailevia soittajia". Rumpalilla ja kitaristilla on edessään pörssiyhtiön
kvartaalikirjanpidon vetoiset mapit – ja on syytäkin olla, sillä bändi lupaa
toteuttaa toiveen kuin toiveen.
Tällainen orkesteri on Johnny Z and The Camaros.
Rytmibluesin klassikot kuten "Key to the Highway" ja "Route 66" kajahtavat
viihdyttävästi ilmoille. Kuten talon yhtyeiden pitkiin setteihin kuuluu, mukaan
mahtuu myös vitsailua ja yleisön kanssa juttelua. "Gold Dust Lounge on kyllä
todella historiallinen paikka. Tuli tuolla alkuperäiselläkin klubilla aika paljon
soitettua", basson varressa ollut herra juttelee muina miehinä biisin välissä.
|
|
|
Johnny Z. Lisää kuvia galleriassa
|
Varsinaiseksi vääräleuaksi osoittautuu kuitenkin rumpali, ahavoitunutta
merikarhua muistuttava, valkohapsinen ja -partainen mies. "Meillähän on täällä
ihan oikea paparazzi tänään. Tätä päivää onkin odotettu!" patteristi ihmettelee
kameran kanssa hyörivää muukalaista. "Viime viikolla täällä kävi ryhmä
psykiatreja. He kyllä tietävät, mitä muusikon mielessä pyörii. Ja eilen täällä oli
porukka, joka oli tullut matkan takaa meitä kuuntelemaan. Mistäs nyt oikein
tuulee", hän äimisteli bändin yhtäkkisesti kasvanutta mainetta.
Kuin sadusta
San Francisco pursuaa musiikin historiaa. Rokkiklubi Fillmoressa (tunnettiin
nimellä Fillmore West) äänitettiin monia legendaarisia livelevyjä. Tänä päivänä
The Fillmore -niminen paikka kunnioittaa 70-luvun alussa suljettua legendaarista
klubia samaisessa paikassa, Fillmore Streetin ja Geary Boulevardin kulmassa.
Parin korttelin päässä Fillmoren alkuperäisestä sijainnista seisoi ennen vanhaan
Winterland, paikka, jossa The Bandin originaalikokoonpano juhli uransa päätöstä
The Last Waltz -konsertilla. Winterlandin kunniaksi paikalla komeilee nyt taiteilija
Santie Huckabyn tekemä seinämaalaus "The Blues Evolution". Siihen on
ikuistettu paljon alan sankareita kuten T-Bone Walker, John Lee Hooker, B.B. ja
Albert King sekä Etta James.
Seinämaalauskulttuuri kukkii San Franciscossa laajemminkin. Siinä missä kyseinen
Winterland-maalaus on melko tehokkaasti suurelta yleisöltä piilossa, turisteja
vetävässä keskustassa, Broadwayn ja Columbus Streetin risteyksessä, on toinen
sitäkin paremmin esillä. Bluesin ystävälle nousee ylpeyden tunne, kun yksi
teoksen merkittävistä henkilöistä on Tommy Castro, todennäköisesti nykypäivän
suosituin West Coast Blues -artisti.
San Franciscoa käsitellessä voisi luetella loppumattomasti nimiä ja vuosilukuja,
mutta ehdottomasti parhaat vibat saa ottamalla kaiken irti seudun tämän päivän
elävästä elämästä. Kaupunki on kuin sadusta. Elokuvista tutut käsittämättömän
jyrkät mäet, sykähdyttävät maisemat sinivihreänä liplattavalle lahdelle, mahtavat
sillat, upean vanhanaikainen cable car -raitiovaunu, Fisherman's Wharf,
Chinatown. Ja ne ihmiset: San Franciscossa voi tavata vertaansa vailla olevan
sekoituksen sydämellisiä ihmisiä, bailaajia ja friikkejä. Pelkän bluesin perässä ei
San Franciscoon ehkä kannata lähteä. Tosin elävästä West Coast Bluesista
nauttiminen oikeassa ympäristössään antaa matkalle mojovan säväyksen.
|
PASI TUOMINEN
San Francisco
Kuvagalleria
West Coast Blues -sarjan kolmannessa osassa matkataan Los Angelesiin.
Ensimmäisessä jaksossa rakenneltiin aasinsiltoja ja käytiin Fenderin tehtailla.
Blues-Finland.com teki matkan Kaliforniaan huhtikuussa 2013. Opetus- ja
kulttuuriministeriö tuki matkaa. Vastaava matka tehtiin vuonna 2012 Teksasiin ja 2011
Mississipiin.
.
|
|
|
|
|
Etusivu | Uutiset | Artikkelit | Keikkakalenteri | Festarikalenteri | Artistit
Kuunteluhuone | Finnish Blues Exchange | Foorumi | Info | In English
.
|
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
© Blues-Finland.com 2006-2013
.
|
|
