(c) 2006 Blues-Finland.com
B.B. Kingille vapaudenmitali

8.12.2006

Presidentti George W. Bushia kritisoidaan taajaan ja kovalla kädellä, mutta hän tuntuu ymmärtävän kuitenkin hyvän päälle. Medal of Freedomia korkeampaa mainintaa ei voi siviili Yhdysvalloissa saada.

Yhdysvaltain Valkoinen talo on julkistanut Presidential Medal of Freedomin saajat. Valittujen joukossa on
B.B. King, yksi bluesin kaikkien aikojen suurista. Vapaudenmitali on korkein maininta, minkä siviilihenkilö voi Yhdysvalloissa saada. Palkinnon voi saada rauhan ja kansallisten intressien puolustamisen lisäksi myös kulttuurisista ponnisteluista. Palkinnonsaajille järjestetään presidentti George W. Bushin johdolla asiaan kuuluvat seremoniat Valkoisessa talossa ensi perjantaina.

Valkoisen talon perustelujen mukaan Riley "B.B." King on yksi kaikkien aikojen suurimmista blues-laulajista ja kitaristeista. "Yli puolivuosisataa 'Bluesin kuningas' ja hänen kitaransa
Lucille ovat herkistäneet yleisöä, vaikuttaneet monen sukupolven kitaristeihin ja auttaneet antamaan bluesille sille kuuluvan erityisen paikan amerikkalaisessa musiikkiperinteessä", Valkoinen talo paaluttaa.

Viime vuonna muusikoista vapaudenmitalin sai upea laulaja
Aretha Franklin. Eilen kuuden konsertin Brasilian-kiertueensa päättänyt B.B. on aiemmin saanut vastaavantasoisen National Medal of Artsin. Samalla kunnialla on palkittu myös Buddy Guy.


Etsi netistä lisätietoja B.B. Kingistä. (www.fi)
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
Uutisten etusivulle
CDON.COM -
BLUESTARJONTAA
Z-Trading
Ram-Bam Records