(c) 2006 Blues-Finland.com
Blues-viikko 50

11.12.2006

Vielä ehtii nautiskella live-bluesista ennen joulua.

Helsinki: Raw Gary & Downtown Hooks avaa Helsingin blues-viikon tiistaina Storyvillessä. Honky Tonk Men Ismo Haavistolla vahvistettuna on samassa paikassa keskiviikkona. Alaska Kalan soittaa keskiviikkona Aussie Barissa. Jälleen yhdeltä laivarupeamalta kuivalle maalle palannut Steve Webb esiintyy perjantaina Pukinmäen Istuvassa Härässä.

Helsinki Blues Klubin ohjelmassa on Seppo Valjakka Blues Band. Päivä on tutusti perjantai ja paikka Ravintola Kantakrouvi. Storyvillessä keikkailee perjantaina Bloodshot Eyes, rhythm & bluesia torvisektioin ja kontrabassoin veivaava ryhmä. Käpygrillissä voi perjantaina kuunnella Blues Bastardsia. Jake's Blues Band soittaa pitkästä aikaa Helsingissä. Visiitistä voi nauttia lauantaina Juttutuvassa. Lauantaina on luvassa myös lähiöeksotiikkaa, kun Gypsy Eyes esiintyy Vuosaaren Oluthuoneessa.

Espoo: Mike Westhues Trio esiintyy Leppävaaran William K:ssa tiistaina. Beat Department on vuorossa perjantaina Matinkylän Fortunassa. Suomeen uudestaan kotiutuneen Westhuesin trio on vauhdissa jälleen lauantaina. Paikkana on Leppävaaran Base.

Tampere: Cajunin ja zydecon suomalainen soihdunkantaja Crawfish Kings hurjastelee tiistaina Paapan Kapakassa. Keskiviikkona Amadeuksessa viihdyttää Jake's Blues Band pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Dave Lindholmin kera. Torstaisen Down Home Kivi -blues-illan ohjelmassa on jamit. Paikka on Teatterikahvila Kivi.

Mäntsälä: Steve Webb Old Storyssa torstaina.

Turku: Zanzibarissa voi kuunnella Pepe Ahlqvistin duokeikkaa perjantaina.

Seinäjoki: Jo' Buddy & Down Home King III soittavat 6 - 0:ssa perjantaina.

Rovaniemi: Pepe Ahlqvistin duokeikka Irish Timesissa lauantaina.

Vammala: Walter's Pubissa ovat lauantaina vauhdissa Jo' Buddy & Down Home King III.

Lahti: Torven lauantaimenosta vastaavat J. Jyrkänkoski & Bluetone.
Ota yhteyttä: admin (a) blues-finland.com
Etusivu   Uutiset   Artikkelit   Tapahtumakalenteri
Kotimaiset artistit   Ulkomaiset artistit   Foorumi   Info
Uutisten etusivulle
CDON.COM -
BLUESTARJONTAA
Z-Trading
Ram-Bam Records