(c) 2006 Blues-Finland.com
Delbert McClintonin blues ei lopu koskaan

13.11.2006

Huuliharpisti on vaikuttanut syvästi niin Blues Brothersiin kuin The Beatlesiinkin. Väsymättömän keikkailijan viimeisin albumi palkittiin Grammyllä.

Teksasilaiselle juurimusiikin ikonille
Delbert McClintonille blues ei koskaan lopu. "Musiikki on soinut päässäni niin kauan kuin muistan", hän selvittää alabamalaiselle The Huntsville Timesille. "Aina välillä nuo pyörivät melodiat on koottava sitten valmiiksi lauluiksi." McClinton, 66, korostaa, että hän ei todellakaan ole sanonut vielä viimeistä sanaansa musiikissa.

Huuliharpisti on oman tuotantonsa lisäksi totisesti jättänyt jälkensä musiikin historiaan. Samaisena vuonna 1940 syntynyt
John Lennon ihaili hänen harputteluaan, opetteli itsekin soittamaan, ja katso - The Beatlesin ensimmäisen singlen A-puolen kappale "Love Me Do" alkaa tutun kuuloisella harppuosuudella.

Myös
Blues Brothers -kaksikko John Belushi - Dan Aykroyd otti uransa alkuvaiheessa runsaasti oppia McClintonista. Kolmikko tutustui NBC:n klassikkosarja Saturday Night Liven kuvauksissa. Delbertin biisi "B Movie Boxcar Blues" päätyi blues-veljesten ensialbumille "Briefcase Full of Blues" sekä keikkojen vakio-ohjelmistoon. "Blues Brothers lisäsi oleellisesti tietoisuutta blues-musiikista. Moni ura sai lisäpotkua, ja kaiken lisäksi aika näiden erinomaisen lahjakkaiden kaverien kanssa oli hienoa", McClinton muistelee.

McClinton kertoo, että hänen biisinsä eivät välttämättä ole hänen omaa elämäntarinaansa. "Ne ovat tarinoita eri ihmisten elämistä. Kenen tahansa tarinasta voi koota biisin." Delbert kokee metodinsa toimineen mukavasti vuosien varrella. Monet ovat sitä mieltä, että viimeisimmät albumit ovat olleet erityisen vahvoja. Mies itse on samaa mieltä: "Viime vuosina musiikin tekeminen on maistunut yhä paremmalle." McClintonin viime vuoden levy "Cost of Living" palkittiin Grammyllä vuoden parhaana nyky-bluesin albumina. Saman kunnianosoituksen sai vuoden 2001 lätty "Nothing Personal".

Delbert, joka sai nuoruuden oppinsa huipuilta kuten
Howlin' Wolf, Jimmy Reed ja Bobby "Blue" Bland, ei väsy keikkailuun. "Mikään ei tunnu paremmalta kuin onnistunut konsertti. Sen tunteen tahtoo saada aina vain uudelleen", hän ihastelee The Huntsville Timesille.

McClintonin käsitys muusikon elämästä on tinkimätön: "Musiikissa on kyse itsensä täysillä likoon laittamisesta. Muusikko kokee murskautumisen ja nostatuksen tunnelmia. Minä olen totisesti saanut osuuteni molemmista."
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
Uutisten etusivulle